Ennen oli kireä pipo, ikkunat metsäänpäin ja puulelut.
Joulumarkkinoinnin alettua mieli havahtuu muutokseen tässäkin asiassa.
Nukeissa löytyy: Lotta juo maitoa ja sanoo ’mama’. Se nauraa ja jokeltaa ja sillä on ilmehtivät kasvot. Chou chou juttelee itsekseen ja reagoi puhumalla posken silitykseen. Baby Amore röyhtäisee ja itkee. Sillä on ilmeikkäät kasvot, silmät ja kasvojen iho liikkuvat ja sen vatsa kohoilee hengittäessä. Amazing Amanda tunnistaa äidin äänen. Se nauraa, puhuu, itkee, tunnistaa ajan, pyytään halaamaan ja näyttää tunteensa.
Faunakin on rikas. Koira nimeltä Samby kävelee, haukkuu, syö luuta ja istuu. Taikahevonen juo kaukalon tyhjäksi. Aristokateista tuttu Toulouse syö keksiä ja ääntelee tyytyväisenä. Kissa sihisee, kun sitä vetää hännästä ja kehrää, kun sitä silittää. Se tekee kepposia ja säihkyy iloa mitä enemmän sitä silittää.
Digipuolella jo antiikkia alkaa olla Tamagotshi, kellon näköinen ystävä, jossa on erilaisia nappeja. Napeista painamalla ystävä saa ravintoa, sen kakat korjataan, sen voi viedä lääkäriin ja sen kanssa voi pelata pelejä. Ystävä kasvaa, mutta jos et hoida sitä, se voi muuttua enkeliksi. Jos taas hoidat, se kasvaa aikuiseksi ja saa lapsia. Se voi olla myös infrapunalaitteen avulla yhteydessä toiseen samanlaiseen ja muodostaa yhteisön.
Uusiin leluihin sisältyy paljon viestejä semiootikoille. Vähemmän teoretisoivassa mielessä herää kysymyksiä aidon ja epäaidon ja luodun ja tehdyn välisestä suhteesta, jota ne hämärtävät. Elämme kulttuurissa, jossa nuken ja oikean lapsen välinen ero on umpeutumassa. Se mitä tämä aiheuttaa oikeille lapsille, jää nähtäväksi.
Samalla elämme kulttuurissa, joka kaipaa jonkinlaiseen maaseutumiljööseen. Ihan oikean näköiset kissat ja koirat ovat eläimiä lapsille, joilla ei ole mahdollisuutta oikeaan eläimeen. Elävänoloiset nuket synnyttävät epäaitoa ja samalla elävänoloiset eläimet vetävät takaisin kulttuuriin, jossa nukkien sijasta on ihmisiä. Leluihin kytkeytyy näin jännitteitä, joita on mielenkiintoista pohdiskella jouluostoksilla.
Jouluostoksia varten tehty listakin on jo moninaistunut. Listoja laaditaan uusien leluesitteiden ilmestyessä. Niistä yksi on osoitettu suoraan joulupukille ja toinen isille ja äidille. Isi jä äiti miettivät vastaanottamaansa toivomuslistaa ja pohdiskelevat, että jos sittenkin pussillinen käpyjä. Ne antaisivat mahdollisuuden mielikuvitukselle. Mutta kun kaikissa muissakin perheissä on, siis tämä mielikuvitukseton maailma, niin on se kai meilläkin oltava.
Joulumarkkinoinnin alettua mieli havahtuu muutokseen tässäkin asiassa.
Nukeissa löytyy: Lotta juo maitoa ja sanoo ’mama’. Se nauraa ja jokeltaa ja sillä on ilmehtivät kasvot. Chou chou juttelee itsekseen ja reagoi puhumalla posken silitykseen. Baby Amore röyhtäisee ja itkee. Sillä on ilmeikkäät kasvot, silmät ja kasvojen iho liikkuvat ja sen vatsa kohoilee hengittäessä. Amazing Amanda tunnistaa äidin äänen. Se nauraa, puhuu, itkee, tunnistaa ajan, pyytään halaamaan ja näyttää tunteensa.
Faunakin on rikas. Koira nimeltä Samby kävelee, haukkuu, syö luuta ja istuu. Taikahevonen juo kaukalon tyhjäksi. Aristokateista tuttu Toulouse syö keksiä ja ääntelee tyytyväisenä. Kissa sihisee, kun sitä vetää hännästä ja kehrää, kun sitä silittää. Se tekee kepposia ja säihkyy iloa mitä enemmän sitä silittää.
Digipuolella jo antiikkia alkaa olla Tamagotshi, kellon näköinen ystävä, jossa on erilaisia nappeja. Napeista painamalla ystävä saa ravintoa, sen kakat korjataan, sen voi viedä lääkäriin ja sen kanssa voi pelata pelejä. Ystävä kasvaa, mutta jos et hoida sitä, se voi muuttua enkeliksi. Jos taas hoidat, se kasvaa aikuiseksi ja saa lapsia. Se voi olla myös infrapunalaitteen avulla yhteydessä toiseen samanlaiseen ja muodostaa yhteisön.
Uusiin leluihin sisältyy paljon viestejä semiootikoille. Vähemmän teoretisoivassa mielessä herää kysymyksiä aidon ja epäaidon ja luodun ja tehdyn välisestä suhteesta, jota ne hämärtävät. Elämme kulttuurissa, jossa nuken ja oikean lapsen välinen ero on umpeutumassa. Se mitä tämä aiheuttaa oikeille lapsille, jää nähtäväksi.
Samalla elämme kulttuurissa, joka kaipaa jonkinlaiseen maaseutumiljööseen. Ihan oikean näköiset kissat ja koirat ovat eläimiä lapsille, joilla ei ole mahdollisuutta oikeaan eläimeen. Elävänoloiset nuket synnyttävät epäaitoa ja samalla elävänoloiset eläimet vetävät takaisin kulttuuriin, jossa nukkien sijasta on ihmisiä. Leluihin kytkeytyy näin jännitteitä, joita on mielenkiintoista pohdiskella jouluostoksilla.
Jouluostoksia varten tehty listakin on jo moninaistunut. Listoja laaditaan uusien leluesitteiden ilmestyessä. Niistä yksi on osoitettu suoraan joulupukille ja toinen isille ja äidille. Isi jä äiti miettivät vastaanottamaansa toivomuslistaa ja pohdiskelevat, että jos sittenkin pussillinen käpyjä. Ne antaisivat mahdollisuuden mielikuvitukselle. Mutta kun kaikissa muissakin perheissä on, siis tämä mielikuvitukseton maailma, niin on se kai meilläkin oltava.
