torstaina, marraskuuta 30, 2006

J. S. Bachin blogit

Kurjat keisarit ja ruhtinaat eivät ole tilanneet unettomiksi öikseen vain tarinoita ja näytelmiä vaan myös musiikkia. Niinpä tarina, jota tutkijat eivät pidä totena, kertoo, että kreivi Kaiserling tilasi J. S. Bachilta sarjan klaveerisävellyksiä cembalistinsa Johann Gottlieb Goldbergin annostelemiksi nukahtamispillereiksi.
Olen kaivannut niitä korviini. Minulla on Gouldin lp, mutta levarin levittyä jo 10 vuotta sitten hankin ensin kannettavan cd:n jonka kytkin viritinvahvistimeen ja myöhemmin hieman paremmat laitteet.
Äsken löysin Naxoksen version, jolla soittaa Jenó Jandó. Gouldin meditatiivinen örinä puuttuu ja kosketus, mutta kyllä tulkinta minun korviini on tasokas ja nautinnollinen. Naxos on se yhtiö, joka myy vähintäänkin hyvää keskitasoa huokeasti henkilöille, jotka eivät elä varakkaan ja huolettoman herran ja rouvan elämää ympärillään savolaisia ja pohjalaisia oppineita.
Levyä kuunnellessani haltioiduin erityisesti versiosta 29, joka on profeetallinen. Varasaklaveerin eli pianoforten eli pianon suhde cembaloon eli kynsiklaveeriin on vähän sama kuin Matti Salmisen suhde XV yöhön, mutta voi arvata, että kun versio 29 ensi kerran soitettiin cembalolla, kaukaisella tähdellä syttyi pianon valo.
Oli aikaa käydä hyllyllä ja riistää sieltä rauhastaan Otavan iso musiikkitietosanakirja, Malcolm Boydin Bach (suom. Kati Hämäläinen, Otava 1991) sekä Glenn Gouldin Kirjoituksia musiikista (suom. Hannu-Ilari Lampila, Otava 1988).
Minulla on ollut väärä mielikuva. Olen kuvitellut, että urut (ja kuoro) olivat Bachille sitä mitä sinfoniaorkesteri Sibeliukselle. Tawastjstjerna väitteli kyllä Sibeliuksen pianotöistä ja Gould kirjoittaa niistä pienen kiittävän esseen, erityisesti Kyllikistä. Silti voinee yhtyä yleiseen käsitykseen, että tasokkaatkin pianotyöt ovat lähinnä olohuonemusiikkia sinfonioiden ja viulukonserton rinnalla. Olen kuvitellut, että klaveerisoittimet merkitsivät hieman samaa Bachille.
Mutta ei se niin ole.
Bach muun muassa julkaisi, vuosina 1726-1742, klaveerisarjat Clavier-Übung I-IV, joista Goldberg-muunnelmat, alkuperäiseltä nimeltään Aria mit verschiedenen Värenderung, on viimeinen.
Sarjat antavat aihetta monenlaiseen iloitteluun, jonka ympärille voisi perustaa kokonaisen Tomppeliherrojen ritarikunnan. Sarja I korostaa jokaisen osan itsenäisyyttä, II keskittyy kahtalaisuuksiin ja vastakohtiin. III on yhtä symboliikkaa täynnänsä: kaksi sormiota ja jalkio, Es-duuri-preludin kolme b:tä ja kolme sukulaisideaa (eikö herää jo Bach-koodi! Ja eikun dollareiksi!). Sitten kolmella jaolliset kuusi katekismuskoraalia, joissa on vielä viittaukset Lutherin kahteen katekismukseen. Sävellysten yhteismäärä on 3 x 3 x 3. Kun sarja III myytiin, sen hinta oli 3 taaleria.
Ja sitten tämä viimeinen osa, IV, Goldberg-muunnelmat. Miten niin muunnelmat, kun ei ole yhteistä teemaa? Bach-koodin avain tässä on Anna Magdalena Bachin muistikirjassa oleva 32-tahtinen parillinen sarabande, bassokulku.
Bach tutkii muunnelmissa erilaisia musiikillisia mahdollisuuksia blogin tapaan. Esimerkiksi muunnelmassa 30 Bach esittää quodlibetin ajan iskelmästä ”Kaali ja nauriit ovat ajaneet minut pakoon”.
Quodlibet oli alun perin keskiaikaisissa väittelyharjoituksissa käytetty disputaation muoto, disputaatio ”mistä vaan”. Lahjakkaimmat ja aisoja vastaan potkivat oppilaat pitivät sellaisia mielellään. Useat Lutherin disputaatioista olivat juuri quodlibet disputaatioita. Viides evankelista liittyi tähän traditioon, eräänlaiseen bloggaamiseen ennen tietotekniikan asialle suomia mahdollisuuksia. Englanniksi sitä sanotaan keybordmusiciksi