Perunannostoloma osuu Pähkinäsaaren rauhan rajan takana äsken päättyneelle viikolle. Siinä on se heikkous, että etäserkuilla ei ole yhteistä loma-aikaa, mikä on suuri puute hyvinvointiyhteiskunnassa.
Omalta osaltani olen nauttinut loma-ajasta ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella kotomaassa, tosin auton mittariin kertyi 3000 kilometriä keikoista, joita pukkasi. Syntymäpäiväni sattuu kyseiselle viikolle, ja niinpä olen saanut vastaanottaa onnitteluja kuoleman lähestymisestä toinen toistaan hienommassa paikassa: 2000 Ateenan vanhalla Olympiastadionilla, 2002 Prahassa Villikissassa ja 2005 Beijingissä maailmankaikkeuden keskipisteessä. Muut vuodet olen ollut Venäjällä luennoimassa ja kuunnellut kakkukahveilla lauluja venäjäksi, englanniksi, ruotsiksi, thaikielellä ja suomeksi. Sellainen nousee hattuun ja saakin nousta!
Sunnuntaina ajelin Kenkäveron pappilan kautta kotiinpäin. Tuli siellä mieleen pienen rähinän nostanut Kotimaa-lehden juttu papeista sisällissodan aikana. Koska toimittaja on läheinen sukulainen ja jutun tähti Tarja-Liisa rakas ystävä, lienee soveliasta, etten pohdiskele asiaa sen kummemmin. Jukka Kemppisen blogi muutaman päivän takaa kannattaa lukea. Omia havaintojani Väinö Linnan humanismista kirjoittelin joitakin aikoja sitten tässä blogissa.
Kenkäverossa juttu tuli mieleen siksi, että sitä isännöi mummini setä August Peltonen vuosina 1917-1932. Mikä oli Augustin tausta ja millainen oli hänen asemansa ympäristössään?
Juttu on kuulkaa sellainen, että Augustin isoisä Juho Juhanpoika osti von Schanzeilta Palhon kartanon 1830-luvulla. Se sijaitsee Hämeessä Laukon kartanon vieressä ja on iso tila sekin. Ehkä tila oli ja siitä tuli melko vauras muun muassa verotusvapaan viinanmyyntioikeuden takia.
Augustin isä ei viettänyt elämää, josta vaimo olisi välittänyt. Puhutaan kaikenlaista, muun muassa avion ulkoisesta mielitietystä nimeltä Miina Hauska, mutta ota tuosta selvää. Näyttää kuitenkin siltä, että kotona isän ja äidin välit eivät olleet parhaimmat ja isännän ehkä päivänvaloa kestämättömän menon rinnalle emäntä kehitti osallistumisen herätysliikkeeseen, jota sielläpäin sanottiin Hannulan herätykseksi.
Isossa ja vauraassa talossa oli poikia ja tyttöjä, joista pojat ilmeisesti liittoutuivat äidin kanssa. Yhdestä tuli senaattori eli tarkemmin senaatin oikeusosaston tuomari vuonna 1917, Johannes Victorista, myöhemmin Kokoomuksen kansanedustaja. Kahdesta muusta pojasta, mummini isästä Werner Donatuksesta ja tämän nuoremmasta veljestä Augustista pappeja.
Werner D oli syntynyt 1865 ja hän oli Sibeliuksen luokkakaveri Hämeenlinnassa. Myöhemmin hänestä tuli Jyväskylän lyseon rehtori, "Pyhä-Peltonen", jonka oppilaisiin kuului muun muassa Otto Wille Kuusinen niminen hippi. Werner oli koulutettu Saksassa ja Ruotsissa, luultavasti Ingmar Bergmanin isän kanssa samassa pappiskoulussa, jotain samaa heidän kantilaisessa asennoitumisessaan on, vaikka olivatkin luonteeltaan kaukana, kaukana toisistaan. August syntyi 1968 ja kävi niin muodoin Hämeenlinnan lyseon.
Minulla on nippu Wernerin kirjeitä, laajempi kokoelma vuodelta 1900, suppeampi vuodelta 1893. Sain jälkimmäiset taannoin Augustin miniältä Heidiltä. Kiitos ja pokkaus. Ja terveisiä Tapiolle, Augustin Nurmijärvellä elävälle pojalle, entiselle Augustilta perityn Raalan isännälle, reilusti yli 90-vuotiaalle edelleen voimissaan ja järjissään olevalle sukulaiselle. Juteltiin kesällä puhelimessa, mikä oli mieluista. Kuten aina nuo Heidin tapaamisetkin.
Kirjeet valottavat jotakin hengestä, jossa suomenkielisissä lyseoissa toimeentulevien kotien kouluttamat pojat elivät. Digitalisoin tässä hieman otteita. Werner on juuri tullut armovuodensaarnaajaksi Kemiöön rovasti F. G. Hedbergin - niin lähellä tuo aika todella on - lesken apulaiseksi. 1. 10. 1893 hän kirjoittaa: "Rakas veljeni! Jumalan armo levätköön runsaasti ylitsesi! Sinun kirjeesi sain jo viime lauvantaina viikko sitten, mutta ei ole tullut vastattua ennen. On ollut niin paljon kaikellaista hommaa, ettei ole tullut tehdyksi. Tai ei sitä niin monellaisia hommia ole, mutta kuitenkin aika menee niin ettei tahdo joutua mihinkään...Tässä välillä minä kutsuttiin sisään vaimoväen eli oik. talonväen puolelle, teelle y.m., ja siellä olen nyt ollut siksi että kello on ½10. Seitsemän aika se oli kuin menin. Nyt on ehtoolliset syöty (8 ja 9 välissä), ehtoorukoukset luettu; sen jälkeen katselimme vielä "Finland in 19de årh." Nyt ei mun auta enää tällä kerralla kirjoittaa, saadakseni unta yöllä. Herran laupias käsi olkoon sinunkin vuoteesi yli, tänä yönä ja aina...Minulla on täällä asuttavanani suuri kaksi-ikkunainen huone. F. G. H vainajan hallussa ollut ennen, vaikka ei työhuoneena. Se on vieressä. Huone on sievän puoleisesti sisustettu, vaikka ei hienosti. Seinällä on öljy- ja muita tauluja. Neljä laattialla seisovaa kirjakaappia, yksi kullakin seinällä, on myös huoneeni kalustona. Ne ovat täynnä kirjoja, kaikellaisia ja ovat myös minun käytettäväni. Uudempaa kirjallisuutta ei ole niissä kuitenkaan kovin paljoa. Lutherus ukko on hyvin edustettuna. Luullakseni löytyy täältä kaikki mitä hän on kirjoittanut. Onpa täällä vanhoissa pergamenttikansissa myös Caloviuksen, Chemnitzin, J. Gerhardin "loci", Onpa Spenerin y.m. "Bedenken", Ja nuorempien teoksia myös yhtä ja toista kaikilta aloilta. Ja joka kirjan sisässä on "merkkejä", paperilappuja ja viivoja ja krusifikseja. On muutamia vuosikertoja saksalaisia aikakauskirjojakin..."
12. 10 Werner raportoi oloistaan muun muassa näin: "Mitä olen täällä tavannut ihmisiä, tuntuvat ne hyvin mukavilta. Viime sunnuntaina olin Gästerby nimisessä kartanossa, joka kuuluu eräälle parooni Wredelle, kastamassa voudin lapsen. Vouti on samalla förvalttari, isäntä kun ei asu täällä, vaan Paimiossa. Molemmat kyytimiehet, noutaja ja saattaja, jotka olivat kartanon renkejä tuntuivat siivoilta ystävällisiltä miehiltä. Tämä matka oli muuten ensimmäinen ulkona pitäjällä...Talonpojat ovat täällä yleensä vähävaraisia. Tilat ovat pieniä ja huonosti hoidettuja. Joku vuosikymmen sitten oli olot toisia. Silloin oli joka talosta paraat pojat merillä, senjälkeen kykenevimmät rakensivat rannalla laivoja ja vanhukset viljelivät peltotilkkuja. Omasta metsästä rakennettiin laiva, joka saattoi olla 60-70 tuh. markan arvoinen - niin on kerrottu. Mutta tämä laiva saattoi vuodessa tuottaa parikymmentä tuh. markkaa, niin että hinta oli pian maksettu. Sitte myytiin se ahvenanmaalaisille 80 - 90 tuh. mk:sta. Niin on kerrottu. Nyt höyrylaivain tultua ei purjelaivaliike kannata,eikä ole muuta tulolähdettä kuin maatilkku. Metsätkin ovat kaikki jo myytyjä ja rahat ovat useimmilta menneet kuten tulivatkin, niin kuin metsärahat tavallisesti. Muutamat talot ostavat halkonsakin, esim. Pappila."
En ryhdy kommentoimaan näitä rivejä tai keskustelua, jota papistosta käydään. Jotakuta saattaa asia mietityttää ja onpahan tuossa nyt viitteitä erilaisille näkökannoille. Kovinkaan suorasukaiset tulkinnat nyt ainakaan eivät ole mielestäni uskottavia.
Mitä tulee laivoihin, olen juuri rakentanut sellaisen. Vaimo antoi syntymäpäivälahjaksi. Lentokoneen tuominen laivaan oli hankalaa, sillä se oli noin 5 milliä pitkä ja sormeni liian paksut. Laiva on King George V, HRM-laivastosta, joka osallistui saksalaisten Bismarckia vastaan tehtyyn hyökkäykseen. Tykinputkia on 26 ja olen komentajakapteenina suunnannut ne joulumainontaa vastaan. Se varmaankin alkaa nyt heti kun perunnannostolomat loppuvat.
