G. E. Moore, jonka vakavuutta Wittgenstein ihaili, kutsui naturalistiseksi virhepäätelmäksi yritystä määritellä hyvä jonkin luonnollisen ominaisuuden tai tilan kuten vaikkapa mielihyvän avulla. Hyvä on hyvää, itsenäinen kategoria, joka käsitetään intuitiivisesti jalat maasta irrallaan.
Näkemyksen sukulainen on Humen giljotiiniksi kutsuttu ajatus, jonka mukaan on väärin ajatella että olemisesta (is) seuraisi pitäminen (ought). Jos pelto on tietynlainen, siitä ei seuraa, että sen pitääkin olla sellainen. Ei ole luonnollista moraalia, vaan ihmisen ajatuksiin perustuvia moraalivalintoja.
Tuli autolla ajaessa mieleen, että näitä virheitä paljon yleisempiä ovat supernaturalistinen virhepäätelmä, joka määrittelee luonnollisen ominaisuudet ja niiden väliset suhteet jonkin abstraktin idean avulla sekä Gimen huljotiini, joka väittää, että siitä miten asioiden pitäisi olla seuraa se miten ne ovat (ought implies is).
Supernaturalistinen virhepäätelmä ja Gimen huljotiini ovat poliitikkojen ja julistajien päivittäistä työkalustoa. Jälkimmäinen tekee puheesta kontinkielistä.
Molemmat virheet ovat ominaisia myös historiankirjoitukselle. Historiankirjoitus on kontinkielistä sikäli, että se kuvaa meille todellisuutta, jonka tahtoisimme ja toivoisimme olevan tietynlainen. Hyvänä esimerkkinä ovat tällä viikolla aiheena olleen herännäisyyden historiat, Mauno Rosendalin ja Olavi Kareksen teossarjat, jotka molemmat ovat ohjelmallisia teoksia. Niissä oma ajatus, se miten asioiden pitäisi olla, muodostuu historiankuvaksi.
Kyse on siitä, että toiveajattelu on ihmiskunnan keskeisin kysymys ja että fakta jäljentää fiktiota. Tämä on virhe, mutta samalla se, miten täällä elon vaivoissa mennään eteenpäin.
Luther ajatteli, että totuus lausutaan Kaanaan kielessä, joka on nova lingua ja nova vocabularia. Sen syntaksin eli sanaston ja kieliopin voi oppia, mutta sen semantiikka eli lauseen suhde todellisuuteen jää tavoittamattomaksi.
Tämä on eräs versio ajatuksesta, jonka mukaisesti todellisuuteen ei voi suuntautua kuin kontinkielisesti, mutta kaikki mitä sanotaan pysyy supernaturaalisessa kategoriassa eikä määritä suoraan sitä, mikä on kaiken lihan tie. Se pysyy irrallisena kokonaan (totus) samalla (simul) kun siinä elävä on kokonaan hengellinen. Tätä kutsutaan paradoksiksi. Mielestäni tutkimusongelma nimeltä "simul -periaatteen paradoksaalisuus" selittyy parhaiten kun sitä tarkastellaan supernaturalistisen virhepäätelmän ja Gimen huljotiinin yhteydessä.
