Tämän sunnuntain Evankeliumi on Matt. 24: 36-44: Jeesus sanoi opetuslapsille: »Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista
Sotilaalliset tehtävät muodostuvat merkittävältä osaltaan valvomisesta. Ne muodostuvat maan rajojen valvomisesta merellä, maassa ja ilmassa. Ja ne muodostuvat fyysisestä valvomisesta. Ajatus, joka ensimmäisenä tulee mieleen omalta varusmiesajalta tai kertausharjoituksista, on se, että siellä valvottiin.
Kristillisessä perinteessä valveilla olemista ja kilvoittelua kuvataan eräistä toisista yhteyksistä kyseenalaiseksi ja pelottavaksi tulleella termillä pyhä sota. Pyhä sota, djihad, johon olemme tutustuneet terroristijärjestöjen ja maailmanpolitiikan niin sanotun pahan akselin tuhoamisen merkityksessä, on äärimmäisen pitkälle viety virhetulkinta juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille yhteisestä hengellisestä perinteestä. Tämän maailmanuskontojen yhteisen perinteen mukaan pyhä sota on hengellistä kamppailua omassa itsessä vallitsevia heikkouksia vastaan. Vanha testamentti korostaa, että olennaisinta on antautuminen Jumalan varaan.
Julius Wellhausen on lausunut: ”Sotaleiri oli kansakunnan kehto ja sen yhtenäisyyden todellinen paja. Se oli myös varhaisin pyhäkkö. Siellä oli Israel ja siellä oli Jahve.” Pitää paikkansa että Vanhassa testamentissa selostetut Israelin sodat olivat aitoja sotatoimia naapurikansoja vastaan. Ennen pitkää pyhän sodan käsite aiheutti kuitenkin paradoksin: sotiminen kävi mahdottomaksi, sillä pyhässä sodassa kansan tuli olla täysin passiivinen ja asettua Jumalan eteen odottamaan sitä, mitä Hän tekee. Esimerkiksi Toisessa Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Älkää pelätkö, vaan pysykää paikoillanne, niin näette minkä avun Jahve teille tänä päivänä antaa…Jahve sotii teidän puolestanne. Olkaa te hiljaa!”(Ex 14:13-14).
On helppo nähdä, miten näistä ajatuksista kulkee yhteys kristillisen hengellisen elämän perinteeseen. Hiljentyminen, rukoileminen, Jumalan varaan asettuminen ovat ne keinot, joita se osoittaa sille, joka tahtoo pysyä valveilla. Ihmisen oma rooli on passiivinen. Pyhä sota ei siis ole aggressivista ja aktiivista hyökkäystä, vaan paikalleen jäämistä ja Jumalan odottamiseen suostumista.
John Bunyan kirjoitti teoksen nimeltä Pyhä Sota. Teos painettiin myös suomeksi , ja vanha käännös on kielellisesti nykyajan lukijan kannalta hieman huvittava. Bunyanin Pyhä Sota kertoo siitä, miten kaunis ja hienosti rakennettu kaupunki ja yhdyskunta nimeltä Ihmissielu tuli Diaboloksen valloittamaksi. Kaupungissa oli viisi porttia: Korva-, Silmä-, Suu-, Nenä- ja Tuntoportti. Diaboloksen joukkojen kapteeni Vastustus etsiytyi Korvaportille seuranaan apulaisensa Paha Epäröiminen. Siellä Vastustus puhalsi torveen keskustellakseen Ihmissielun edustajien kanssa. Paikalle ilmestyivät kaupungin edusmiehet, herra von Tahto ja herra von Viaton. Käytyään keskustelun Diaboloksen edustajien kanssa, Ihmissielun edustajat päästivät nämä kaupunkiin sisään. Keskustorilla Diabolos huudettiin yhdessä tuumiin johtajaksi.
Tultuaan johtoon Diabolos erotti ensimmäiseksi kaupungin virkamiehet herrat von Ymmärryksen ja von Omatunnon ja asetti herra von Tahdon lähimmäksi miehekseen. Tästedes herra von Tahtoa ei miellyttänyt mikään muu kuin Diaboloksen mieltymykset.
Herra von Tahdolla oli apulainen, jonka nimi oli herra Tunne. Hän oli sekä mielipiteiltään että käytökseltään turmeltunut. Hän oli naimisissa herra Mielen tyttären Lihallisen Himon kanssa, ja heillä oli monia lapsia, joista mainittakoon: Julkea, Rivo, Nuhteenvihaaja, Totuudenvihaaja, Hyvänhalveksija ja Kosto. He puolestaan saivat monta ilkeää vesaa.
Diabolos asetti muitakin mahtimiehiä, joista etevimmät olivat herrat Epäusko, Ylpeä, Kiroilija, Avionrikkoja, Kovasydäminen, Säälimätön, Raivokas, Valhe, Vääryydenpuolustaja, Väärärauha, Juoppous, Riitelijä ja Jumalankieltäjä, joka oli nuorin toveruksista.
Toisenlaisten sotajoukkojen johtaja Ruhtinas Immanuel ryhtyi kaupungin takaisinvaltaukseen. Sotatapahtumat ovat moninaiset. Monta pettymystä koettiin, joskin ilohuutokin voitiin kohottaa, esim. herra von Tahdosta tullessa vapaaherra. Senkin jälkeen kun kaupunki vallattiin takaisin, sen ympärillä oli Diaboloksen leirejä, joiden kanssa kahinoitiin jatkuvasti. Vihdoin Diaboloksen kätyrit tuomittiin Ihmissielun kaupunkia vastaan tehdyistä sotarikoksista ylimmässä mahdollisessa kansainvälisessä oikeusistuimessa.
Tehokas, herättelevä vertauskuva kuin varas yöllä ei tarkoita sitä, että Ihmisen Poika olisi yön tummien varjojen ruhtinas ja sielun varas. Päinvastoin, hän on päivän ruhtinas, joka jo nyt puolustaa meitä. Siksi Paavali, selittäessään päivän evankeliumitekstin ajatusta, saattoi kirjoittaa: ”Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.”
Sotilaalliset tehtävät muodostuvat merkittävältä osaltaan valvomisesta. Ne muodostuvat maan rajojen valvomisesta merellä, maassa ja ilmassa. Ja ne muodostuvat fyysisestä valvomisesta. Ajatus, joka ensimmäisenä tulee mieleen omalta varusmiesajalta tai kertausharjoituksista, on se, että siellä valvottiin.
Kristillisessä perinteessä valveilla olemista ja kilvoittelua kuvataan eräistä toisista yhteyksistä kyseenalaiseksi ja pelottavaksi tulleella termillä pyhä sota. Pyhä sota, djihad, johon olemme tutustuneet terroristijärjestöjen ja maailmanpolitiikan niin sanotun pahan akselin tuhoamisen merkityksessä, on äärimmäisen pitkälle viety virhetulkinta juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille yhteisestä hengellisestä perinteestä. Tämän maailmanuskontojen yhteisen perinteen mukaan pyhä sota on hengellistä kamppailua omassa itsessä vallitsevia heikkouksia vastaan. Vanha testamentti korostaa, että olennaisinta on antautuminen Jumalan varaan.
Julius Wellhausen on lausunut: ”Sotaleiri oli kansakunnan kehto ja sen yhtenäisyyden todellinen paja. Se oli myös varhaisin pyhäkkö. Siellä oli Israel ja siellä oli Jahve.” Pitää paikkansa että Vanhassa testamentissa selostetut Israelin sodat olivat aitoja sotatoimia naapurikansoja vastaan. Ennen pitkää pyhän sodan käsite aiheutti kuitenkin paradoksin: sotiminen kävi mahdottomaksi, sillä pyhässä sodassa kansan tuli olla täysin passiivinen ja asettua Jumalan eteen odottamaan sitä, mitä Hän tekee. Esimerkiksi Toisessa Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Älkää pelätkö, vaan pysykää paikoillanne, niin näette minkä avun Jahve teille tänä päivänä antaa…Jahve sotii teidän puolestanne. Olkaa te hiljaa!”(Ex 14:13-14).
On helppo nähdä, miten näistä ajatuksista kulkee yhteys kristillisen hengellisen elämän perinteeseen. Hiljentyminen, rukoileminen, Jumalan varaan asettuminen ovat ne keinot, joita se osoittaa sille, joka tahtoo pysyä valveilla. Ihmisen oma rooli on passiivinen. Pyhä sota ei siis ole aggressivista ja aktiivista hyökkäystä, vaan paikalleen jäämistä ja Jumalan odottamiseen suostumista.
John Bunyan kirjoitti teoksen nimeltä Pyhä Sota. Teos painettiin myös suomeksi , ja vanha käännös on kielellisesti nykyajan lukijan kannalta hieman huvittava. Bunyanin Pyhä Sota kertoo siitä, miten kaunis ja hienosti rakennettu kaupunki ja yhdyskunta nimeltä Ihmissielu tuli Diaboloksen valloittamaksi. Kaupungissa oli viisi porttia: Korva-, Silmä-, Suu-, Nenä- ja Tuntoportti. Diaboloksen joukkojen kapteeni Vastustus etsiytyi Korvaportille seuranaan apulaisensa Paha Epäröiminen. Siellä Vastustus puhalsi torveen keskustellakseen Ihmissielun edustajien kanssa. Paikalle ilmestyivät kaupungin edusmiehet, herra von Tahto ja herra von Viaton. Käytyään keskustelun Diaboloksen edustajien kanssa, Ihmissielun edustajat päästivät nämä kaupunkiin sisään. Keskustorilla Diabolos huudettiin yhdessä tuumiin johtajaksi.
Tultuaan johtoon Diabolos erotti ensimmäiseksi kaupungin virkamiehet herrat von Ymmärryksen ja von Omatunnon ja asetti herra von Tahdon lähimmäksi miehekseen. Tästedes herra von Tahtoa ei miellyttänyt mikään muu kuin Diaboloksen mieltymykset.
Herra von Tahdolla oli apulainen, jonka nimi oli herra Tunne. Hän oli sekä mielipiteiltään että käytökseltään turmeltunut. Hän oli naimisissa herra Mielen tyttären Lihallisen Himon kanssa, ja heillä oli monia lapsia, joista mainittakoon: Julkea, Rivo, Nuhteenvihaaja, Totuudenvihaaja, Hyvänhalveksija ja Kosto. He puolestaan saivat monta ilkeää vesaa.
Diabolos asetti muitakin mahtimiehiä, joista etevimmät olivat herrat Epäusko, Ylpeä, Kiroilija, Avionrikkoja, Kovasydäminen, Säälimätön, Raivokas, Valhe, Vääryydenpuolustaja, Väärärauha, Juoppous, Riitelijä ja Jumalankieltäjä, joka oli nuorin toveruksista.
Toisenlaisten sotajoukkojen johtaja Ruhtinas Immanuel ryhtyi kaupungin takaisinvaltaukseen. Sotatapahtumat ovat moninaiset. Monta pettymystä koettiin, joskin ilohuutokin voitiin kohottaa, esim. herra von Tahdosta tullessa vapaaherra. Senkin jälkeen kun kaupunki vallattiin takaisin, sen ympärillä oli Diaboloksen leirejä, joiden kanssa kahinoitiin jatkuvasti. Vihdoin Diaboloksen kätyrit tuomittiin Ihmissielun kaupunkia vastaan tehdyistä sotarikoksista ylimmässä mahdollisessa kansainvälisessä oikeusistuimessa.
Tehokas, herättelevä vertauskuva kuin varas yöllä ei tarkoita sitä, että Ihmisen Poika olisi yön tummien varjojen ruhtinas ja sielun varas. Päinvastoin, hän on päivän ruhtinas, joka jo nyt puolustaa meitä. Siksi Paavali, selittäessään päivän evankeliumitekstin ajatusta, saattoi kirjoittaa: ”Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.”
