Tuomas Celenolaisen tunnetun runon säkeet kuuluvat näin:
Dies Irae! dies illa
Solvet saeculum in favilla
Teste David cum Sibylla!
Vapaasti suomentaen:
Vihan päivä, tuomion päivä
polttava on tuhkaksi,
todistivat Daavid ja Sibylla
Runoa lukiessa mielessä soi Mozartin Requiem, joka on vaikuttavin versio teemasta. Samalla tajussa kaikuu kaukaisten tunteiden kumina verotietojen julkaisemisen yhteydessä.
En ole lainkaan, en lainkaan vakuuttunut siitä, tarvitseeko suomalainen yhteiskunta tällaista päivää. Olen pikemminkin taipuvainen ajattelemaan, että vain valtiollisen bisneksen palveluksessa olevien verotustiedot ansaitsevat julkista huomiota. Yksityisten ihmisten tulojen, omistuksen ja verojen julkaiseminen tulisi jättää heidän itsensä harkintaan, saatavillahan ne ovat verotoimistossa yhtä kaikki.
Suomessa on omaisuus- ja tuloerojen kasvua, joka on ongelmallinen asia niin sanotun hyvinvointivaltion näkökulmasta. Suhteellinen köyhyys on kasvussa. Jos valtio tukee toimintaa, joka lisää tätä kehitystä, sen tulee olla julkista.
Tosin tämäkin on ehkä naiivi ajatus. Kun asia joutuu julkisuuden valokeilaan, hetken iljetys paljastuu, mutta asiaan ei tule muutosta. Mitäpä tässä kammotuksessa pyöriskelemään, kun siitä ei mitään seuraa.
Moneen pikemminkin omin avoin taloudellisesti hyvään asemaan päässeen henkilön osalle lankeaa merkittävä veronmaksu ja vuosia jatkunut kiikunkaakun. Hyvä tai jopa merkittävän hyvä toimeentulo on saatu aikaiseksi kovalla työllä. Samalla on työllistetty suuri määrä ihmisiä ja viety isänmaan asiaa eteenpäin. Kyllä siitä sopii näille henkilöille maksaa. Mutta miksi heidän pitäisi maksaa vielä jonkinlaista yhteisöllistä veroa, joka suoritetaan kateellisten puheiden muodossa?
Verotustietojen julkaiseminen on moderni versio jalkapuusta. Yrittämistä pitäisi kannustaa, mutta epäilen suuresti, että tällaisella instituutiolla ei ole yrittämiseen kannustavia vaikutuksia.
Joskus Homeroskin nukahtaa. Suomessa on kansainvälisesti verraten säällinen lehdistö. Yhtenä päivänä vuodessa se kuitenkin kuin ammottavana kitana mölisee ja tukee yhteisöllistä tirkistelynhalua. Se on päivä, jolloin journalismi munaa itsensä täydellisesti.
Kiitos ei tuba majorille tässä muodossa! Arvoisat päätoimittajat, sen sijasta, että kerran vuodessa uitte kuin Roope Ankka toisten ihmisten rahoissa, hankkikaa itse itsellenne omaisuutta kun kerran pidätte sitä niin kiinnostavana ja tärkeänä asiana ja kootkaapa ensi vuonna toimituksenne yhteen ja verotietojen julkaisemisen sijasta veisatkaa keskenänne tuosta:
Vihan päivä kauhistava!
Sydänjuuret värähtää,
kun on kaikki katoava,
taivas, maa kun häviää.
Ihmiskunta peljästyy,
tuomari kun lähestyy.
Taivaan torvi äänen antaa
kaikuu kaikkeen maailmaan,
maankin alle kaiun kantaa,
kutsuu kuolleet haudoistaan
tuomiolle käskien
eteen Herran istuimen.
Siinä suuret, siinä pienet,
kaikki tarkoin tutkitaan.
Ihminen, ken ikään lienet,
silloin sinut tuomitaan.
Silloin kaikki löydetään,
sanat, teot kätköistään.
Näitä, Jeesus, muistaissani
vain se toivo lohduttaa,
näissä ahdistuksissani
sieluani virvoittaa,
että tulit päälle maan
tuomiosta auttamaan.
Jeesus, sinä tuskallasi
ostit minut vapaaksi.
Suo nyt olla seuraajasi,
jäsen sinun ruumiisi,
että kerran löytyisi
kirjastasi nimeni.
Kaikki mikä synnin tähden
karttuu täällä kanteeksi,
Kristus, kuolemasi tähden
nyt jo anna anteeksi.
Armahdithan ryövärin,
sulje armoon minutkin.
Ansioosi aina luottaa
anna minun poloisen.
Uhrikuolemasi tuottaa
täyden rauhan, autuuden.
Pelkäämättä olla saa
ken sen uskoo, omistaa.
Sinuun, Herra Jeesus, turvaan,
nyt jo sinun olla saan.
Niin en joudu joukkoon kurjaan,
jolta taivas suljetaan.
Armostasi autuuteen
minut kannat taivaaseen.
Tämä verotustieto on julkaistu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa ja sen numero on 158.
