Sunnuntain saarnateksti on Matteuksen evankeliumin 18. luvusta. Siinä puhutaan lapsista taivasten valtakunnan kaltaisina. Ja sitten, lopuksi, mistä sunnuntai on saanut nimensä, kerrotaan, että eläinten, ihmisten ja kyborgien lisäksi on - enkeleitä.
Tuomas Akvinolainen oli tästä ylitsevuotavaisen kiinnostunut. Käsiteltyään Jumalaa ja jumalallisia persoonia koskevia kysymyksiä, hän ryhtyi käsittelemään teemaa, jota koskevat kvestiot 50-63 hän otsikoi näin: 50. De substantia angelorum absolute, 51. De comparatione angelorum ad corpora, 52. De comparatione angelorum ad loca, 53. De motu locali angelorum, 54. De cognitione angelorum, 55. De medio cognitionis angelicae, 56. De cognitione angelorum ex parte rerum immaterialium, 57. De angelorum cognitione respectu rerum materialium, 58. De modo cognitionis angelicae, 59. De voluntate angelorum, 60. De amore seu dilectione angelorum, 61 De productione angelorum in esse naturae, 62 De perfectione angelorum in esse gratiae et gloriae, 63. De angelorum malitia quad culpam?
Tuomas oli siis kiinnostunut enkelten olemuksesta, niiden suhteesta paikkaan ja ruumiiseen, tietämisen kyvystä, niiden tahto- ja rakkauselämästä, suhteesta armoon ja kunniaan sekä niiden lankeemuksesta.
Tuomas oli eräänlainen nörtti, ja enkelioppi merkitsi hänelle jotakin samaa kuin datalaskuri Billy Gatesille. Rinnastus ei ole tuulesta temmattu, sillä Tuomas kehitti enkeleitä tarkastellessaan ajatteluteorian, jonka kuvaamaa enkelten ajattelua hän kutsui nimellä computatio. Ihmisistä ja kyborgeista poiketen enkelit eivät ole rationaalisia vaan intellektuaalisia. Tämä merkitsee sitä, että niiden ei tarvitse nähdä ajattelun vaivaa vaan ne näkevät johtopäätökset suoraan lähtökohdista.
Myös enkelten viestintä oli mitä moderneinta. Tuomas viittasi siihen termillä radio. Viestiessään enkelit lähettävät säteitä tai aaltoja tavattoman suurella nopeudella. Niiden omakin liike on kummallista. Niiden paikkaa (locus) ja liikettä (motus) ei voi samanaikaisesti mitata. Paljon myöhemmin vasta kvanttifysiikassa törmättiin samaan ilmiöön.
Enkelten lankeemus, kaikkein korkein enkeli Lucifer, serafipäällikkö, oli nimittäin raggari, jota jumalallinen suunnitelma ei kiinnostanut, merkitsi Tuomaan mielestä eräänlaista käyttöjärjestelmän kaatumista.
Filosofi Lacan, sekavan oloinen postmoderni minän kieltäjä, kirjoitti joskus vuosia sitten kirjan, joka alkaa: enkelit ovat huolissaan ihmisistä. He ovat huolissaan siitä, että ihmiset eivät enää usko enkeleihin, vaan koettavat olla itse enkeleitä. Wilderin elokuva Pariisin taivaan alla, vai muistinko nyt nimen oikein, käsittelee samaa teemaa: enkelille maailma on mustavalkoinen, se on niin täydellinen. Ihmiselle todellisuus on värikäs.
Olevaisen 'suuri ketju' on kummallinen, tunnemme sukulaisuutta ja sisällytämme itseemme jotakin kaikista näistä: eläimistä, kyborgeista, enkeleistä. Silti emme ole mitään näistä, vaan näiden miettiminen pikemminkin auttaa meitä näkemään tämyytemme. Aamen.
