Tulin Jyväskylästä pitämästä filosofian tutkijaseminaaria aiheesta Ihminen, eläin ja kone. Kotiin tullessa luin lehdestä, että on annettu Ihmisapinoiden julistus, jonka mukaisesti Urkonkin oikeudet ja kärsimykset on noteerattava. Jotkut tätä ihmettelevät. Samalla ajan momentilla perehdyin tiedotteeseen, jonka mukaisesti hallitus on hyväksynyt kuntauudistuksen. Koska ihmisen mieli on rajallinen ja puutteellinen eikä etene spatiotemporaalisesti tehokkaasti, mieleni on yhdistänyt nämä kaksi asiaa, jotka, kuten valistunut lukija ymmärtää, ovat aivan eri asioita, samaksi asiaksi.
Jotkut tutkijat ajattelevat, että heimo Homidiae muodostuu ihmisistä, simpansseista ja gorilloista. Ihminen on geneettisesti lähempänä simpassia kuin simpanssi orankia. Symbolifunktiokaan ei erota. Apinat oppivat satoja merkkejä viittomakieltä ja osaavat opettaa sitä laumansa jäsenille. Niillä on esimerkiksi rakkauden syvyysulottuvuus. Kun leskeksi jääneeltä gorillalta kysyttiin, miten menee, se viittoi ikävöivänsä puolisoaan.
Jos ajattelisimme itseämme ja toisiamme apinoina, elämä voisi olla jonkin verran leppoisampaa. Suhtaudumme yleensä apinoihin huvittuneen ystävällisesti. Niin kai olisi hyvä suhtautua muihinkin ihmisapinoihin.
Ihmisen lajihistoria on niin monimutkainen, ettei siitä ota selvää muuta kuin sen, että sellainen on. Mutta jos hyväksymme sen, miksi meidän pitäisi ajatella, että kehitys on päättynyt? Entäpä jos tulevaisuudessa kehittyy uusi ihmislaji? Miten kohtaisimme sen ja millainen se olisi?
Voi tietysti olla niinkin, että evoluutio keriytyy taaksepäin. Jos vahvistamme yhteiskunnassamme saalistuksen moraalia, voi olla että kohta ryhdymme murisemaan ja puremaan.
Ihminen on eläin, joka on erotettu muista eläimistä näitä kehittyneemmän moraalitajunsa ja korkeampien kognitiivisten kykyjensä perusteella. Ihmisellä on jonkinlainen teoria todellisuudesta ja vastauksia kysymykseen elämän tarkoituksesta. Samalla kun on tärkeää ajatella olevansa apina, on tärkeää muistaa ihmisyytensä. Ihminen on puuttuva linkki apinan ja ihmisen välissä.
Kerroin seminaarissa myös eläinten oikeudenkäynneistä. Terävä kuulija huomautti, että on niitä nykyisinkin. Kyllä suden surmaaminen on poliisiasia. Tahdomme surmata juuri sen suden, joka tappoi lampaan, emme muita.
Havainto viestii siitä, että turha naureskella keskiajan ihmisille, jotka ovat uudenaikaisempia kuin me, jotka olemme itseämme keskiaikaisempia.
Esittelin myös koneen ja ihmisen eroa syntaksin ja semantiikan avulla. Se on analoginen älyn (fronesis) ja järjen (logos) erottelun kanssa. Descartesin visio täydellisistä koneellisista ihmisen toisinnoista on Japanissa toteutunut. Mutta eivät nämä kybernuket käsitä, luulisin.
Ma. professori, toinen Petri, heitti aiheellisesti, että mihinkä pyrit, kun ensinnäkin Uudellamaalla ihmiset ovat aina tienneet olevansa eläimiä ja toiseksi esimerkit ovat lähinnä hyviä ja järkeviä ihmisiä koskevia. Vanhukset, sairaat ja vaikkapa alkoholistit eivät ehkä pääse osalliseksi aristoteelisesta logoksesta, kristillisestä sapientiasta ja searlelaisesta semantiikasta. Petrin pointsi oli sikäli aiheellinen, että en ollut miettinyt erityisempää argumenttia, jota usein pidetään filosofiassa tärkeänä, mutta joka toisaalta tekee skolaarista kaverista hömpän matkasaarnaajan.
Filosofia on epäilemättä elitististä voittajien historiaa. Mielestäni on kuitenkin siten, että aatehistorialliset teoriat valottavat jotakin ja lisäksi niiden avulla voi mietiskellä kulttuurin suuntaa, sitä minne se on menossa. Elämän tarkoitusta nyt ainakin erityisryhmät miettivät eli harjoittavat sapientian jaloa taitoa. Itsekin olen Helsingistä. Joskus mietin, esimerkiksi kuntauudistuksen yhteydessä, että niinpä todella Uudellamaalla tiedetään, että ihmiset ovat eläimiä. Laitetaan vaan isoihin karsinoihin ja keksitään kuin parapsykologiassa että joku tollanen 20 000 olisi kliffaa. By the way, jos se on ihanne, niin miksi on sitä suurempia yksikköjä? Kuten Helsinki, joka Suomen kuntien tehokkuudessa oli jossakin sijalla 300.
Vaikka apinana oleminen voi tuskastuttaa, niin liekkö ratkaisu tähän probleemiin kuitenkaan se, että käydään pirun verran ihmisen suuntaan. Argumentiton ja pointsiton aatehistoriallinen tutkimus osoittaa, että niin apinain kuin ihmistenkin yhteisöissä kannattaisi ottaa ihmisyys vakavasti. Jos niin tehtäisiin, silloin niin ihmisapinain julistus kuin kuntauudistuskin saisivat lisävaloa, jota pimeällä keskiajalla kutsuttiin rationaalisuudeksi.
