Porvoon piispaksi on valittu Gustaf Björkstrand, eläkkeellä oleva tiedehallintohenkilö, joka tekee kolmen vuoden kierroksen episkooppina kuin selvitysmies.
Toisella kierroksella oli vastaehdokkaana henkilö, joka ei suostu tekemään kaikkia piispan tehtäviä, kuten nykymuotoisia pappisvihkimyksiä.
Björkstrandista muistuu mieleen kaksi tapausta opiskeluajoilta. Hän oli opetusministeri Teatterikoulun kriisin aikoihin. Asetelma oli hieman samanlainen kuin elokuvaohjaaja Saarelan ja nykyisen valtiovarainministerin välillä, joskaan Björkstrandin rooli ei kaiketi ollut kovinkaan keskeinen ja taistelu ei ollut naisesta vaan siitä että är det möjligt att använda bara suolenpätkät, nyrkki och piip på skolan.
Se oli ainoa revohka, joka sattui opiskeluaikoihin 1980-luvulla. Muuten oltiin juppeja ja ostettiin stereoita, perustettiin ATK-firmoja - ennen kuin lama tuli.
Laman jälkeen alkoi syyttely. Kerran olltiin Säätytalossa jossakin Maanantaiseuran järjestämässä eetikkojen ja poliitikkojen yhteiskokouksessa. Johannes Virolainen kyllästyi, nousi ja sanoi: "Älkää etsikö syyllisiä. Nehä ovat Sorsan Kale ja mie. Tehkää jotakin!"
Katselin Björkstrandin valinnan jälkeen Jouko Turkan kirjoja Aiheita ja Selvitys Oikeuskanslerille. Kipeitä ne ovat - paikoitellen Pahkasika-lehden ja pornon yhdistelmiä, jotka kyllä sivuittain naurattavat, sisältävät taitavaa rakentamista, mutta viemäri tuntuu kaikkialla.
Tilanteen kipeyttä ei vähentänyt se, että jos Turkka oli - niin hänen vastustajansa olivat juuri kohdalleen +.
Olivat ne kirjat...omana aikanaan...jollakin tavoin...hyviä. Kiinnostavaa niissä on ripaus profeetallisuutta, joka vastakuvan esittämällä kertoi jotakin siitä, millaisessa tilassa ollaan. Kun miettii, mitä sitten tapahtui, saa Turkan julistus lisää uskottavuutta: päin jäävuorta ajettiin.
Jos oikein tiedän, Turkka on Durchmanneita. Frans Oscar taisi olla Kalajoella syytettynä, pastori kuitenkin. Jotakin körttiläisyyden taistolaisesta siivestä Turkassa kieltämättä on.
On yhteensattuma, että näyttämötaiteen väkivalta ja ministeri kohtaavat jälleen. Sattumalta kai tullaan ministeriksi ja tietyssä mielessä piispaksikin, joskin kirkkon selittää sen, mitä muut sanovat sattumaksi, toisella tavalla.
90-luvulla tein tutkimusta rahoitusohjelmassa, jota Björkstrand veti. Istuimme joissakin yhteisissä seminaareissa, jotka olivat rahoitusohjelmasta johtuvaa pakkopullaa. Yleisaiheeksi, rahan saamisen takia, oli sovittu kommunikaatio.
Sovittiin, että ruotsinkieliset puhuvat ruotsia ja suomenkieliset suomea. Kun siis minulle sanottiin hejsan, vastasin että terve. Se oli sisäpohjoismaista demokratiaa ja synnytti joskus opponentin ja respondentin välille hiukan huvittavia tilanteita.
Syötiin ihan hyvää pihvia turkulaisessa ravintolassa. Kiitoksia vaan.
Porvoon hiippakunnassa on 80 seurakuntaa. Niissä juuri ehtii käydä kommunikoimassa kolmessa vuodessa. Aika näyttää.
