keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Töitä ja päiviä

Töitä ja päiviä (Erka kai hemerai) on Hesiodoksen runoelma, kirje Perseukselle maamiehen moraalista. Kullakin kussakin, kerjäläisellä, on laulu jonka kerjäläiseltä varasti. Olen nähnyt osan suomennettuna Niin & Näin lehdessä jo aikoja sitten. Theogonia on suomennettu kokonaan (Päivi Myllykoski, Tammi 2002). Tarkempaa tietoa kaipaavalle kerrottakoon, että Hesiodoksen kuvaus jumalten synnystä ja myöhemmistä urotöistä muistuttaa pahasti saippuoopperaa Kauniit ja Rohkeat, joka on kuvattu holy woodissa. Hesiodokselta on säilynyt myös kolmas katkelma, jonka asiakasystävällinen nimi on Naisten luettelo (Gynaikon katalogos), selebriittiselonteko jumalista syntyneistä naisista. Sitä pitäisi nykyajan täydentää.
Kuluvan viikon työt ja päivät:
Maanantai-iltana Matti Komulaisen grafiikkanäyttelyn avajaiset Lapinlahden kirjaston näyttelytilassa: akvatintaa, viivasyövytystä, puupiirroksia. Sangen tasokas näyttely, kokonaisuus kuin runokokoelma. Kuvat herättävät tunteita. En tiedä, haluakaan, millaisia. Syntyy hyvä olotila ja kauneuden kokemus.
Matti sanoo, että ei tarkoita mitään muuta kuin mitä kuvat itse tarkoittavat. Ne eivät ole saarnoja, mutta puhuttelevat. Lisäksi hän luonnehtii itseään tittelillä harrastelija. Kiinnostava lausunto, sillä näyttely on yksi tasokkaimmista, joita olen muutamaan vuoteen nähnyt.
Harrastelijana oleminen voi liittyä katselmaan, että kuva sanoo mitä kuva sanoo. Maailmassa, joka on professionalisoitu ja huippuosattu, arka ihmisparka etsii elintilaa marginaalista, vapautta.
Tähän blogiin liittyy samanlaisia tunteita. Kirjoitin monta vuotta miettien, paljonko liuskasta maksetaan. Nyt kun ei ole tätä teollisen tuotannon piiskaa selässä, hyödytön kirjoittelu generoi vapauden illuusion. Täällä sitä ollaan, puskassa, ja kaukana kawala maailma.
Tämä on blogi nro. 50, juhlapäivä siis. Tavoite on kirjoittaa ainakin 105 blogia putkeen, jotta saisin kokemusta talvisodan kestosta.
Lukijoita on, profiilin käyttäjästatistiikan mukaan 159. Luultavasti heitä on jonkin verran enemmän. En ole laittanut tähän laskuria, sillä mitä väliä lukijamäärällä loppujen lopuksi olisi. Väliä on yksittäisillä lukijoilla. Nykyinen määrä on suurinpiirtein niillä hujakoin, mitä runokokoelma möisi maassamme, joka on runonlaulajien maa.
Runonlaulusta kertoo myös blogilista, jolle ilmoitin tämän viikko sitten. Siellä on 6700 suomalaista blogia! Blogilistan mukaan tätä blogia katseli viime viikolla listan linkistä 28 lukijaa. Sijoitus oli parhaimmillaan 4000 korvilla, kuumuus +40. Näin ollen on tilanne Kotka ja Rankki, sekä eteläkaakko kuumeinen, utua.
Tiistai-iltana esitys herännäisyyden aatehistoriasta Joensuussa. Olen siellä dosentti, joka on vähän kuin kappalainen kirkossa, harrastaja: saarnaa ja tekee oikeita papin töitä, mutta ei ole vastuussa armotuotannon hallinnosta. Virka sopii erinomaisesti bloggeristille.
Esityksen taustalla on viime keväänä mieleen tullut hupsu ajatus julkaista aiheesta kirja. Tein sen yhdessä Urpo Karjalaisen kanssa: Täällä lounatuulen alla. Näkökohtia armonkerjäläisten aatehistoriaan.
Tahdoin päästä eroon pöytälaatikkomateriaalista ja tästä aiheesta. Kuten esitelmästä "Paavo Ruotsalainen välittömän kokemuksen tulkkina". Olin lukenut sen Porthaniassa Taavi Kassilan järjestämässä luentosarjassa eräänä vappuaattona, Turun tuomiokirkossa, joka totisesti on tehty saarnoja varten, ei esitelmiä, radiossa ja Viimeisten Kiusausten esittelysarjassa Tamperetalossa.
En näytä pääsevän eroon. Uudestaan ja uudestaan pyydetään tarinaa tästä aiheesta, johon minulla on näköharha. Esimerkiksi Matti Klingen Iisalmen Ruhtinaskunta teoksessa herännäisyydellä ei ole juuri minkäänlaista selittävää roolia.
Illallisella Huhdan Ilkan kanssa, joka tietää näistä asioista minua monin verroin enemmän. Hänen väitöskirjansa Täällä on oikea Suomenkansa tulisi kaikkien lukea. Paras kokonaisesitys kirkkohistoriasta puolestaan on Hannu Raittilan romaani Ei minulta mitään puutu.
Minusta tuli sitä, mitä Paavo Ruotsalainen vihasi, philosophi, ja sitä, mitä hänen tanskalainen hengenheimolaisensa Kierkegaard, dosentti. Kierkegaard väitti, että dosentit odottavat taivaassa suurta palkkiota, koska ovat elämänsä aikana osoittaneet taivaan valtakunnan olevan jossain määrin tosi. Olen henkilö, josta Lapinlahden lintujen laulussa sanotaan: "Ei tullut pojasta pappia, nyt myy Forumissa kebappia."
Keskiviikkoilta: Esitelmä Kuopiossa kristinuskon ja luonnontieteen suhteesta. Viiteen osaan hän esityksensä jakasi: 1. Teologian ja luonnontieteen yhteinen historia, 2. Maailman synty ja rakenne, 3. Ihmisen lajihistoria ja yhteys muihin eläimiin, 4. Luonnon manipulaatio. 5. Nykyinen keskustelu tieteen luonteesta.
Tuo viimemainittu on kiinnostava teema. Juttelin äskettäin luonnontieteen opettajan kanssa. Totesimme, että ei sitä ennen. Kun minun nuoruudessa luontoa opettava jotakin sanoi se oli niin maar perusteellisesti niin. Nykyisin tehtävä on saanut katsomusopettajan roolin luonnetta. Usko tieteeseen on vähentynyt nuorison piirissä huomattavasti. Niin se on vähentynyt tieteilijöidenkin piirissä, mutta ehkä hieman erisuuntaisesti.
Torstai: Maaningan tuulet, jossa Raimo Sailas saarnaa. Tilaisuus on Juntusen Eskon, Jalasjärven kunnanjohtajaksi siirtyneen dosentin järjestämä. Suosikkikirjailijani vanhempi huoneenrakentaja Viljo Heikkinen lausui joskus: "Ratsaille Sailaksen rakuunat!" Ko. sanataiteilijan huikeimpia kuvauksia oli sellainen katkero, että samaan aikaan kun päällystettiin urheilukenttää, sivukylän tie oli niin sottainen ja kuoppainen, että kun mopolla ajoi niin hampaasta lähti paikka.
Mies on luotu liikkuvaksi. Ja jätkä on petoeläimestä kehitetty. Perjantaina jännätään, saako Mara Nobelin. Eli siis me, pieni ja sisukas Suomi.