Olin kirjoista lukenut, mutta havahduin vasta paikanpäällä, että totta tosiaan, häntä sanottiin Taivaan Pojaksi. Katselin hänen valtaistuintaan Kielletyssä Kaupungissa, ja keisarien hautalaaksossa sijaitsevan patsaan luona ihmettelin anekauppaa, juaneiden kekoa.Nämä asiat ovat siten yleisinhimillisiä ja crosskulturaalisia, vaikka voisi erehtyä luulemaan, että todellisuus on viihteellistynyt sellaiseksi, että viimeistä sanaa käyttää jonkinlainen juontaja. Että tämä päättyy kuin Uutisvuodossa: ja voittajille annamme makkaraa ja häviäjille vehnäjauhoja.
Järjestys se olla pitää, ajattelee moni. Joku taas ihmettelee, että pitääkö kaikkeen tuohon uskoa. Viimeksi Antti Eskola on pohdiskellut näitä kysymyksiä julkisesti ja esittänyt, että jumalanpalveluksen kaavassa voisi olla hiljainen kohta niille, jotka eivät yhdy vaikeatajuisiin kohtiin.
Mutta entä jos jumalanpalvelus on hurskaalle yhtä hiljaisuutta?
Wittgenstein esitti näihin kysymyksiin ratkaisukseen ajatusta uskonnollista kuvista. Reijo Työrinojan väitöskirjan Uskon kielioppi (STKSJ 1984) loppupuolella on kootusti sanottu, mitä Wittgenstein tällä tarkoitti. Lainaan Reijon kirjasta (s. 223) Wittgensteinin huomautuksia: "Jos vertaamme lausetta kuvaan, meidän on pidettävä mielessämme, vertaammeko sitä muotokuvaan (historialliseen esitykseen) vai laatukuvaan. Molemmilla vertailuilla on mielekkyytensä. Kun katson laatukuvaa, se sanoo minulle jotakin, vaikka en hetkeäkään usko (uskottele), että siinä näkemäni ihmiset ovat todellisia tai että tässä tilanteessa on ollut todellisia ihmisiä. Entä, jos näet kysyisin: "'Mitä se sitten sanoo minulle?' Haluaisin sanoa 'Kuva sanoo minulle itse itsensä'. Toisin sanoen, se, että kuva sanoo minulle jotakin, on sen omassa rakenteessa, sen muodoissa ja väreissä. (Mitä merkitsisi, jos sanottaisiin 'Musiikillinen teema ilmaisee minulle itse itsensä.'?)
On päivänkirkasta että sunnuntain evankeliumi Mt. 25: 31-46 on kuva. Ihmisen Poika tulee kirkkaudessa ja jakaa vuohiin ja lampaisiin sen perusteella, onko häntä käyty sairaalassa ja vankilassa katsomassa.
Käyttäytymisemme, elämäntapamme on tuomiomme ja mikään sanomisistamme ei ole viimeinen sana. Tämä on kuva, joka muuttaa ihmistä, ei uskonnollinen dogmi tahi tieteellinen propositionaalinen teoria. Se sanoo minkä se sanoo ja se on aivan varmasti totta.
Se, onko asia arkaaista perinnettä, josta tulisi vapautua vai modernia vouhotusta, on hieman niin ja näin. Kirkkokäsikirjaan tuomiosunnuntai tuli vasta 1958 Ruotsista. Näin kyseessä on uusi villitys, jonka rinnalle viimeisimmässä kirkkokäsikirjassa on kirjattu Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Toisaalta pitää paikkansa, että jo karoliiniarmeija veisasi: "Torvi sitt' kuuluu korkiall'/ Kuin haudoill' sanoman saattaa,/ Se kuolleet kaikk' kyllä pian/Ylösherättää maasta:/ Vaan ne kuin elävän' kohdataan,/ Ne sangen äkilt' muutetaan,/ Pyhän ruumiit kirkastetaan...Älä siis, Jesu, kauvan sill'/ Viivyttel' tuomios kanssa;/ Ahdistus on tääll' ihmisill';/ Tuska pakottaa kansaa./ Joudu, jo joudu, Jesus Christ,/Päästä kansas pirun käsist'/Ja ijankaikkisest' tuskast'! (virsi 402 vuoden 1701 virsikirjassa).
