Mietittiin tässä oikein porukalla, että onko optio ane. No ei ole, mutta ajatukseen sisältyy metaforista voimaa, ja näiden ilmiöiden tarkasteleminen vertauskuvallisesti suhteessa toisiinsa tuntuu valaisevalta.
Myöhäiskeskiaikainen ane on anteeksianto eli indulgenssi, jonka voi ostaa hyvien tekojen ylijäämävarastosta. Takana on ajatus, jonka mukaan jotkut ihmiset ovat sankarillisia ja ylittävät hyvyydessä sen, mihin ihminen tavallisesti luonnollisin voimin yltää. Monet ihmiset eivät oikein saa minimiäkään täyteen. He voivat kuitenkin parantaa asemiaan ostamalla hyvien ihmisten ylimääräistä hyvyyttä itselleen. Saadulla rahalla aneenmyyjä voi rakentaa hienon armotalouden keskuskonttorin ja muuta mukavaa.
Optio on kannustin, jonka arvo riippuu markkinoista. Siihen ei ensisilmäykseltä liity ongelmia. Ongelmat liittyvät pikemminkin kasinotalouden luonteeseen ylipäänsä, siihen, että pörssi ei ole muusta maailmasta erillinen todellisuus
Monien omaksuman uskomuksen mukaisesti maailma menee parempaan suuntaan vapaan markkinatalouden myötä. Menestys tässä pelissä merkitsee menestystä myös hyväntekemisen markkinoilla.
Tätä voi perustellusti epäillä, koska on paljon esimerkkejä siitä, että maailma ei toimi niin kuin tässä uskomuksessa oletetaan.
Toiseksi, option arvon määrittävät markkinat, jotka liittyvät kulutukseen. Jotkut ajattelevat niin, että kuluttaja on suurin syyllinen koko touhusta, koska ostaa tuotteita, joiden tuottamistoiminta on pörssissä. Ajatus on sumutusta sikäli, että jos niin olisi, miksipä markkinointi olisi ensimmäisiä tehtäviä yrityksessä. Totta kai kyse on aktiivisesta kulutuksen manipuloimisesta eikä yritys voi vetäytyä vastuustaan sillä, että kuluttajat tahtovat tätä. Kyllä kyseessä on kahden kauppa – ja kolmannen korvapuusti.
Meillä kohua on herättänyt energiayhtiön optiot. Kyse on perustarpeesta, jonka hinnannousun uudet perusteet ilmoitetaan kvartaalittain yhtä varmasti kuin urheiluruutu. Aina löytyy jokin peruste nostaa hintoja, oli tilanne maailmalla ja maassa mikä olisikin. Valtio omistaa suuren osan tästä toiminnasta, eli siis käytännössä tukee tätä toimintaa.
Myöhäiskeskiaikainen ane on anteeksianto eli indulgenssi, jonka voi ostaa hyvien tekojen ylijäämävarastosta. Takana on ajatus, jonka mukaan jotkut ihmiset ovat sankarillisia ja ylittävät hyvyydessä sen, mihin ihminen tavallisesti luonnollisin voimin yltää. Monet ihmiset eivät oikein saa minimiäkään täyteen. He voivat kuitenkin parantaa asemiaan ostamalla hyvien ihmisten ylimääräistä hyvyyttä itselleen. Saadulla rahalla aneenmyyjä voi rakentaa hienon armotalouden keskuskonttorin ja muuta mukavaa.
Optio on kannustin, jonka arvo riippuu markkinoista. Siihen ei ensisilmäykseltä liity ongelmia. Ongelmat liittyvät pikemminkin kasinotalouden luonteeseen ylipäänsä, siihen, että pörssi ei ole muusta maailmasta erillinen todellisuus
Monien omaksuman uskomuksen mukaisesti maailma menee parempaan suuntaan vapaan markkinatalouden myötä. Menestys tässä pelissä merkitsee menestystä myös hyväntekemisen markkinoilla.
Tätä voi perustellusti epäillä, koska on paljon esimerkkejä siitä, että maailma ei toimi niin kuin tässä uskomuksessa oletetaan.
Toiseksi, option arvon määrittävät markkinat, jotka liittyvät kulutukseen. Jotkut ajattelevat niin, että kuluttaja on suurin syyllinen koko touhusta, koska ostaa tuotteita, joiden tuottamistoiminta on pörssissä. Ajatus on sumutusta sikäli, että jos niin olisi, miksipä markkinointi olisi ensimmäisiä tehtäviä yrityksessä. Totta kai kyse on aktiivisesta kulutuksen manipuloimisesta eikä yritys voi vetäytyä vastuustaan sillä, että kuluttajat tahtovat tätä. Kyllä kyseessä on kahden kauppa – ja kolmannen korvapuusti.
Meillä kohua on herättänyt energiayhtiön optiot. Kyse on perustarpeesta, jonka hinnannousun uudet perusteet ilmoitetaan kvartaalittain yhtä varmasti kuin urheiluruutu. Aina löytyy jokin peruste nostaa hintoja, oli tilanne maailmalla ja maassa mikä olisikin. Valtio omistaa suuren osan tästä toiminnasta, eli siis käytännössä tukee tätä toimintaa.
Vaaleissa kyllä näytetään. Ja höpön löpön. Tuolle jutulle ei näytä kukaan eikä mikään mitään eikä missään.
Energiayhtiön menestys pörssissä johtuu siitä, että tavara käy kaupaksi ja ostajat ovat jatkuvan hinnannousun armoilla. Ei ihme, että sapettaa ja lujasti, ja tässä yhteydessä optioilla menestyvä koetaan jonkinlaiseksi loiseksi. Suuttumus hakee kohdettaan ja kulkee kuin ritsoilla ammuttu kivi ohi varsinaisen maalinsa, joka olisi tämä koko hela systeemi eikä joku vaivaiset 4 miljoonaa kuittaava pikkutekijä.
Pienemmillä optioilla olisi varmastikin helpompi hengittää. Ne eivät ole myöskään johtamisen näkökulmasta onnistuneesti mietittyjä viestejä. Arvostelutulvaa on niin paljon, ettei tässä ole syytä sitä lisätä. Luultavasti siitä suuri osa on paikallaan. Tarkoitan, että aina hämärtyy kun syyllinen liian helposti löytyy. Oikea suuttumuksen aihe on se, että minä - und kan nicht anderes - ja sinä maksamme takuut sille, että sijoittaja sijoittaa. Sen sivuvaikutuksena syntyvät myös mehevät optiot.
Optiot ja aneet liittyvät metaforisesti toisiinsa myös siten, että molemmat lupaavat rahan kautta syntyvää onnea.
Pitääköhän tuo juttu paikkansa? Eiköhän pelkästään yleinen mielipide ole pitänyt huolta siitä, että monet optioillaan rikastuneet eivät saavuta onnea.
Viimeaikaisista filosofianhistoriallisista tapahtumista tulee mieleen kaksi teemaan liittyvää juttua. Tullessaan ensimmäisestä maailmansodasta Ludwig Wittgenstein luopui perinnöstään sisarustensa hyväksi. Kyse ei ollut aivan pikkusummasta. Vuonna 1920 tehdyn arvion mukaan Wittgensteinin omaisuus oli 200 miljoonaa dollaria, siis henkilökohtainen omaisuus, jonka kaltaisen kuvittelemiseksi ei nykyisten optiomiljönäärien mielikuvitus ole kyllin rikas – siitäkin epiteetti ’pikkutekijä’. Ludwig Wittgensteinin mukaan tuollainenkin summa rahaa oli kuitenkin mitätön juttu verrattuna siihen, että ihmisen pitäisi selvitä maailmasta selväjärkisenä.
Myöhemmin Ludwig Wittgensteinin ensimmäisessä maailmansodassa kätensä menettänyt pianistiveli Paul osti osalla rahoista aneen, joka vastasi 2 % Itävallan silloisesta kultakannasta. Järjestely takasi maahan jääneille siskoille Helenelle ja Herminelle oikean rodun ja turvallisuuden. Ludwigkin kävi asiaa juuri saamansa Britannian passin turvin Berliinissä järjestelemässä. Kerrotaan että apua antoi Arthur Seyss-Inquart, paha mies, joka myöhemmin hirtettiin Nürnbergissä. Historian ivaa on, että hänet vanginneiden kanadalaisten upseerien joukossa oli John Stonborough, Ludwig Wittgensteinin sisaren Margareten poika.
Toinen filosofianhistoriaan liittyvä detour on se, että Wittgensteinia lujasti vastustaneen Karl Popperin opit, jotka puolustivat avointa yhteiskuntaa ja kansalaisvaikuttamista, antoivat mahdollisuuksia sovelluksille, jotka ovat niille varsin vieraita. Popper oli Margaret Thatcherin mielilukemista. George Soros sovelsi sijoituksissaan Popperin falsifikaatio-oppia ja sijoitti sinne, mikä oli kestänyt falsifikaation eli laman parhaiten, vakuutusyhtiöihin.
Mutta palatkaamme lopuksi alkuun. Jos uskomme, että kasinotalous tuottaa onnea, ilmestyy horisontista vaarallisen lähelle ajatus, että ane on kilowattitunnin hinta. Sikäli uskonpuhdistajat olivat oikeassa, että tällaisen uskomuksen ja siihen liittyvän emäkieron pelin syvällejuurtuneisuus on niin syvää, että kaikki muuttuu energiakysymykseksi. He katsoivat, että ainoa vastalääke on se, mihin Paavali viittasi termillä dynamis.
Energiayhtiön menestys pörssissä johtuu siitä, että tavara käy kaupaksi ja ostajat ovat jatkuvan hinnannousun armoilla. Ei ihme, että sapettaa ja lujasti, ja tässä yhteydessä optioilla menestyvä koetaan jonkinlaiseksi loiseksi. Suuttumus hakee kohdettaan ja kulkee kuin ritsoilla ammuttu kivi ohi varsinaisen maalinsa, joka olisi tämä koko hela systeemi eikä joku vaivaiset 4 miljoonaa kuittaava pikkutekijä.
Pienemmillä optioilla olisi varmastikin helpompi hengittää. Ne eivät ole myöskään johtamisen näkökulmasta onnistuneesti mietittyjä viestejä. Arvostelutulvaa on niin paljon, ettei tässä ole syytä sitä lisätä. Luultavasti siitä suuri osa on paikallaan. Tarkoitan, että aina hämärtyy kun syyllinen liian helposti löytyy. Oikea suuttumuksen aihe on se, että minä - und kan nicht anderes - ja sinä maksamme takuut sille, että sijoittaja sijoittaa. Sen sivuvaikutuksena syntyvät myös mehevät optiot.
Optiot ja aneet liittyvät metaforisesti toisiinsa myös siten, että molemmat lupaavat rahan kautta syntyvää onnea.
Pitääköhän tuo juttu paikkansa? Eiköhän pelkästään yleinen mielipide ole pitänyt huolta siitä, että monet optioillaan rikastuneet eivät saavuta onnea.
Viimeaikaisista filosofianhistoriallisista tapahtumista tulee mieleen kaksi teemaan liittyvää juttua. Tullessaan ensimmäisestä maailmansodasta Ludwig Wittgenstein luopui perinnöstään sisarustensa hyväksi. Kyse ei ollut aivan pikkusummasta. Vuonna 1920 tehdyn arvion mukaan Wittgensteinin omaisuus oli 200 miljoonaa dollaria, siis henkilökohtainen omaisuus, jonka kaltaisen kuvittelemiseksi ei nykyisten optiomiljönäärien mielikuvitus ole kyllin rikas – siitäkin epiteetti ’pikkutekijä’. Ludwig Wittgensteinin mukaan tuollainenkin summa rahaa oli kuitenkin mitätön juttu verrattuna siihen, että ihmisen pitäisi selvitä maailmasta selväjärkisenä.
Myöhemmin Ludwig Wittgensteinin ensimmäisessä maailmansodassa kätensä menettänyt pianistiveli Paul osti osalla rahoista aneen, joka vastasi 2 % Itävallan silloisesta kultakannasta. Järjestely takasi maahan jääneille siskoille Helenelle ja Herminelle oikean rodun ja turvallisuuden. Ludwigkin kävi asiaa juuri saamansa Britannian passin turvin Berliinissä järjestelemässä. Kerrotaan että apua antoi Arthur Seyss-Inquart, paha mies, joka myöhemmin hirtettiin Nürnbergissä. Historian ivaa on, että hänet vanginneiden kanadalaisten upseerien joukossa oli John Stonborough, Ludwig Wittgensteinin sisaren Margareten poika.
Toinen filosofianhistoriaan liittyvä detour on se, että Wittgensteinia lujasti vastustaneen Karl Popperin opit, jotka puolustivat avointa yhteiskuntaa ja kansalaisvaikuttamista, antoivat mahdollisuuksia sovelluksille, jotka ovat niille varsin vieraita. Popper oli Margaret Thatcherin mielilukemista. George Soros sovelsi sijoituksissaan Popperin falsifikaatio-oppia ja sijoitti sinne, mikä oli kestänyt falsifikaation eli laman parhaiten, vakuutusyhtiöihin.
Mutta palatkaamme lopuksi alkuun. Jos uskomme, että kasinotalous tuottaa onnea, ilmestyy horisontista vaarallisen lähelle ajatus, että ane on kilowattitunnin hinta. Sikäli uskonpuhdistajat olivat oikeassa, että tällaisen uskomuksen ja siihen liittyvän emäkieron pelin syvällejuurtuneisuus on niin syvää, että kaikki muuttuu energiakysymykseksi. He katsoivat, että ainoa vastalääke on se, mihin Paavali viittasi termillä dynamis.
