Jeesuksen elämä ja opetus on kristillisen uskon lähde. Kuka Jeesus oli? Voidaanko hänestä tietää jotakin?
Suomessa käytiin takavuosina keskustelua, jossa, mikäli oikein käsitin, nyt jo eläköitynyt Heikki Räisänen edusti kantaa, jonka mukaan elämänkertaansa pakenevan Jeesuksen elämänkerta tulisi konstruoida pikemminkin ajanhistoriallisen kontekstin avulla kuin Jeesuksen aidoiksi sanoiksi otaksuttujen Uuden testamentin kohtien avulla.
Jossakin yhteydessä Räisänen totesi, että lukekaa nyt edes se Sandersin kirja. Luin sen, vuosia sitten.
E. P. Sanders esittää teoksessaan The Historical Figure of Jesus, että Jeesuksesta voidaan tietää seuraavia asioita:
Jeesus syntyi noin 4 eKr. Herodes Suuren kuoleman aikoihin, vietti lapsuutensa Nasaretissa, sai kasteen Johannes Kastajalta, kutsui oppilaita, opetti kylissä, kaupungeissa ja Galilean maaseudulla sekä julisti Jumalan valtakuntaa.
Vuoden 30 tienoilla Jeesus meni Jerusalemiin Pääsiäisenä, aiheutti häiriötä temppelissä ja vietti viimeisen ehtoollisen. Hänet vangittiin ja häntä kuulusteltiin juutalaisten virkamiesten toimesta, joista tärkein oli ylimmäinen pappi. Hänet teloitettiin Rooman käskynhaltijan Pilatuksen toimesta.
Jeesuksen kuoleman jälkeen oppilaat ensin kätkeytyivät, mutta nähtyään (Sandersin mielestä ei varmaa missä merkityksessä) Jeesuksen, he alkoivat julistaa, että tämä olisi tuleva takaisin perustamaan valtakuntansa.
Siinä historiallinen tieto Jeesuksesta. Koko komeudessaan, kaikessa niukkuudessaan.
Sandersinkin tutkimuksia on arvosteltu tieteellisesti epäkriittisiksi, ei vain suomalaisia konservatiivisempien amerikkalaisten yliopistofilosofien joitakin vuosia sitten julkaisemassa teoksessa Hermes and Athena: Biblical Exegesis and Philosophical Theology, vaan myös esimerkiksi Jeesus-seminaarin piirissä.
Sandersin mielestä Jeesuksen aidoista sanoista ei saavuteta yksimielisyyttä. Jeesus-seminaari puolestaan äänestää niistä samalla tavoin kuin avaruustutkijat planeettamääritelmistä. Jeesus-seminaarin noin 70 itsensä kriittiseksi luonnehtivaa tutkijaa äänesti joitakin vuosia sitten siitä, miten todennäköisesti evankeliumeissa olevat Jeesuksen sanat ovat alkuperäisen historiallisen Jeesuksen sanoja.
Äänestystulos ilmaistiin väreillä: punainen merkitsi, että kyseessä on epäilyksettä Jeesuksen sanat ja vaaleanpunainen, että sanat ovat todennäköisesti sen suuntaisia kuin Jeesuksen alkuperäiset sanat. Vihreä merkitsi, että sanat eivät ole Jeesuksen, mutta niillä on yhteys siihen, mitä Jeesus on sanonut. Musta merkitsi, että sanat eivät ole Jeesuksen ja lisäksi ne kuuluvat selvästi eri perinteeseen.
Äänestystulos oli: Markuksen evankeliumista 13 % oli väritetty punaisella ja vaaleanpunaisella. Matteuksella näitä kohtia oli 20 % ja Luukkaalla 30 %. Luukas sisälsi 50 % punaista, vaaleanpunaista ja vihreää. Johannes oli evankeliumeista historialliselta luotettavuudeltaan äänestyksen mukaan heikoin. Sen kohdista 99 % oli värjätty mustalla.
Luukkaan evankeliumi siis selvisi parhaiten. Äänestyksen mukaan Luukkaan kaksoisteos sisältää eniten historiallista materiaalia. Kiinnostavaa on se, että niin kutsuttu hengellinen evankeliumi, Johannes, oli äänestyksen ja sen taustalla olevan historialliskriittisen lukutavan näkökulmasta kaikkein vähiten luotettava.
Jos uskon lähteeksi sopii parhaiten teksti, joka on kaikkein heikoin historiallisen lukemisen lähde, mitä tästä pitäisi ajatella? Onko niin, että hengellinen ja historialliskriittinen lukutapa eivät vastaa samoihin kysymyksiin ja että niillä on vain vähän toisilleen annettavaa? Monet arvostetut filosofit maailman huippuyliopistoissa väittävät yllämainitussa kirjassa, että historialliskriittisellä raamantuntutkimuksella on joko erittäin vähän tai ei mitään annettavaa kristilliselle uskolle.
Kuinka paljon tulos vie eteenpäin historian Jeesuksen tuntemista?
Jotta tulos olisi historiantutkimuksellinen löytö, sen tulisi toimia myös toisinpäin. Miten Jeesus itse äänestäisi? Kuvitelkaamme, että historian Jeesuksella olisi tietokone, jolla hän vastaisi nimissään kulkeviin evankeliumin sanoja koskeviin kysymyksiin. Vastaukset olisivat: täysin samaa mieltä, ei aivan samaa mieltä, jonkin verran samaa mieltä ja aivan eri mieltä. Tietäisimmekö kriittisten tutkijoiden tutkimusten perusteella, mitä Jeesus vastaisi?
Näiden ja eräiden muiden tieteelliseen tutkimukseen liittyvien seikkojen perusteella olen alkanut ajatella jotensakin näin:
Historian Jeesus ja kirkon Kristus eli se Jeesus, jonka muistemisesta kirkko syntyi (ekklesiologia on muuten emotionaalinen opinkohta eikä niinkään organisaatio-opillinen kysymys!) ovat käsitteellisesti erillään tarkasteltavia, mutta asiaa koskevien lähteiden luonteesta johtuen ei voi nähdä selvästi, missä ero kulkee.
Jeesuksen julistus ja siihen liittyvä julistus ovat Uutta testamenttia historiallisesti varhaisempia ja alkuperäisempiä kristillisen uskon lähteitä. Tätä ei aina huomata, kun esitetään, miten tärkeä kirja Raamattu on.
Yhtäältä kristinuskon historiallista ydinaluetta ovat Jeesuksen elämä ja julistus, näihin liittyvä apostolien julistus ja sen tulkinta eli niin sanottu uskon sääntö varhaisessa kristillisessä yhteisössä, ei Raamattu tai eksaktimmin Uusi testamentti.
Toisaalta edellä mainitut muovautuivat Uuden testamentin kirjoiksi, joka on pääasiallinen lähde yritettäessä selventää historiallista ydintä.
Uuden testamentin kirjat eivät ole historiantutkimuksen primäärilähteistöksi kelpaavia dokumentteja. Koko juttu on kehällinen: mittaa mitataan mitalla itsellään. Historiallista ydintä etsitään materiaalilla, johon historiallinen ydin on sekoittunut ja joka lisäksi ei ole historiallinen dokumentti vaan saarnaa.
Suhtaudun tutkimuksen piirissä esitettyihin radikaalimpiinkin tulkintoihin melko yhdentekevinä uskonnon kannalta. Tämä melko on kuitenkin positiivisempi asenne kuin sanoa, että merkitystä on vain vähän tai ei ollenkaan, kuten amerikkalaisfilosofit näyttävät ajattelevan. Toistan: ei vain vähän vaan melko vähän. Lisättäköön nyt vielä sitten senkin verran, että epäilen, onko millään teologisella tutkimuksella, omat töhertelyni tietysti mukaan lukien, enempää kuin melko vähän merkitystä uskonnon kannalta. Tärkein anti saattaa liittyä siihen, että teologista tutkimusta ylipäänsä harjoitetaan. Jos ei harjoitettaisi, tilanne uskonnon kentällä saattaisi olla toinen kuin nyt. Kohtaisimme esimerkiksi sananvapauteen liittyviä kysymyksiä toisenlaisina kuin tällä hetkellä, ja oma kristillinen perinteemme ja kulttuurimme saattaisi muistuttaa enemmän esimerkiksi joitakin islamin ulottuvuuksia.
En pidä eksegeettistä tutkimusta ensisijaisesti historiantutkimuksena (kun ei lähteitä kerran ole) vaan kirjallisuudentutkimuksena. Kun eksegetiikan piirissä esitetään vaihtoehtoisia malleja tai ajatuksia siitä, miten Jeesus eli, kuka hän oli tai miten hänelle kävi, olen tottunut ajattelemaan, että ne eivät valota historiallista todellisuutta. Sen sijaan ne valottavat sitä, millaisiin pohdintoihin kriittistä tieteellistä ajattelua opiskelleiden kirjallisuudentutkijoiden ja ajanhistoriaa tuntevien henkilöiden on näillä edellytyksillä mahdollista edetä.
Tämä ei tietenkään ole yhdentekevää. Kaikella inhimillisellä ajattelulla on jokin merkitys, luultavasti. Aihepiiriin liittyvät ajatustulemat valaisevat kiinnostavalla tavalla sitä, miten ihmiset ajattelevat asioista. Touhun anti liittyy siihen, että on olemassa henkilöitä, jotka ajattelevat tietyllä tavalla. Se kannattaa ottaa vakavasti eikä pitää sitä yhdentekevänä.
Mutta ei näillä tiedoilla ja välineillä kyllä pitkälle pötki, mikäli tahtoo lähestyä Jeesusta tieteellisesti ja historiallisesti. Siihen proseduuriin pätee, että en tunne miestä sanoi Ketola Jeesusta.
Tieteellisen tutkimuksen kannalta on hyvä pitää mielessä, että suuri osa niistä, jotka tahtovat tuntea Jeesuksen, uskovat, että hänen 'löytämisensä' on mahdollista Johanneksen evankeliumin äärellä. Voi olla, että uskovaisten asenne on outo. Mutta äänestys ja sen tulos ei ole ainakaan vähemmän outo kuin se.
