sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Salainen jalanpesuverkosto

Pöydälläni lepää Javier Sierran Ehtoollisen salat, Bazar Kustannus 2006. Se oli taannoin Yhdysvalloissa listojen kärjessä. Kuuluu samaan sarjaan kuin Dan Brownin teokset, joista olen lukaissut pari. Brownin vahva puoli ei ole elävä kieli. Hänen työssään kiehtoo faktan ja fiktion sekä salapoliisiromaanin juonikuvion solmiminen, joista on tullut brändi. Sierran romaani kuuluu samaan genreen.
Niitä tulee nyt. Ne ovat hauskaa viihdettä, mutta samalla liittyvät kulttuuriseen ilmiöön, joka on hengellistyminen. Hengellistyminen on New Agen seuraava aalto, joka jatkunee muutaman vuoden. Tyypillistä on mielivaltainen valikoivuus, suuntautuminen parempaan tietoon (gnosis), jota Brownin ja Sierran romaanit palvelevat hieman samantapaisesti kuin 1700-luvun lopun hengellinen liikehdinnässä Suomessa. Pohjanmaan hengellisiä herätysliikkeitä ja kirjahistoriaa tutkittaessa on pantu merkille, että esimerkiksi omat käännökset Eusebioksen Kirkkohistoriasta, joka sisältää esimerkiksi katkelman Jeesuksen kirjeestä, loivat omanarvontuntoa ja kokemusta siitä, että tässä ollaan asioista paremmin perillä kuin virallinen totuus ja kirkko. Samasta ilmiöstä on osittain nykyisinkin kysymys.
Da Vincin maalaukseen Viimeinen ehtoollinen liittyvät tarinat ovat yhtä vanhoja kuin taulu itse, sillä tekijä ei ollut mikään osastopäällikkö vaan obskuuri kaveri.
Tämän sunnuntain teksti liittyy tuohon maalaukseen, ja arvaapas, lukija mitä! Paljastan salaisuuden! Hui. Minulla on hallussani vanha teksti Johanneksen evankeliumin 13. luvun jakeista 16-20, tuon Qumranin kääröistä löydettyjä papereita niin seksikkäästi muistuttavan kirjan käännöksestä. Se kuuluu näin:
"Totisest toitisest sano mine teille/ ei ole paluelia swrembi henen herransa eikä lehetossana swrembi/ quin se/ ioca sen lehetti. Jos te neite tiedette/ autuat te oletta/ ios te nijte teette. Em mine caikista teiste wloswalitzin. Mutta ette ramattu pite teutetteme/ ioca sopi leipe minu casani/ he tallasi minun ialgallans. Nyt mine sanon teille/ ennenquin se tapacttu/ ette quin se tapactunut on/pite teiden wuskoman/ ette mine se olen. Totisest totisest sano mine teille/ ioca coria kenenikenens mine leheten/ se minun coria/ mutta ioca minun coria/ hen coria sen/ ioca minun lehetti."
Katso, oi lukija, nykyinen suomennos samasta kohdasta! Hui, ei se ihan noin mene. Jotakin Agricolalla puuttuu ja muuttuu. Ah ja voih! Soita 112!
Ja mitä tässä tahdotaan sanoa? Kun avaamme pergamentin, näemme, että termi on apostolos, lähettiläs. Mutta mikä on lähettiläs? Max Jakobsonin mukaan hyvä henkilö, joka on lähetetty valehtelemaan oman maansa puolesta.
Sellaisistako on kysymys?
Lisätään vielä jännitystä. On verkostoja koskeva kädenpuristusteoria. Voit laskea kättelemistäsi ihmisistä, kuinka kaukana olet vaikutusvallasta. Eksookin hypeä ja modernia! Koska olen kätellyt montaa kansliapäällikköä ja ministeriä, olen vain kädenpuristuksen päässä Halosesta, suudelman päässä Putinista ja halauksen päässä Bushista. Aika jännä näkökulma, eikös vain.
Sitä teoriaa edusti Pilatuskin, joka pesi kätensä.
Mutta olisiko tässä salaisuuden avain?
Lainattu raamatunkohta liittyy tilanteeseen, jossa Jeesus ilmoittaa Juudaksen pettävän hänet. Tekstiympäristö on se, että hän on juuri pessyt opetuslastensa jalat.
Se joka pettää, on menossa sanomaan käsipäivää vallanpitäjälle. Se joka jää, on jalkautuneen Jumalan lähettiläs, henkilö, joka kulkee omia polkujaan.
Lisää salasanoja: vieläkin varhaisemmassa tekstissä Jeesuksen käyttämä ilmaisu ego eimii on kreikkaa ja tarkoittaa "minä olen", se on hepreaksi ihw eli jahve, sillä vokaaleja ei merkitä. "...jotta...uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut..." Kuka sanoi ja kenelle että minä olen se joka olen, Jahve Moosekselle!
Jeesuksen ystävät eivät kuulu kädenpuristusverkostoon vaan jalanpesuverkostoon. Kun ystävä pesee ystävänsä jalat, on paikalla Kolmas. Lähettiläs, joka on laskeutunut palvelijaksi on samaa muotoa kuin se, joka hänet lähetti. Jos tapaamme sellaisen, tapaamme itse Lähettäjän.
Se ihmeellinen salaisuus, jota da Vinci kuvaa taulussaan Viimeinen ehtoollinen, se mitä Jeesus siinä kertoo rakkaimmalle oppilaalleen on tämä: kulje omin jaloin niin että varpaat tomuttuvat. Kohtaa toiset samanlaiset ja peskää toistenne jalat. Silloin on Jumala luonanne. Silloin on eukaristian, kiitoksen ja juhlan aika: kohottakaa malja, ja minä kohotan kanssanne saman maljan!