En pidä suurten johtajien palkkioita täysin väärinä. Olen kuitenkin yksi niistä, joiden mielestä johtajiltakin tulisi edellyttää joustavuutta sikäli, ettei heidän optioitaan nyt sentään pankkilainoilla tarvitsisi hoidella.
On olemassa yllämainittu ongelma, joka kuuluu markkinatalouteen. Provosoiva otsikko ei kuitenkaan viittaa ensisijaisesti siihen. Sen sijaan kyse on johtamisen pikavoitoista, jotka ovat vaikuttaneet myös johtamisteorioihin.
On melko suosittua ajatella, että nykyaikaisen yrityksen elämä on sikäli kiivasta, että johtajan elinkaari toimessaan on 4-6 vuotta. On juostava, jotta pysyisi paikallaan. On kehitettävä jatkuvasti uusia innovaatioita ja niille sopivia hautomoja. On oltava 110 lasissa, tietsä.
Ehkä niinkin, mutta kuvaus on varsin yksinpuolinen. Pitää olla myös rauhaa, laajoja kaaria ja aikaa, aikaa, joka on ihmisen paras liittolainen, ajatella. Jos tarkoituksena on keksiä jotakin, niin asiaan voi käyttää kaikella voimalla vain muutaman tunnin päivässä, mutta tämän on jatkuttava pitkään.
On oltava Descartesin uuni. Uuden ajan tieteen perusteoksen Metodin esitys ja monia muita tärkeitä tutkimuksia kirjoittanut Descartes mietiskeli leivinuunissa. Tästä syystä hänen ajatuksensa olivat uunituoreita. Kun kuningatar Kristiina houkutteli hänet Tukholman talveen, hän menehtyi siellä pian, uuniton.
Lyhyet johtajaurat vaikuttavat haitallisesti siihen, millaisiksi kannusteet muodostuvat. Yksi haitallinen vaikutus on johtajien optioiden luonne ja suuruus. Totta kai johtajaa pitää palkita, mutta on se totta, että jotkut Fortumin optiot ovat tuhannen galaksin päässä minkään länsimaissa totutun kohtuullisuuden valtakunnasta.
Jos optioita varten otetaan pankkilainoja tai ne ylimitoitetaan samalla kun väkeä pistetään ulos ja kuluttajahinnat nousevat, tehdään iso karhunpalvelus itse yrittämiselle. Ihmiset alkavat kuvitella, että kaikki yrittäjät ja liiketoiminnan ihmiset ovat saalistajia ja että koko hanke on perinjuurin talonpojan tappolinjaa, mikä ei pidä lainkaan paikkaansa. Merkittävä osa heistä pitää tätä systeemiä yllä, maksaa isoja veroja, työllistää suuren määrän ihmisiä ja vievät maailmaa sitä tarkasti seuraten ja moraalisesti ryhdikkäästi eteenpäin.
Toiseksi, ja tähän otsikko viittaa, lyhyen johtajauran ihanteessa työntekijöille suuntautuva kannustaminen vääristyy. Syntyy katteettoman kannustamisen kulttuuri. Katteeton ensinnäkin siksi, että tosiasiassa pennit ovat jo jonossa nurkan takana. Katteeton myös siksi, että yrityksen kulttuuri muuttuu selkääntaputtamiseksi, josta aito kiitos häviää. Tapahtuu se ilmiö, josta Haavikko aikanaan totesi: kun kaikki ovat sinuja niin kukaan ei ole sinu.
Kiitos tulee kylvää, mullittaa sitä aika ajoin, ja antaa kasvaa rauhassa, sillä se on monivuotinen kasvi, joka ei tee nuppuaan nopeasti. Tällainen uljas virke sopisi jonkun valtiomiehen muistelmiin, mutta pitää silti paikkansa. Sitten kun aito kiitos tulee, se on parempi asia kuin palkankorotus. Jos myrtsi työnjohtaja kolme vuotta ärhenneltyään antaa vilpittömän kiitoksen, se on paljon isompi asia kuin jatkuva "kannustaminen" että huippuosaajia tässä ollaan.
Lyhyt johtajaura tekee johtajasta maalaisten pettäjän. Kafkalla on senniminen novelli. Siinä herrasmies seisoo rautatieasemalla ja taputtelee "hyvä, hyvä" hokien selkään tehtaaseen matkalla olevia aamu-unisia työntekijöitä. Kyllä 5 vuotta on minimi. Vasta silloin alkaa esiintyä ensiviitteitä jonkinlaisesta aivotoiminnasta normaalijärkisen johtajan päässä. Siihen mennessä juttu on myös mennyt konkurssiin jos on mennäkseen, kuten suuressa osassa tapauksia muuten käykin. Sen, käyttääkseni egonfriedelliläistä sanastoa, inkubaatioajan lusittuaan johtaja voi jo vähitellen ryhtyä toimeen.
Maalaisten pettäjä on johtaja, joka, tavallisesti, ainakin omien sanojensa mukaan, on maailman kolunnut partavedeltä tuoksahtava unelmavävy, jonka pikku vaikeudet edellisessä pestissä ovat arvokasta pääomaa uuteen. Hän vierailee yrityksessä 2-4 vuotta, tuo uudet tuulet ja mission sekä kannustaa henkilöstöä koko ajan eikä anna näiden odottaa aitoa kiitosta. Petoksensa jälkeen Maalaisten pettäjä jää head huntereitten ansaan. Vanhassa paikassa jää kaluttu luu käteen, sillä pettäjän tie on tuskainen ja harmaa, käy harhaan. Mutta jo uusi uhri odottaa sitä, että Maalaisten pettäjä päästetään irti...
