Yksi Paavo Ruotsalaisen tunnetuimmista puheista on puhe Marielundin häissä. Hän moitiskeli pappeja liian virkavaltaisiksi ja asetti esikuvaksi Hyvän Paimenen. Puhe kuuluu näin:
"Kristus juoksee aran ja vauhkon syntisraukan jäljessä, huutelee kuin paimen lammasta, tarjoaa palasta ja koettaa kesytellä. Ja kun hän tapaa sen aran ja pelkäävän risujen repimänä ja suohon vajonneena, ei hän sitä komenna eikä anna sille määräyksiään, ei hosu eikä ajan, vaan kumartuu itse sen alle, nostaa uupuneen olalleen ja kantaa sen kotiin."
Tämä on kuvaus tutkijoiden keksimästä uudesta hengellisyyden tyylilajista, jonka nimi on urbaani usko. Sille on tyypillistä, että ei kelpaa toisten puhe, vaan pitää olla perskohtaista kokemusta.
Nyt sitä on.
Meille tuli kesäkuussa lampaita. Kaikki oli tehty hienoksi. Ystävä huolella valmisti aidanseipäät, ja yhdessä ne nokesimme ja tervasimme. Käytettiin kodintekniikkaa hyödyksi: toinen piteli tolpasta kun toinen laski traktorin kauhalla päältä.
Lampola oli rakkaudella valmistettu jämälaudasta kasattu noin 7 neliön viihtiö varjoisassa paikassa.
Sitten tulivat lampaat.
Ensimmäisenä yönä sattui yksi harvoista kesän rankkasateista.
Aamulla lampaat olivat likomärät ja risujen repimät. Viihtiö ei ollut kelvannut. Eikä paljon mikään muukaan. Kuten porkkanat lapsen kädestä.
Saivat kaksi karitsaa myöhemmin. Lapsi näki syntymän, joka, vihdoin, otti hetkensä lampolassa. Hän kirjoitti vastasyntyneiden nimet lapulle lautaseinään, päivämäärän, ja: Tervetuloa maailmaan!
Myöhemmin, helteen poltettua haan, tehtiin sitä runsaasti lisää. Ei kelvannut.
Äsken ne vietiin pois. Kuljetusvaunun ikkunasta katsoi viimesilmäyksenä tyhjä ja kiittämätön katse.
Lammas ei kiitä, eikä ihminen.
Viimeisellä tuomiolla on yllätys ja katu nousee kasvoille, jos ei eteen saavukaan arvojohtaja, joka kyselee, että hei, missä sun moraalis oli. Urbaanista uskostasi huolimatta, tervetuloa, minä laitan olalle ja vien kotiin.
Lapsi näki, että lampaat liittyivät toisten seuraan. Ne vaelsivat järven rantaan.
Kesä on ollut upea. Kiitos siitä!
