Nilsiän Louhosareenalla kesäisin järjestettävät oopperat ja konsertit ovat Satu Vihavaisen ja Opera Cavan erikoislaatuinen ja jännittävä yritys Tahkovuoren, keskellä Suomea sijaitsevan venäläisen lomakaupungin, kupeessa.
Louhosareenan näkymät, erityisesti illalla kun esitys on päättynyt, ovat huikaisevat. Ylhäältä levittäytyvät eteen vaaramaisemat, mäki laskee jyrkästi alas, ja autojen takavalojen virta häviää metsän läpi teille.
Edellisvuosien esitysten taso on vaihdellut, mutta aina on ollut juhlallista ja antoisaa käydä. Kesällä 2004 Taikahuilu oli Total Ville Show. Muut eivät pysyneet perässä, kun Rusanen goes Papageno. Nautinnosta täyttyvän kuulijan valtasi sääli muiden puolesta. Vuoden perästä odotti, että Rusasen ympärille olisi saatu päivitetyksi hieman tasavertaisempi kaarti. Näin olikin tehty, mutta eipä mitään: Rusanen oli taas juossut talven aikana saapasjalkakissan askelin äänellisesti eteenpäin. Lisäksi Ville Rusanen on synnynnäinen lavaesiintyjä ja näyttelijä. Jos Ville Rusanen vielä laulaa Louhoksella, laitan banderollin, jossa lukee: VILLE ON KONE!
Kesällä 2006 Hemanuksen ohjaama taika-ampuja kolahti minuun ja moneen muuhun. En ole kuullut asianosaisten mietteitä asiasta, mutta kaiketi oli arvattu, että juttu olisi pienoinen riski ja siksi järjestettiin viihdekonsertti. Kannata sitäkin kybällä, koska se tuo areenalle yleisöä, joka ei siellä muuten kävisi. Saavat vihjeen siitä, mitä ihmisäänellä voi tehdä.
Viihdekonsertissa Esa Pasa alias Matti Salminen täräytti muutaman tanssikappaleen ja erityisesti Juicen teoksen 15. yö, josta en muistanutkaan, miten hieno se on. Salminen sai siitä irti kamaa, jota ei tietäisi siihen sisältyvän ennen kuin ammattilainen käy kimppuun. Esitys oli tyrmäävän huikea, häkellyttävä ja pyörryttävä. Juice, joka oli paikalla, oli kuulemma todennut: juma, nyt Teosto kolisee. Myös Satu Vihavaisen esityksiä kuunteli mielellään.
Konsertin lopusta vastasivat sitten Kivikasvot, jotka ovat eri vänkiä. Parasta oli artistiryhmän nimen referenssi esityspaikkaan. Fredi on sympaattinen. Kun hän laulaa, niin suu ja pää eivät liiku, mutta silti tulee ääni.
Viime kesän jälkeen Cava on 100 000 miinuksella. Mietinkin jo pari kuukautta sitten liiketoiminnallisia toimenpiteitä asian kohottamiseksi. Tässä niistä yksi:
Myydään Louhosareena James Bond-elokuvien näyttämöksi sillä sopimuksella, että niistä tehdään karvalakkiooppera. Kalliota ja ihanata vesimaisemaa on sen verran, että helikopterin propellin pörinä olisi kuin piste iin päälle. Kun James täräyttäisi panssariautollaan Eitikkaanpäin, Paskomäkeen ja Huoripojansuolle, kumia palaisi ja nikkeliä kuluisi. Pöljän koulun kohdalla hän saisi autoonsa puhelun: Goodby, mister Bond. Ja sitten räjähtäisi. Olen joskus testannut näitä kuvia, näitä tunnelmia. Ajoin vuoden -91 Ford Orionilla Kerimäeltä mutkaisia teitä kohti Kuopiota. Horisontista ilmestyvän Ladan kohdalla avasin kasettikotelon käsijarrun vierestä ja lähetin ohjusiskun. Sanoinkuvaamaton kokemus.
Toinen liikeideani liittyi Mikko Heiniön vääntelyyn oopperasta Lentävä hollantilainen, jota en kuitenkaan kehtaa toistaa tässä. Mainitsin siitä kyllä Cavan tiedottajalle Krisse Kunnakselle ja tilasin tekstiviestillä libreton Jaska H:lta. Halukkaat voivat perehtyä juttuun Heiniön teoksesta Sanat sävelistä (WSOY, 1997), sen jutusta "Suomalaisen musiikin 80-luku". On olemassa aihepiiri ja tekemisen tapa, joka tuo yleisöä.
Ilmeisesti Cavan vastuuhenkilöt ovat nyt ymmärtäneet, mistä tässä on kysymys. On tehty päätös palata siihen, mistä kaikki alkoi. Areenalle tuotetaan Viimeiset Kiusaukset, joka ei oikein akustisesti onnistunut Aholansaaressa. Oli sekin tosin parempi kuin muutaman vuoden takainen Kansallisoopperan yritys, josta ei Esa Ruuttusesta huolimatta tahtonut kehkeytyä esitystä, koska lavasteeksi oli keksitty satunäytelmän ja nettikahvilan sekoitus. Onneksi kuitenkin lavasteen hajosivat ensi-illassa.
Blogin otsikko on säveltäjän, Joonas Kokkosen elämänkerran nimi. Mutta se on myös kohta oopperan libretosta. Katso, Paavo, korkeita puita, ne tekevät varjoja, voiko varjo olla kirkas? Tai suurinpiirtein niin laulaa Riitta kuolinkohtauksessaan, joka on tavattoman kaunis.
Libretossa on ortodoksisia vaikutteita: viikateraudat, ohjasperät ja elonkorjuu palvelevat ikoneina elämään. Tarina kertoo miehen ja naisen suhteesta, eroottisesta ikävästä (Tule saareen!) ja uskonnollisesta ikäwästä - kaikki kun eivät pääse taivaaseen eivätkä ainakaan tiiminä.
Tekstiä on paljon Thomas Wilcoxin teoksesta Hunajanpisara, joka on paras kirja.
Sävelteoksessa on kultainen leikkaus ja viittauksia Mozartiin.
Teos on tehty alunperin Martti Talvelalle, jonka ansiosta nilsiäläinen myllynkiviyrittäjä on tunnettu Deutsche Opernissa, Bolshoissa ja Metissä. Mielestäni Martti Talvela on Suomen kirkkohistorian toiseksi tärkein henkilö Paavo Ruotsalaisen jälkeen.
Tulevaan esitykseen on värvätty Jaakko Ryhänen. Kuulin hänen Paavonsa Tampereella pari vuotta sitten. Pidin erittäin paljon. Kyllä vetää vertoja ja pärjää missä vaan. Talvelan äänen malminkaiku oli omansa, mutta kyllä Ryhäsenkin ääni on todella kaunis. Olen iloinen siitä, että Ryhänen laulaa Nilsiässä.
En kuitenkaan malta olla sanomatta, että paikallisillakin voimilla päästäisiin kovaan tasoon. Vaikka Juhana baritoniksi ja Ville Juhanaksi sekä isä-Pertti Paavoksi. Johanna Rusanen hääräämään vaikka Riittana. Johan olisi perheooppera, sellaista kai tässä haetaan muutenkin takaa.
Louhosareenalle nimittäin köröttää ensi kesänä linja-autokaupalla väkeä maakunnista pelkästään siitä riemusta, että saa oopperan lopuksi yhdessä veisata. Toivottavasti bussien kulun organisointiin kiinnitetään erityistä huomiota. Jos ette hoksaa konsteja itse, soittakaa H-Y:n Alpo Järvelle. Hän tietää, miten väki liikkuu.
