S. Ilmosen jo vuosikymmeniä sitten ilmestynyt teos Delawaren suomalaiset sisältää kiinnostavia tarinoita siitä, mitä kävi kun kuningatar Kristiina otti haltuunsa Hollannin kauppakomppanian ja lähetti Värmlannin suomalaisia rapakon taa laivoilla Kalmar Nyckel ja Fogel Grip.
Laivat oli lastattu monenlaisilla matkaajilla. Esimerkiksi Yhdysvaltain ensimmäinen luterilainen pastori, suomalainen Roerus Torkillus, kuului seurueeseen. Mukana oli myös Rambo, Kristiinan linnaa Delawaressa vartioinut soturi, jolla oli sittemmin maatila nimeltä Rambola. Yksi Rambolan myöhemmistä isännistä, Gunnar Rambo, oli kuulemma paikallisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja.
Useat suomalaiset eivät kuitenkaan jääneet Delawareen vaan jatkoivat kotiin Pentinkulmaan, Pennsylvaniaan. Philadelphian ensimmäinen nimi oli Sauno. Siellä on vielä savolaisia savutupia, joista kuuluisin on itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneen rautalampilaisen John Mortonin humble abode.
Näistäkin historiallisista lähtökohdistua johtuen Ameriikan historia on suomalaisille ylen kiehtova. Siitä on olemassa monenlaisia versioita. Yhden tavan sujahtaa sisään tarjoavan kolmen presidentin elämänkerrat. Niistä kaksi ensimmäistä on jo kahden presidenttinä olleen. Kolmas on Yhdysvaltain seuraavan presidentin muistelmat. Erikoista sikäli, että tulevalla istuvalla presidentillä on jo muistelmat. Kun Union Seminarin lehti tivasi Paul Tillichiltä, miksi tämä on amerikkalainen, hän vastasi: Europe looks backward but America forward. Amerikan historia on vähän outo käsite. Amerikkahan on totuus Euroopasta. Ja totuus Amerikasta, niin luulen, on Venäjä.
Robert Dallekin An Unfinished life. John F. Kennedy 1917-1963 (Back Bay Books 2003) kuvaa toisen maailmansodan hyökkäysvenesankaria ja roomalaiskatolista Kennedyä, jolle isäukko osti sen verran ääniä, että tuli valituksi 100 000 äänen enemmistöllä Nixonin ohi Yhdysvaltain presidentiksi. Marginaali oli niukka mutta selvä, toisin kuin nykyisin, jolloin, väittävät, myös vaaleissa vähemmän ääniä saaneen ehdokkaan on mahdollista tulla valituksi.
Kennedyn suuri hetki oli Sikojenlahden fiasko, joka on kammottavaa luettavaa. White Housen väki ei illalla nukkumaan mennessään ollut varma, vieläkö kointähti koittaa.
Kennedyn puhetta Berliinissä on ivattu. Eihän sitä nyt sentään ein Berliner sanota vaan pelkkä Berliner. Niin tai näin, Dallek kertoo, että Konrad Adenauer katseli puheen aiheuttamaa kansanjoukon hysteriaa todeten Dean Ruskille: En ihmettele, vaikka tämä kansa huutaisi vielä uuden Hitlerin itselleen.
Nykyisin joku irvileuka on kuulemma vienyt Berliiniin istuvan presidentin kuvan ja kirjoittanut alle ich bin kein Berliner.
Kennedy oli fyysisesti sairas ja seksiaddikti. Seksi toi ja taksi vei koko ajan. Arvoisien tiedotusvälineiden asenteiden muuttumisesta kertoo se, että vaikka asia tuolloin tiedettiin, sitä ei ensinnäkään pidetty kiinnostavana. Toiseksi ajateltiin, että kyseessä on sentään Yhdysvaltain presidentti.
Elokuva Kennedyn murhasta teki aikanaan vakuuttavan vaikutuksen. Dallek keskustelee siitä jonkin verran, mutta kirjoittaa yksinkertaisesti: Lee Harvey Oswald ampui kuudennen kerroksen ikkunasta kolme laukausta avo-autossa matkaavaan presidenttiin. Laukauksista kolmas oli ratkaiseva. Puoli tuntia tästä presidentti todettiin kuolleeksi Parkland Memorial Hospital-nimisessä sairaalassa.
Bill Clintonin muistelmat My life (Alfred A Knopf 2004, suomennettu) on ulkoasultaan kiinnostava. Washingtonissa käydessä tulee tunnelma, että se on Wien jättiläismittakaavassa. Amerikassa kaikki on suurta. Niin myös kirjat, tiiliskiven kokoiset tilitykset omasta elämästä.
Clinton on idealisti, joka tilittää vilpittömän itseensä ja sukupolveensa kohdistuvan rakkauden nimissä tunteitaan. Lewinsky-jupakka saa tietysti merkittävän osan kirjan loppupuolella.
Sattui niin, että oleskelin Washingtonin liepeillä jupakan ajan. Helmikuun alussa olin varma, että "sopimaton suhde" on olemassa. Toukokuun alussa en enää tiennyt. Tiedotussota oli mittava, aamusta iltaan usealla kanavalla jatkuvaa analyysia ja sumutusta. Kysymyksenasettelu vaihtui Clintonin vaikeista kotioloista juridisiin vääntöihin, onko suuseksi sukupuoliyhteys ja mitä on harrasment.
Ongelmista huolimatta Clintonin kausi oli varsin onnistunut, yksi parhaimmista Thomas Jeffersonin jälkeen. Jeffersonin tavoin Clintonkin oli presidentti, joka onnistui melkein. Hyvistä aikeistaan huolimatta Jefferson ei poistanut orjuutta ja jälkeenpäin on esitetty, että hänen oma suhteensa siihen oli niin ja näin. Clintonin kohdalla keskeinen syy onnistumisiin saattoi olla puoliso Hillary, joka on Yhdysvaltain seuraava presidentti.
Ai mistä tiedän? Luen ajan kirjaa. Kuten kaikki muutkin.
Hillary Rodham Clintonin Living History (Scribner 2003, suomennettu) on intellektuaaliselta anniltaan aivan toista tasoa kuin Bill Clintonin muistelmat. Yksi keskeisimmistä teemoista on sosiaalipolitiikka, joka on ikuisuuskysymys Yhdysvalloissa ja jonka ensimmäisenä Ensimmäisenä naisena virallisen aseman yhteiskunnan vastuutehtävässä saavuttanut Hillary melkein uudisti. Melkein uudistaminen oli Bill Clintonin melkein onnistuminen.
Sosiaalijärjestelmän uudistaminen ja rakentaminen on ollut Yhdysvaltain kohtalonkysymys Kennedystä alkaen. Rotu, kieli ja ihmisten eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset olivat eläviä 1960-luvulla ja nyt. Castrokin elää vielä.
Sosiaalipolitiikka tulee olemaan Hillary Clintonin presidenttikauden tärkein teema. Hän tullee kuuntelemaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion edustajien näkökohtia ja keskeiseksi nousevat myös verouudistukset. Yhteen tullaan, ympäri mennään. Monet amerikkalaiset ekonomistit pitävät pohjoismaista yhteiskunnan jakaantumattomuutta ylläpitävää verojärjestelmää kiinnostavana mallina samalla kun osa heistä yrittää tuoda tuloeroja ja yhteiskunnan jakoa lisäävää tasaveroa pohjoismaihin.
Sosiaalipolitiikan korostumisessa Yhdysvalloissa tulevaisuudessa on tietysti se lyhyellä ajanjaksolla ikävä seikka, että korot nousevat ja talous menee alamäkeä, koska kannattava bisnes, sota, jää sivummalle. Tosin kyllä Hillary Clinton silläkin suunnalla tulee monta ikävää yllätystä kohtaamaan. Sosiaalijärjestelmän uudistamista voi pitkällä tähtäimellä perustella sillä, että raha on turvallisuutta rakastava eläin. Kun olot vakautuvat, hysteerinen lyhyen voiton menettänyt pennijono palaa kotiin nukkumaan. Mutta tuleeko asia liian myöhään, riittääkö aika? Joko Kiina lopullisesti ohitti Yhdysvallat niin että turha enää yrittää kun on jo housussa?
Noam Chomsky, modernin kielitieteen isä ja aktiivinen aikalaisdiagnostikko katsoo, että nykymeno jenkeissä jonkin verran nopeuttaa siitä riippumatonta vääjäämätöntä kehitystä, Yhdysvaltain hajoamista. Lieneekö muotiteema vai mikä, mutta samat tyypit, jotka 80-luvulla kirjoittivat Neuvostoliiton romahtamisesta, kirjoittavat nykyisin samat sanat Amerikasta. Voi olla, että muutospölötys johtaa siihen, että saadaan mitä tilattiin. Laivan nimi olikin Titanic?
