Sota, rauha, viestintä, ilo, vanhat ajat, magiikka, mystiikka, uudistus.
8 tärkeätä. Elomme vaellus käy niiden vaikutuspiirissä, joskin jo Augustinus huomautti, että kahden samanaikaisesti syntyneen kohtalot ovat erilaiset, joten ei siitä sen enempää.
Toisilta nimiltään: Mars, Venus, Merkurius, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja - Pluto.
Kuuntelen levyä, jonka sain Salla Tyrväiseltä kiitokseksi esiintymisestä hänen järjestämässään keskustelusarjassa, joka on hieno.
Sir Simon Rattle johtaa Berliinin filharmoonikkoja. Säveltäjä on Gustaf Holst (1874-1934). Pluto, joka on planeetta, on, ennakoivasti, Colin Matthewsin. Levyllä on myös Kaija Saariahon, Matthias Pintscherin, Mark-Anthony Turnagen ja Grett Deanin sävellyksiä. Ja video planeettain teosta.
En muista aikaisemmin kuulleeni taivaallista musiikkia säveltäneen Holstin teosta, lukuunottamatta Dame Kiri Te Kanawan 50-vuotislevyllä olevaa Jupiterista muokattua "World in Union" -versiota, jonka perässä lukee Skarbet.
Aristoteles, joka oli kiinnostunut planeettaliikuttajista ja liikkumattomasta liikuttajasta olisi pitänyt Holstin töistä intergalaktisen kommunikaation tulkkina. Siellä oliot raskaasti liikkuvat ja lähettävät viestejä toisilleen.
Pythagoralaiset, joiden mukaan todellisuuden lukusuhteet voi transponoida intervalleiksi ja maailma näin soittaa, olisivat ehkä mietiskelleet Schönberg -vaikutteisen musiikin suhdetta omiin lukusarjoihinsa.
Holstin sävelteos valmistui viimevuosisadan alkupuolella hieman myöhemmin kuin suhteellisuusteoria. Se on kiinnostava eräänlaisena kuvauksena avaruudesta. Sen kuunteleminen herättää eloon Boethiuksen ajatuksen musiikista matematiikan osana vaikka se suoremmin liittyykin arvoihin ja olioihin, planeettoihin keskeisten elämänkysymysten edustajina.
En muistanut, että Pluto on renewer. Asia saattaa tieteilijöistä äänestäjiksi eli vaalikarjaksi muuttuneet henkilöt entistä koomisempaan valoon.
Oikoluen samalla joulukuussa ilmestyvään kirjaan tulevaa artikkeliani "Luovuuden filosofia ja innovatiivinen diakonia", jossa olen koettanut soveltaa klassisen konserton rakennetta (esim. Beethoven, Brahms, Mendelssohn, Tsaikovski). Eilen illalla sopivasti Janine Jansen soitti Mendelssohnia Kausikortti sarjassa. Sibelius ratkaisi asian näin: 1. Allegro moderato, 2. Adagio di molto, 3. Allegro ma non tanto. Alkuun verraten laaja käsitekalusto ja kaunis melodia, keskelle mietteliäisyyttä ja loppuun tulta ja tappuraa kadensseineen. Hyvä rakenne minkä tahansa esittämiselle, esitelmään, artikkeliin, puheeseen. Mikseivät nekin voisi soida. Sillä kaikenhan vaihtaisimme laulun lahjaan, semminkin, jos viulu on vaiennut!
Kannattaa miettiä, millainen laulu tahtoisi oll, millaista musiikkia oma esiintyminen, ajatukset ja sanat, ovat. Musiikkina ihmiset, jos heillä on minkäänlaista sävelkorvaa, asian kuitenkin kuulevat. Per on läpi ja sonare soida, vaikka taustalla onkin kreikan prosopon, kasvot. Jos kirjoitat, se on kuin soittotunnille menisi.
Izumi Tateno sai kesken konsertin aivoverenvuodon ja luhistui lavalle. Nyt hän soittaa vasenkätistä pianomusiikkia, jota aikoinaan sävellettiin Wittgensteinin veljelle Paulille; muun muassa Ravelin konsertto on hänelle. Tatenon ohjelmistossa on modernia japanilaista.
Onkohan olemassa filosofiaa yksikätisille? Harry Frankfurtin On Bullshit on näemmä juuri suomennettu. Siihen liittyy eräitä teemoja, jotka valottavat tätä kysymysrä.
