Augustinuksen Tunnustukset on teos, jota luonnehditaan yleensä avoimeksi ikkunaksi antiikin ihmisen mieleen, ja Augustinus henkilö, jonka uskomme tuntevamme kenties parhaiten antiikin henkilöistä. Kuvaa on tarkentanut Augustinuksen ennen kuolemaansa tekemä selonteko Restractationes, jossa hän tilittää noin 90 kirjoittamansa kirjan sisällön ja korjaa niitä siten, että teos muodostuu toiseksi elämänkerraksi.
Katsomus on joutunut pyörteisiin sen jälkeen, kun Johannes Divjak löysi 1970-luvulla Marseillesista Augustinuksen kirjekokoelman, johon sisältyi kolmisenkymmentä ennen tuntematonta kirjettä ja vallankin sen jälkeen, kun Francois Dolbeau löysi Mainzista vuonna 1990 Augustinuksen 26 ennen tuntematonta saarnaa. Dolbeau luonnehti löytöään sanomalla, että oli kuin edessä olisi ollut äänite, joka tuo eläväksi kauan sitten kuolleen ystävän äänen.
Vuonna 2000 uudelleenjulkaisemansa standardielämäkerran Augustine of Hippo (University of California Press 1967) liitteessä Peter Brown luonnehtii kirjeiden ja saarnojen merkitystä siten, että kun hänelle aikaisemmin Augustinus oli ollut teologi ja ajattelija, hän tekee nyt tuttavuutta piispan ja hallintomiehen kanssa. Eräät historialliset yksityiskohdat saavat uutta valoa, ja Augustinuksen luonnekuva monipuolistuu.
James J. O'Donnell tarttuu uusiin ’fossiililöytöihin’ Brownia räväkämmin teoksessaan Augustine. Saint & Sinner. A New Biography (Profile Books 2005). Hänen näkökulmansa on se, että uusien lähteiden avulla koko Augustinus-kuva joutuu uuteen valoon. Lyhyesti: meitä on petetty. Augustinus jonka tunnemme Tunnustuksista, on Augustinuksen alter ego.
Augustinus kirjoitti tunnustukset 300-luvun lopulla tultuaan Hippo Regiuksen piispaksi Pohjois-Afrikkaan. O'Donnellille kirja on puolustuskirjoitus, jossa Augustinus sanoutuu irti äitinsä donatolaisesta uskosta ja epäilyksistä, joiden mukaan hän olisi yhä manikeolainen eikä oikea kristitty.
Donatolainen kristinuskontulkinta oli ankara afrikkalainen teologinen suuntaus, joka hallitsi maanosan pohjoista osaa 300-luvulla. Se suhtautui torjuvasti luopioihin ja piti yllä kaikin puolin kovaa linjaa. Sitä vastaan kehkeytyi caecilianistiseksi kutsuttu uskontulkinnan muoto, se, mitä nykyisin olemme tottuneet nimittämään augustinolaiseksi armon teologiaksi. Manikeolaisuus oli eräänlaista kristinuskoa, jonka piirissä Augustinus vietti 9 vuotta elämästään. Karkeasti ilmaisten sen katsomukset olivat oman aikansa New Agea.
O'Donnellin mielestä Tunnustukset ei siis ole omaelämäkerta vaan kirkko- ja aatepoliittinen, ohjelmallinen kirja. Siksi emme tunne emmekä koskaan ole tunteneet Augustinusta, vaan olemme olleet sen armoilla, mitä hän itse on itsestään tahtonut kertoa.
Uudet löydöt, joiden lukutapaa Augustinus ei itse pääse määrittelemään, tekevät tunnetuksi 400-luvun Augustinuksen, joka niiden perusteella tunnetaan O'Donnellin mukaan paremmin kuin nuori Augustinus. Donnellin teos on yritys kuvata tämä paremmin tunnettu henkilö.
O'Donnell painottaa, että Augustinus rakensi omaa julkisuuskuvaansa huolella ja että tämä oli yksi hänen persoonaansa hallitseva piirre. Hän oli myös paradoksaalinen tapaus sikäli, että vaikka hänelle askeettinen luostariyhteisö oli ihanne, hän lienee ollut Rooman valtakunnassa ainoita henkilöitä, jotka olivat lain koskemattomissa. Augustinukselta tultiinkin hakemaan ratkaisua myös maallisen oikeudenkäytön kysymyksiin silloin, kun sen piirissä tehtyihin ratkaisuihin ei oltu tyytyväisiä. Askeetti Augustinukselle tuotiin ruoka työhuoneeseen, ja voi olla, että palveluskuntaan kuului myös orjia.
Augustinus oli ajan mahtimies, joka 400-luvun alussa Karthagossa pidetyssä kokouksessa voitti taistelun afrikkalaisesta kristinuskon standarditulkinnasta. Hän aiheutti myös vaikeasti selitettäviä keskusteluja. Pelagius oli löytänyt oppinsa Augustinuksen nuoruudenteoksista, mutta joutui hämmästymään sitä, että vanha Augustinus ei voinut hyväksyä hänen näkemyksiään. Aloittelevia Augustinusharrastajia usein ihmetyttääkin se, että Augustinus opettaa vapaata tahtoa toisaalla ja myöhemmin kieltää sen. Augustinuksen tahdonteorian muodostamisessa myös puhtaasti historiallisilla ja valtapoliittisilla kysymyksillä voi olla oma osansa.
O'Donnell ei ole kuka tahansa. Hän on Washingtonissa (DC) Georgetownin klassisten kielten professori ja hän on toiminut Amerikan filologisen seuran puheenjohtajana. Hän avasi aikoinaan Augustinuksen kotisivut, jotka ovat ilmeisesti ensimmäiset pyhimyksen kotisivut internetissä. Hänen julkaisuihinsa sisältyvät monografiat Cassiodoruksesta ja Boethiuksesta sekä erityisesti laaja Augustinuksen Tunnustusten kommentoitu editio. Hänen tavassaan kuvata Augustinusta on heijastus amerikkalaisen julkkiskulttuurin luonnetta ja tämä luo teokseen hieman anakronistisen leiman. Seppo Antero Teinonen totesi, että englanti on sellainen bisnesmiesten kieli. Oma tähän liittyvä lukukokemukseni vihjaa, että siinä maassa kaikki muuttuu vaalikampanjaksi.
Katsomus on joutunut pyörteisiin sen jälkeen, kun Johannes Divjak löysi 1970-luvulla Marseillesista Augustinuksen kirjekokoelman, johon sisältyi kolmisenkymmentä ennen tuntematonta kirjettä ja vallankin sen jälkeen, kun Francois Dolbeau löysi Mainzista vuonna 1990 Augustinuksen 26 ennen tuntematonta saarnaa. Dolbeau luonnehti löytöään sanomalla, että oli kuin edessä olisi ollut äänite, joka tuo eläväksi kauan sitten kuolleen ystävän äänen.
Vuonna 2000 uudelleenjulkaisemansa standardielämäkerran Augustine of Hippo (University of California Press 1967) liitteessä Peter Brown luonnehtii kirjeiden ja saarnojen merkitystä siten, että kun hänelle aikaisemmin Augustinus oli ollut teologi ja ajattelija, hän tekee nyt tuttavuutta piispan ja hallintomiehen kanssa. Eräät historialliset yksityiskohdat saavat uutta valoa, ja Augustinuksen luonnekuva monipuolistuu.
James J. O'Donnell tarttuu uusiin ’fossiililöytöihin’ Brownia räväkämmin teoksessaan Augustine. Saint & Sinner. A New Biography (Profile Books 2005). Hänen näkökulmansa on se, että uusien lähteiden avulla koko Augustinus-kuva joutuu uuteen valoon. Lyhyesti: meitä on petetty. Augustinus jonka tunnemme Tunnustuksista, on Augustinuksen alter ego.
Augustinus kirjoitti tunnustukset 300-luvun lopulla tultuaan Hippo Regiuksen piispaksi Pohjois-Afrikkaan. O'Donnellille kirja on puolustuskirjoitus, jossa Augustinus sanoutuu irti äitinsä donatolaisesta uskosta ja epäilyksistä, joiden mukaan hän olisi yhä manikeolainen eikä oikea kristitty.
Donatolainen kristinuskontulkinta oli ankara afrikkalainen teologinen suuntaus, joka hallitsi maanosan pohjoista osaa 300-luvulla. Se suhtautui torjuvasti luopioihin ja piti yllä kaikin puolin kovaa linjaa. Sitä vastaan kehkeytyi caecilianistiseksi kutsuttu uskontulkinnan muoto, se, mitä nykyisin olemme tottuneet nimittämään augustinolaiseksi armon teologiaksi. Manikeolaisuus oli eräänlaista kristinuskoa, jonka piirissä Augustinus vietti 9 vuotta elämästään. Karkeasti ilmaisten sen katsomukset olivat oman aikansa New Agea.
O'Donnellin mielestä Tunnustukset ei siis ole omaelämäkerta vaan kirkko- ja aatepoliittinen, ohjelmallinen kirja. Siksi emme tunne emmekä koskaan ole tunteneet Augustinusta, vaan olemme olleet sen armoilla, mitä hän itse on itsestään tahtonut kertoa.
Uudet löydöt, joiden lukutapaa Augustinus ei itse pääse määrittelemään, tekevät tunnetuksi 400-luvun Augustinuksen, joka niiden perusteella tunnetaan O'Donnellin mukaan paremmin kuin nuori Augustinus. Donnellin teos on yritys kuvata tämä paremmin tunnettu henkilö.
O'Donnell painottaa, että Augustinus rakensi omaa julkisuuskuvaansa huolella ja että tämä oli yksi hänen persoonaansa hallitseva piirre. Hän oli myös paradoksaalinen tapaus sikäli, että vaikka hänelle askeettinen luostariyhteisö oli ihanne, hän lienee ollut Rooman valtakunnassa ainoita henkilöitä, jotka olivat lain koskemattomissa. Augustinukselta tultiinkin hakemaan ratkaisua myös maallisen oikeudenkäytön kysymyksiin silloin, kun sen piirissä tehtyihin ratkaisuihin ei oltu tyytyväisiä. Askeetti Augustinukselle tuotiin ruoka työhuoneeseen, ja voi olla, että palveluskuntaan kuului myös orjia.
Augustinus oli ajan mahtimies, joka 400-luvun alussa Karthagossa pidetyssä kokouksessa voitti taistelun afrikkalaisesta kristinuskon standarditulkinnasta. Hän aiheutti myös vaikeasti selitettäviä keskusteluja. Pelagius oli löytänyt oppinsa Augustinuksen nuoruudenteoksista, mutta joutui hämmästymään sitä, että vanha Augustinus ei voinut hyväksyä hänen näkemyksiään. Aloittelevia Augustinusharrastajia usein ihmetyttääkin se, että Augustinus opettaa vapaata tahtoa toisaalla ja myöhemmin kieltää sen. Augustinuksen tahdonteorian muodostamisessa myös puhtaasti historiallisilla ja valtapoliittisilla kysymyksillä voi olla oma osansa.
O'Donnell ei ole kuka tahansa. Hän on Washingtonissa (DC) Georgetownin klassisten kielten professori ja hän on toiminut Amerikan filologisen seuran puheenjohtajana. Hän avasi aikoinaan Augustinuksen kotisivut, jotka ovat ilmeisesti ensimmäiset pyhimyksen kotisivut internetissä. Hänen julkaisuihinsa sisältyvät monografiat Cassiodoruksesta ja Boethiuksesta sekä erityisesti laaja Augustinuksen Tunnustusten kommentoitu editio. Hänen tavassaan kuvata Augustinusta on heijastus amerikkalaisen julkkiskulttuurin luonnetta ja tämä luo teokseen hieman anakronistisen leiman. Seppo Antero Teinonen totesi, että englanti on sellainen bisnesmiesten kieli. Oma tähän liittyvä lukukokemukseni vihjaa, että siinä maassa kaikki muuttuu vaalikampanjaksi.
