25. 10. 1946, tasan 60 vuotta sitten, oli perjantai. Sattui niin, että Cambridgen Moral Science Club järjesti keskustelun klo 20. 30 King's Collegen Gibbs -nimisen rakennuksen H-portaan huoneistossa 3.
Keskusteluun oli saapunut nouseva tähti Karl Popper, joka oli kirjoittanut kaksi kirjaa.
Teoksessa Tutkimuksen logiikka (1934) hän oli arvostellut Wienin piirin näkemyksiä ja väittänyt että yksittäistapauksista yleiseen johtava tieteellinen metodi eli induktio on virheellinen ja sen sijaan tulisi asettaa falsifikaatio, virheiden osoittaminen. Popper oli huomannut, että tieteellisiä teorioita ei voi todistaa aukottomasti tosiksi, koska induktio kertoo vain sen, mitä tähän asti, ennen kuin jotakin uutta ilmenee, tiedetään. Sen sijaan ainakin osa teorioista voidaan osoittaa aukottomasti vääriksi. Näin tiede etenee, kun se näyttää, missä se on erehtynyt ja luo tilaa uudelle keksinnölle.
Teoksessa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (1945) Popper oli osoittanut, että teorioiden virheelliseksi osoittaminen on mahdollista vain avoimessa yhteiskunnassa, ei Platonin, Marxin ja Leninin totalitaarisissa malleissa. Yhteiskunnan perusta on kansalaisten puhevalta ja yhteiskuntakritiikki, ilmaista ja avointa kuin blogi.
Tämä herra, sir Karl Popper, oli siis luennoimassa.
Paikalla oli myös toinen guru, Ludwig Wittgenstein. Hän oli ratkaissut kaikki filosofian ongelmat nuoruudenteoksessaan Tractatus Logico Philosophicus. Ja sitten hän oli hylännyt ratkaisunsa. Filosofiset kysymykset eivät ole ongelmia (problems) vaan puzzles, jotka johtuvat siitä, että kieli lomailee eikä pelaa oikein. Kysymys sielusta on pelikysymys ja menee sekaisin, jos pelaat tätä kysymystä samalla pelillä kuin taivaankappaleilla.
Popper oli, luultavasti, tullut näyttämään, että Wittgenstein oli väärässä.
Varmaa se ei ole.
Popperin muistiinpanot tukevat tätä ajatusta, samoin Wittgensteinin kirje Rush Rheesille.
Muistelmateoksessaan Unended Quest (1974) Popper kertoo esittäneensä joukon kysymyksiä, jotka Wittgenstein torjui. Puhuttaessa etiikasta Wittgenstein oli pyöritellyt käsissään hiilihankoa. Kun Wittgenstein oli vaatinut, että Popper esittäisi esimerkiksi moraalikysymyksestä, tämä oli vastannut: "Vierailevaa luennoitsijaa ei saa uhkailla hiilihangolla." Tällöin, niin Popper väittää, Wittgenstein paiskasi hiilihangon lattiaan ja syöksyi ovesta ulos enää palaamatta.
Oliko näin? Ja mistä puhuttiin? Ensinnäkin Popper erehtyy muistelmissaan päivämäärästä. Hän väittää, että kyseessä oli 26. 10. Kaikki ei ole Popperin esityksessä kohdallaan. Toiseksi yksi Wittgenstein-kultin keskeisimmistä ylipapeista, Peter Geach, väittää, että Popperin kertomus on täyttä roskaa, väärin alusta loppuun. Mutta, mutta, monet muut ovat väittäneet, että sir Karl ei valehdellut tai vääritellyt.
Asiasta voi lukea lisää David Edmondsin ja John Eidinowin Wittgenstein's Poker. The Story of a ten-minute argument between two great philosophers. Teos sisältää sankareidensa ajatusten selostamisen lisäksi näiden taustaa Itävallassa. Siitä saa lisätietoa Allan Janikin ja Stephen Toulminin erinomaisesta Wittgenstein's Vienna.
Kiinnostavaa on, että asialla, kiistakumppaneina ja yleisönä, silminnäkijöinä, ovat olleet eurooppalaisen kulttuurin ylivertaisimmat aivot 1900-luvulla. Silti ei ole selvää, mitä tapahtui ja mistä puhuttiin. Syntyy tietoteoreettinen ongelma, jonka nimi on Wittgensteinin hiilihanko. Jos joku kertoo, mitä todella on tapahtunut, hiilihangosta siihen suuntaan.
