Olin kokouksessa, jossa suunniteltiin erästä innovaatiostrategiaa. Tuli esille benchmarkkaus. Se kannattaa kirjoittaa rahoitushakemuksiin. Sana on maalaisten pettäjien antama nimi eräille joukko-opillisille relaatioille sekä teollisuusvakoilulle. Jälkimmäisen luonnollinen ydinmuoto on vierailu sukulaisten luona: ai, niillä menee noin ja niillä on tuo, jonka voisi hankkia meillekin, mutta meilläpä on se.
Toinen sana, jota en rehellisesti sanoen käsitä, oli innovaatio. Niitä pitäisi tehdä, mutta mitä ne ovat?
En tiedä, onko rikosta olemassa, epäilen suuresti. Tiedän kuitenkin, että tutkinnan lähtökohta on se, että selvitetään, täyttääkö teko rikoksen tunnusmerkit. Teko, joka ne täyttää, on, yleensä, rikos.
Innovaation osalta asia taitaa olla hieman samalla tavalla. Olisi keksittävä innovaation tunnusmerkit, jotka täyttävää tekoa ja tuotetta voitaisiin kutsua innovaatioksi. Luultavasti innovaatiotutkimuksessa onkin jo tällaisia kriteeristöjä kehitelty.
Asia olisi tärkeä, koska väittävät, että pysyäkseen edes paikallaan pitäisi tehdä muutama innovaatio muutaman vuoden sisällä. Mitä tuosta, jokainen normaalijärkinen tekee kymmenen innovaatiota päivässä. Ellei sitten ole niin, että innovaatiolla tarkoitetaan jotakin erikoista.
Rikos on jotakin poikkeavaa, jota ei saisi tehdä. Innovaatio on puolestaan jotakin poikkeavaa, jota pitäisi tehdä. Onko innovaatio myönteinen rikos?
Voi olla, että innovaation käsitteellisen hahmottamisen apuvälineet ovat etiikka, joka on ylätiede ja juridiikka, joka on sen määrittelemä ala- ja aputiede. Ensin on oikeus, joka on eettinen termi, ja sitten laki, joka ilmaisee jotakin oikeudesta.
Yksi innovaatioihin liittyvä tekijä on innovaatiokulttuuri. Monet uskovat, että sitä määrittelee verkko, kuten internet tai hermoverkko. Näiden verkkojen luonne on ajaton ja paikaton. Lisäksi ne ovat tasa-arvoisia sikäli, että asiat eivät painotu millään erityisellä tavalla: se, miten Mikki Hiirtä kohdellaan on sama kuin miten kohdellaan Plutoa, joka on planeetta. Verkossa ei ole keskikohtaa eikä reunoja. Verkko on kaikkialla yhtäläinen.
Jos tätä yritetään viedä yrityksiin, tätä reunattoman, alutttoman ja loputtoman maailmankaikkeuden teoriaa, niin juttu on aika monimutkainen. Asennoitumisessa täytyisi tapahtua muutos.
No joo, suurin osa yritysverkoista on suljettuja verkkoja, intranettejä. Eivät ne ole mitään hakkereiden ja linuksien areenoita. Tämä herättää tietysti kysymyksiä siitä, millaiset edellytykset innovaatioiden edellyttämälle luovuudelle ylipäänsä voidaan tuottaa.
Osa historian suurista innovaattoreista ovat olleet sulkeutuneita. Einstein vältti ihmisten seuraa ja leikki rakennuspalikoilla. Innovaatioympäristöjen sosiaalisen pääoman teemaan liittyy erittäin isoja kysymyksiä, jotka kannattaa ottaa strategiassa huomioon.
Miten avoimuus ja sulkeutuneisuus yhdistetään innovaatiostrategiassa? Jos rikokset tehdään pimeässä, tehdäänkö innovaatiotkin hämärän tullen? Tärkeä kysymys toimintakulttuurin kannalta.
Innovoiminen edellyttää koulutusorganisaatioiden mukanaoloa. Koulutusorganisaatioiden näkökulmasta avoimuus ja sulkeutuneisuus on ongelmallista, koska ne ovat määritelmänsä mukaan avoimia organisaatioita. Jos ne ovat internet, ovat yritykset intranet. Miten sisäänmeno ja ulostulo näiden välillä suojataan ja miten toimitaan niin, että intranet ei mene avoimeen verkkoon eikä avoin verkko muutu intranetiksi?
Vastaus on ensisilmäykseltä helppo, mutta oikeasti häviää sumuun. Yhteys ja suojaus muodostetaan salasanalla ja käyttöoikeudella. Niistä tehdään kirjallinen sopimus. Mutta, mutta. Intiaanit toteavat, että valkoiset miehet ovat paperikansaa. Puuttuu taju siitä, että salasana on salasana ja käyttöoikeus on oikeus. Ensimmäinen on ontologinen, tekisi mieli sanoa, mystinen termi. Jälkimmäinen on eettinen termi. Innovaation leikkauspisteessä yhtyvät mystiikka ja etiikka. Luultavasti siksi emme voi määritellä innovaatiota.
Esimerkiksi yliopistojen elinkeinoelämän kanssa synnyttämät projektit eivät ole tiedettä vaan niillä on ihan oma nimensä, sale. Korkeakoulutus nimittäin menestyy, jos se avointa. Toisaalta siltä odotetaan salen tuottamista ihan lainkin puitteissa. Alue menestyy, jos sillä on korkeakoulutoimintaa ja lisäksi sillä on yhteys elinkeinoelämään. Mutta jos alueen korkeakoulutoiminta on salea, korkeakoulun oma luonne heikentyy ja näin alueella oleva korkeakoulutoiminta, joka on menestyksen ehto, ei ole kyllin voimakas tuottamaan menestystä. Tämä on hyvin paha rasti ja törmää niin sanottuihin tosiasioihin ja resursseihin.
Länsimainen moderni tiede syntyi paracelsistisesta tieteenihanteesta irtaantumisesta. Paracelsus, teoksessaan Ars Magna, näet opetti, että tieto tulee magian yliopistosta, johon hänen sielunsa yöllä hiljaa lentää. Höpöhöpö, sanottiin. Tieto on julkista. Se, mikä ei ole julkista, ei ole tietoa. Tämä on tieteilijän etiikan peruskivi. Salasopimuksia ei tiede tunne.
Se, joka salaa, lakkaa olemasta koulu. Mutta onko niin, että se, joka on liian avoin, lakkaa keksimästä? Se missä varsinainen innovaatio, mitä nyt innovaatio sitten lieneekin, tulisi tehdä, liittyy juuri internetin ja intranetin kohtaamiseen.
Oma kysymyksensä on sitten itse strategia ja syvemmin strategisuus. On verrattu suomalaisia ja ruotsalaisia jääkiekkoselostuksia. Suomalaiset perustuvat strategiaan: peli on sen alkaessa määritelty loppuun asti. Jos strategia pettää, ovat selostajat tumput suorina ja juttu menetetty. Tämä on intranetpelaamista. Ruotsalaisilla ei ole strategiaa. Selostetaan yksilöiden peliä, joka on kiinnostavaa sinänsä. Tämä on internettiä. Mutta niin tai näin: Suomi voitti Ruotsin. Miksi? On väitetty, että Kurre teki joukkueen. Oliko pikemminkin niin, että Kurre yhdisti internetin ja intranetin?
Tottakai strategia pitää olla. Vai pitääkö?
Siis matkaan, siskot, veljet, näine kysymyksin:
Mitä ovat innovaation tunnusmerkit?
Millaisessa verkossa innovaatiot syntyvät?
Miten koulutuksen avoimuus ja keksimisen suljettuus taataan ja saadaan sopimaan yhteen, kolmio neliöityä ja intra- ja inter kohtaamaan?
Mikä on salasana ja käyttöoikeus? Mitä merkitsee innovaation mystisyys ja eettisyys?
Kuinka pitkälle toiminta voi olla strategista?
