Uuden blogini osoite on http://pjarvela.blogspot.com. Sinne pääsee myös profiilista napsauttamalla PJ.
Uusi template, siirto Suomen aikaan, postaus milloin huvittaa. Normaalein herkuin.
maanantaina, joulukuuta 04, 2006
Kirvesmäki - Terenttilä: Uskonto ja Runous
Tilastot osoittavat, että tämä on 105. blogi. Tavoite on siis saavutettu. En tiedä mitä teen, jatkanko, vaihdanko templatea, tyyliä, kokonaisuus on tässä.
Blogi on kiinnostava muoto, sillä siinä yhdistyy päivälehti ja päiväkirja, yksityinen ja julkinen. Erinomaisen hieno tekijä siinä on sen ilmaisuus. Blogi etsii uutta taloustiedettä. Blogi myös tutustuttaa ihmisiä tai ainakin heidän ajatuksiaan ja näkökulmiaan ja luo uuden tyyppisiä yhteisöllisyyden ulottuvuuksia. Jokapäiväisessä blogissa on hyvää elämään tuleva säännönmukaisuus.
Toisaalta on siten, että mihin tahansa kulttuurin tutustuu riittävästi kolmessa kuukaudessa, myös Blogistaniin. Jos tästä tahtoo pidemmälle, on omistettava koko elämä, jotta oppisi käsittämään, mistä on kysymys. Olen lukenut Hotasen, Kemppisen, Pursiaisen ja Räsäsen blogeja melko säännöllisesti. Kaikki ovat nen. Taidan ehdottaa Heinimäelle, että muuttaa nimensä Heini Mäkiseksi, jotta menestyisi modernissa kirjallisuudessa. Muitakin blogeja olen satunnaisesti silmäillyt. Tiedusteluretket ovat olleet opettavaisia ja antoisia. Kiitos!
Suomalaisella blogilistalla on 8000 blogia. Sijoitukseni siellä on joku 2900. Blogien määrä viestii jotakin.
Kiitän lukijoita. Kiitos myös monista sähköposteista ja hyvistä keskusteluista.
Uuteen kulttuuriin tutustumisen lisäksi tahdoin saada tietooni, mitä on olla nörtti. Eiköhän tätä jo piisaa. Lisäksi 105 blogia syntyi mielijohteesta saada käsitystä, kuinka pitkään talvisota kesti.
Suhteeni asiaan on 60-luvulla syntyneen. Se oli isoisien sota. Minun ei ole tarvinnut taittaa peistä oman isäni kanssa tästä asiasta. Isoisiini en koskaan tutustunut, koska he olivat jo ratki taivaassa, kun synnyin.. Kovia miehiä, uskomattoman, heidän sukupolvensa, ja naisensa.
Jos olisin katkera henkilö, voisin murjaista, että kaikki täällä pitää itse tehdä, olla oma isoisänsäkin, kun ei isoisää ole ollut kuin tarinoina, muistona, vaikutuksina, joita on vaikea paikallistaa ja luonnehtia.
Lähin henkilö, jota häntäkään en tuntenut, mutta josta olen lukenut opinnäytteen, oli jatkosodan alussa Tuuloksen Viteleessä kaatunut mummin veli Paavo, isoeno.
Hänen tarinallaan ja hänen ystävällään on laajempaa symbolista merkitystä, joten sanon siitä pari asiaa.
Paavo oli konekiväärikomppanian päällikkönä Taipaleen Kirvesmäessä ja Terenttilässä talvisodan, 28-vuotiaana poikana. Hänet pistettiin suoraan tähän tehtävään, sillä hän oli ollut priimus reserviupseerikurssilla 26, jonka miehistä kaatui 40. Parikan elokuvasta näkee, millaiselta siellä näytti. Paavo oli siinä keskisuomalaisten porukassa, jonka kanssa tehdään elokuvan alussa vaihto. Soinissa esitettiin pari kesää sitten näytelmä, jossa Paavo eli Paakki on luutnantti Alho.
Paavo oli pappi. Hän ei ole Parikan elokuvassa oleva pappi, joka on jättänyt papin hommat kotiin ja tullut sotimaan. Se mies on Eero Lehtinen, Lapuan piispa emeritus.
Asian yleisempi merkitys liittyy siihen, että samoissa korsuissa eli ja vaikutti Yrjö Jylhä. Miehet etsiytyivät toistensa seuraan. Kun he nousivat ulos korsusta, vihollinen räjäytti sen taivaan tuuliin vain muutaman minuutin kuluttua. Jylhän runo, jossa raskaasti kattohirteen kuolema kolkuttaa, kuvaa tätä tapahtumaa. Monien muidenkin runojen tausta on kuulemma heidän keskusteluissa.
He etsiytyivät toistensa seuraan, sillä pappi ja runoilija komppanianpäällikköinä ei ole kovinkaan helposti nieltävissä oleva asia. He keskustelivat tunteista, erityisesti pelkäämisestä ja etiikasta, kun rautaa tuli niskaan. Kiirastuli, en ole ennen huomannutkaan sen nimen taustaa, on runoilijan tulkinta uskonnosta ja etiikasta tykkitulessa.
Lukemani opinnäytteen mukaan Paavon myöhempi kaatuminen oli Jylhälle sodan kovin menetys. Se oli yksilöllinen kokemus, kuten minunkin kokemukseni ovat yksilöllisiä. Laajempi merkitys on tässä:
Uskonto kaatui, runous selvisi sodasta rampautuneena niin ja näin.
Se ei ole ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut. Karl Barthin uskontokritiikin taustalla on ensimmäinen maailmansota. Totta kai, meneehän se jakeluun, joukkotuhon maailmassa Jumala on kokonaan toisenlainen. Ei uskonto selviä sodasta. Runoja siitä syntyy, sammuvien, henkisesti invalidisoituneiden haamujen kirjoittamia säkeitä.
Kohta on itsenäisyyspäivä. Ja on rauha ja turvallisuus. Kokemukseni isoisien sodasta on etäinen, mutta arvostan ja kunnioitan vilpittömästi.
LOPPU
Blogi on kiinnostava muoto, sillä siinä yhdistyy päivälehti ja päiväkirja, yksityinen ja julkinen. Erinomaisen hieno tekijä siinä on sen ilmaisuus. Blogi etsii uutta taloustiedettä. Blogi myös tutustuttaa ihmisiä tai ainakin heidän ajatuksiaan ja näkökulmiaan ja luo uuden tyyppisiä yhteisöllisyyden ulottuvuuksia. Jokapäiväisessä blogissa on hyvää elämään tuleva säännönmukaisuus.
Toisaalta on siten, että mihin tahansa kulttuurin tutustuu riittävästi kolmessa kuukaudessa, myös Blogistaniin. Jos tästä tahtoo pidemmälle, on omistettava koko elämä, jotta oppisi käsittämään, mistä on kysymys. Olen lukenut Hotasen, Kemppisen, Pursiaisen ja Räsäsen blogeja melko säännöllisesti. Kaikki ovat nen. Taidan ehdottaa Heinimäelle, että muuttaa nimensä Heini Mäkiseksi, jotta menestyisi modernissa kirjallisuudessa. Muitakin blogeja olen satunnaisesti silmäillyt. Tiedusteluretket ovat olleet opettavaisia ja antoisia. Kiitos!
Suomalaisella blogilistalla on 8000 blogia. Sijoitukseni siellä on joku 2900. Blogien määrä viestii jotakin.
Kiitän lukijoita. Kiitos myös monista sähköposteista ja hyvistä keskusteluista.
Uuteen kulttuuriin tutustumisen lisäksi tahdoin saada tietooni, mitä on olla nörtti. Eiköhän tätä jo piisaa. Lisäksi 105 blogia syntyi mielijohteesta saada käsitystä, kuinka pitkään talvisota kesti.
Suhteeni asiaan on 60-luvulla syntyneen. Se oli isoisien sota. Minun ei ole tarvinnut taittaa peistä oman isäni kanssa tästä asiasta. Isoisiini en koskaan tutustunut, koska he olivat jo ratki taivaassa, kun synnyin.. Kovia miehiä, uskomattoman, heidän sukupolvensa, ja naisensa.
Jos olisin katkera henkilö, voisin murjaista, että kaikki täällä pitää itse tehdä, olla oma isoisänsäkin, kun ei isoisää ole ollut kuin tarinoina, muistona, vaikutuksina, joita on vaikea paikallistaa ja luonnehtia.
Lähin henkilö, jota häntäkään en tuntenut, mutta josta olen lukenut opinnäytteen, oli jatkosodan alussa Tuuloksen Viteleessä kaatunut mummin veli Paavo, isoeno.
Hänen tarinallaan ja hänen ystävällään on laajempaa symbolista merkitystä, joten sanon siitä pari asiaa.
Paavo oli konekiväärikomppanian päällikkönä Taipaleen Kirvesmäessä ja Terenttilässä talvisodan, 28-vuotiaana poikana. Hänet pistettiin suoraan tähän tehtävään, sillä hän oli ollut priimus reserviupseerikurssilla 26, jonka miehistä kaatui 40. Parikan elokuvasta näkee, millaiselta siellä näytti. Paavo oli siinä keskisuomalaisten porukassa, jonka kanssa tehdään elokuvan alussa vaihto. Soinissa esitettiin pari kesää sitten näytelmä, jossa Paavo eli Paakki on luutnantti Alho.
Paavo oli pappi. Hän ei ole Parikan elokuvassa oleva pappi, joka on jättänyt papin hommat kotiin ja tullut sotimaan. Se mies on Eero Lehtinen, Lapuan piispa emeritus.
Asian yleisempi merkitys liittyy siihen, että samoissa korsuissa eli ja vaikutti Yrjö Jylhä. Miehet etsiytyivät toistensa seuraan. Kun he nousivat ulos korsusta, vihollinen räjäytti sen taivaan tuuliin vain muutaman minuutin kuluttua. Jylhän runo, jossa raskaasti kattohirteen kuolema kolkuttaa, kuvaa tätä tapahtumaa. Monien muidenkin runojen tausta on kuulemma heidän keskusteluissa.
He etsiytyivät toistensa seuraan, sillä pappi ja runoilija komppanianpäällikköinä ei ole kovinkaan helposti nieltävissä oleva asia. He keskustelivat tunteista, erityisesti pelkäämisestä ja etiikasta, kun rautaa tuli niskaan. Kiirastuli, en ole ennen huomannutkaan sen nimen taustaa, on runoilijan tulkinta uskonnosta ja etiikasta tykkitulessa.
Lukemani opinnäytteen mukaan Paavon myöhempi kaatuminen oli Jylhälle sodan kovin menetys. Se oli yksilöllinen kokemus, kuten minunkin kokemukseni ovat yksilöllisiä. Laajempi merkitys on tässä:
Uskonto kaatui, runous selvisi sodasta rampautuneena niin ja näin.
Se ei ole ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut. Karl Barthin uskontokritiikin taustalla on ensimmäinen maailmansota. Totta kai, meneehän se jakeluun, joukkotuhon maailmassa Jumala on kokonaan toisenlainen. Ei uskonto selviä sodasta. Runoja siitä syntyy, sammuvien, henkisesti invalidisoituneiden haamujen kirjoittamia säkeitä.
Kohta on itsenäisyyspäivä. Ja on rauha ja turvallisuus. Kokemukseni isoisien sodasta on etäinen, mutta arvostan ja kunnioitan vilpittömästi.
LOPPU
sunnuntai, joulukuuta 03, 2006
Hyvää uutta vuotta!
Uusi vuosi kääntyy alkuunsa, kun epäinhimillisyyden ja suuruudenhulluuden valtaan joutuneen kaupungin asukkaat palaavat kotisijoilleen hiljaisina ja itsestään numeroa tekemättä.
He vain palaavat, äänettömänä virtana, joka nostaa suurten vesien pauhun: Sanokaa tytär Siionille: hoosianna, hän tulee Daavidin nimeen, ei Augustuksen, jolla on sielun viemäröintiliike.
"Ontuvat ja raajarikot, /Huonot, köyhät, halvatut,/ Mykät, sokeat ja kuurot,/ Kaikki juhlaan kutsutut,/ Syökää nyt ja nauttikaa/ Maitoa ja hunajaa." (SV 1)
Pyhät tekstit ovat tästä yksimielisiä, vain Johannes, tuttuun tapaansa, sooloilee. Asian voi tarkistaa seuraavista pykälistä: Matteus 21: 1-9, Markus 11, 1-10, Luukas 19, 28-40 ja Johannes 12, 12-19.
He vain palaavat, äänettömänä virtana, joka nostaa suurten vesien pauhun: Sanokaa tytär Siionille: hoosianna, hän tulee Daavidin nimeen, ei Augustuksen, jolla on sielun viemäröintiliike.
"Ontuvat ja raajarikot, /Huonot, köyhät, halvatut,/ Mykät, sokeat ja kuurot,/ Kaikki juhlaan kutsutut,/ Syökää nyt ja nauttikaa/ Maitoa ja hunajaa." (SV 1)
Pyhät tekstit ovat tästä yksimielisiä, vain Johannes, tuttuun tapaansa, sooloilee. Asian voi tarkistaa seuraavista pykälistä: Matteus 21: 1-9, Markus 11, 1-10, Luukas 19, 28-40 ja Johannes 12, 12-19.
lauantaina, joulukuuta 02, 2006
Jumala on tauko?
Pythagoras oli innostunut käsityksestä, jonka mukaan todellisuuden yleinen rakenne on ilmaistavissa lukusuhteiden avulla. Ne taas voidaan ilmaista musiikin intervalleina. Lukusuhteista keskeinen oli kymmenluku, jonka syntyminen perustui yksinkertaiseen matemaattiseen huomioon: 1+2+3+4 =10.
Pythagoras huomasi, että lukusarja määrittelee kolme harmonista intervallia, jotka ovat 2:1 eli oktaavi, 3:2 eli kvintti sekä 4:3 eli kvartti. Näin paikkansa pitävä, ikuinen matemaattinen totuus, joka heijasti todellisuuden rakennetta, oli ilmaistavissa sävelin soittamalla oktaavi, kvintti ja kvartti. Ihmiskorvan mahdollisuuksiin puolestaan kuului kyky tavoittaa intervallisoinnut, mikä merkitsi sen käsittämistä, millaiseksi Jumala oli luonut maailman.
Myöhemmin kristillisessä teologiassa heti Augustinuksen jälkeen elänyt Boethius esitti teoksessaan De Musica, että on olemassa kolmenlaista musiikkia: kosmista musiikkia, ihmisen korvallaan kuulemaa musiikkia ja musiikkia, jonka ihminen saa aikaan rakentamiensa soittimien avulla.
Boethiuksen mielestä todellisuuden rakenteen ilmaiseva musiikki ylittää ihmisen aistit. Sen tavoittamiseksi tarvitaan jonkinlaista sisäistä kykyä, sitä, josta Joonas Kokkonen on lausunut: Säveltäjän työn tärkein väline on sisäisen kuulemisen kyky.
Jo uskonpuhdistuksen aikana, jolloin Luther luonnehti musiikkia heti sananjulistamisen jälkeen tärkeimmäksi evankeliumin julistamisen keinoksi, tällainen huomautus oli tärkeä. Luther katsoi, että usko tulee kuulemisesta. Kun julistettu Sana yhdistyy musiikkiin, musiikki ilmaisee paljon enemmän kuin vain sisäisiä tunteita ja kokemuksia. Se ilmaisee sen, mikä on Jumalan tahto.
Pythagoraksen ja myöhemmin kristittyjen Boethiuksen ja Lutherin ajatuksia musiikin luonteesta todellisuuden rakenteen ja Jumalan tahdon ilmaisijana heijastaa myös ajatus kirkkosävellajeista. Kirkkosävellajien tehtävä on ilmaista Jumalan musiikkimaku eli se sävelrakenne, jonka mukaisesti Jumalan uskotaan tahtovan todellisuuden muodostuvan.
Kirkkosävellajit eli moodit poikkeavat normaalista tuntemastamme musiikista ja niiden tehtävä on se, että ne on varattu ilmaisemaan yliluonnollisen tahdon ja käsittämisen muotoja. Ne muodostivat 700-luvulta alkaen perustan gregoriaanisen laulun musiikilliselle luokitukselle.
Järjestelmä käsittää 12 luokitusta, doorinen, hypodoorinen, fryyginen, hypofryyginen, lyydinen, hypolyydinen, miksolyydinen, hypomiksolyydinen, aiolinen, hypoaiolinen, jooninen ja hypojooninen, jotka on ryhmitetty pareittain kuuteen autenttisiksi ja plagiaalisiksi nimitettyihin muotoihin. Autenttisten muotojen ulottuvuus on oktaavin ala ja plagiaalisten kvarttia alempi. Toinen merkittävä erottelu tässä järjestelmässä on resitointisävelen sijaitseminen autenttisiksi kutsuttujen sävellajien osalta kvinttiä ylempänä kuin perusmuoto ja plagiaalimuotojen osalta terssiä ylempänä kuin perusluokitusten niin sanottu finalis sävel.
Kirkkosävellajit merkitsevät kristillistä korjausta pythagoralaiseen näkemykseen oktaavista, kvartista ja kvintistä todellisuuden peruselementteinä. Ne lisäävät näihin terssin. Kun ajoittain keskustellaan siitä, millainen musiikki sopii kirkkoon ja siitä, onko hengellisellä musiikilla erityispiirteitä, keskiaikainen vastaus on, että hengellinen musiikki poikkeaa muusta musiikista terssin verran.
Moodisto on kiinnostava, koska klassisen teologian mukaan sen keskeiset laulajat, enkelit, jakaantuvat yhdeksään tasoon: enkelit, arkkienkelit, hallitukset, voimat, vallat, herruudet, valtaistuimet, kerubit ja serafit. Yhdeksän tasoa jakaantuvat puolestaan kolmeen. Enkelisfäärien taustalla näyttää olevan pikemminkin pythagoralainen lukuajattelu kuin kristillinen, joka ehkä edellyttäisi kahtatoista enkelisfääriä. Perinnäisen enkelihierarkian luonnostellut Dionysios Pseudo-Areiopagita elikin parisataa vuotta ennen kirkkosävellajien vakiintumista.
Oli miten oli, klassinen kristillinen näkemys todellisuuden rakenteesta on se, että alkuperäisessä luomisjärjestyksessä luomisen ylistystä edustavat ns. enkelikuorot, jotka ovat täyttyneet ylistysmusiikista. Mitä ylemmäksi enkelihierarkiassa käydään, sitä voimallisemmaksi musiikki muuttuu. Voi olla, että serafit eivät ole enää musikaalisia olentoja. Niiden musiikkiin verrattava äänentuotanto on muuttunut puhtaaksi huudoksi, koska ne ovat niin lähellä ikuista Valoa eli Jumalaa, kaiken musiikin lähdettä.
Kristillisen kertomuksen mukaan ennen kuin ihminen oli luotu, kaikkein korkein enkeli, kaikkein taitavin Paganinin tasoinen ylistäjä, Lucifer, lankesi. Paratiisissa ei siis sananmukaisesti soinut Paganini, vaan tämä taho ryhtyi kapinaan. Paratiisia alkoivat vartioida kerubit ja erityisesti heidän johtajansa Gabriel, joka on myös Paratiisin kuvernööri tai maaherra.
Luciferin lankeemuksen seurauksena enkelikuorojen laulu katosi ja sen korvasi enkelten välisen sodan jyly. Musiikki muuttui meluksi, mökämusiikiksi, todellisuuden rakennetta ei voinut enää käsittää, mahdollisuudet pythagoralaisilla suhteilla tai kirkon moodeilla ilmaistuun kokemukseen menivät menojansa. Boethiuksen kuvaama sisäinen kuunteleminen vaurioitui erittäin juuriin käyvällä tavalla. Koko kosmos oli pilaantunut ja sen nuotitus epäonnistunut. Musiikki ja laulut katosivat maailmasta.
Todellisuuden vaurioituminen ja sen muuttuminen epämusikaaliseksi otettiin varsin vakavasti uskonpuhdistuksen aikana. Kirkkomusiikkia ei enää pyritty muodostamaan erityisen kirkkosävellajiston varaan, vaan kirkkomusiikin perustaksi tulivat kansanlaulut, ns. luonnollinen musiikki. Kun tavalliset laulut yhdistettiin kristilliseen sanomaan, niiden avulla kyettiin ilmaisemaan inkarnaation ihme: infinitum capax est in finitum, ääretön sopii äärelliseen. Se, mikä oli menetetty, oli, kuitenkin, läsnä siinä todellisuudessa, joka oli asettunut menetyksen tilaan. Monet laulut, vaikkapa Jumala ompi linnamme, olivat täysin maallisia renkutuksia, jotka kristillisen sanoituksen myötä muutettiin hengellisiksi. Jopa suomalaisten Siionin virsien sävelmähistoriallinen tausta juontaa juurensa ranskalaiseen 1500-luvun chansoniin.
Musiikilla on semanttisia ominaisuuksia. Se siis viittaa tai sisältää maailman tai todellisuuden, kuten jo Pythagoras, Boethius ja muut ajattelivat. Millaisia musiikin semanttiset ominaisuudet ovat?
Asian tarkastelu on hieman kyseenalaista, koska 1900-luvun semantiikan tutkimusta sävytti pitkään Ludwig Wittgensteinin esittämä näkemys, jonka mukaisesti semantiikka on analysoimatonta. Hänen mukaansa emme voi sanoa semantiikan peruskäsitteestä totuudesta yhtään mitään, emme saavuta kielen ja maailman välisiä suhteita, voimme vain vaieta siitä, mistä ei voi puhua. Vuosisadan loppupuolella omaksuttiin kuitenkin melko laajasti näkemys, jonka mukaisesti Wittgenstein oli erehtynyt. Totuus ei ole saavuttamaton. Pikemminkin se on ehtymätön. Emme voi käsittää kielen ja maailman välistä suhdetta kokonaisuutena, mutta voimme irrottaa kielestä paloja ja verrata niitä kielen muihin osiin. Näin tekemällä voimme edetä totuutta kohti ikään kuin askel askeleelta.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että semantiikka, joka merkitsee toden ja epätoden asteikolla mitattua ajattelun ja maailman välistä suhdetta, liittyy nimenomaisesti inhimillisiin kieliin, joita yleensä ajattelemme sellaisina, että ne ovat luonnollisia puhuttuja kieliä, joiden syntaksi eli sanasto ja kielioppi on ilmaistavissa formaalisesti.
Kulttuurimme sisältyy kuitenkin näkemys, jonka mukaisesti olisi olemassa myös ns. mentaalikieli, mielen kieli, joka edeltää luonnollisia kieliä. Mentaalikieli olisi jonkinlainen sisäinen mielen kyky, joka kykenee kääntämään luonnollisten kielten lauseet henkisiksi ilmaisuiksi. Mentaalikieleen saattaa perustua esimerkiksi se, että opimme helposti vieraita kieliä. Voi olla, että mentaalikieli on jo lapsella äidin kohdussa ennen kuin hän on oppinut ensimmäistä vierasta kieltään eli äidinkieltään.
Voi olla, että eräänlainen käsittämiskyky, joka musiikkiin liittyy, sijaitsee juuri tällaisessa mentaalikielessä. Ennen puhumaan oppimista lapset saattavat hyräillä. Myös kuoleman lähestyessä ja ihmisen siirtyessä tietoisuudessaan kerrostumiin, joille luonnollinen kieli ei enää yllä, ihminen näyttää käsittävän musiikkia.
Voi olla, että Boethius oli osittain oikeassa, kun hän esitti, että on musiikkia, jota voidaan kuulla vain yliluonnollisin aistein. Voi olla, että kaikki musikaalinen käsittäminen liittyy kykyymme kuulla kuulematta, sisäiseen kuulemiseen. Sisäisen kuulemisen semantiikka liittyy ehkä siihen, että sen välittämien musikaalisten rakenteiden luonne on vastaava kuin todellisuuden yleinen luonne. Todellisuuksia on kuitenkin monenlaisia ja voi olla, että voimme musiikkiin liittyvien valintojen avulla ohjata ihmisiä tietynlaiseen todellisuuteen, esimerkiksi pois kaupallisesta todellisuudesta hengelliseen todellisuuteen.
Yllä tehty huomautus on mielestäni tärkeä, koska voi olla, ettei sanojen yhtyminen musiikkiin ole aivan välttämätöntä, jotta musiikista tulisi hengellistä. Voi olla, että musiikin syntaksi voi sisältää riittävät edellytykset hengellisille kokemuksille.
Mikä musiikin syntaksissa olisi sellaista, joka mahdollistaisi hengellisten kokemusten syntymisen? Yksi ehdokas tällaiseksi ovat tietenkin kirkkosävellajit. Toinen ehdokas, jota käsittelen hieman, koska se liittyy luterilaiseen perinteeseen, on tauko.
Tauko merkitsee vaikenemista joko yhdessä tai kaikissa äänissä, joista jälkimmäinen on nimeltään kenraalipaussi. Kenraalipaussi on siis se, mihin virsi viittaa, kun se sanoo, että maat, metsät, hiljenneinä, kiittävät Jumala. Eriaikaiset tauot puolestaan voivat hahmottaa sävelteoksen yleistä rakennetta tai tukea äänen itsenäistä asemaa. Niihin liittyy psykologisia ilmaisuarvoja, joista tyypillisimmät ovat pysähtyminen ja odottaminen.
Rakenteellisena erityistehosteena taukoa on käytetty viimeistään Beethovenin 7. sinfoniasta alkaen, mutta jo uskonpuhdistuksen ajan säveltäjät ottivat erittäin vakavasti tauon merkityksen musiikille. Taukoa käytettiin ilmaisuvoimallisesti erityisesti barokkimusiikissa, jonka tauoista esimerkillisin on toccatojen stylus phantasticus tauko.
Tauko ilmaisee ylistystä ja kiitosta. Se hahmottaa kokonaisuuden, tukee yksilöitä, pysäyttää ja odottaa. On siis niin, että taitavasti käytettynä yksi musikaalinen ilmaisumuoto, tauko, mahdollistaa oikeastaan kaiken sen, mistä hengellisessä elämässä tuntuisi luontevalta ajatella olevan kysymys.
Vaikeneminen liittää meidät enkelten maailmaan, ylistykseen. Vaikeneminen osoittaa sen, mitä etsimme, kokonaisuuden. Vaikeneminen antaa sen, mikä on tullut kyseenalaistetuksi, olemassaolon oikeuden.
Tauko tekee sen, mitä monien pitäisi tehdä: pysäyttää. Tauko asettaa tilaan, joka on ihmisen perustilanne: odottamiseen.
Tahtoisinkin ehdottaa, että mikäli kysyttäisiin, mikä on Jumalan paikka, locus, musiikissa, se olisi lähinnä tauko.
Tauon merkitysanalyysin ainesosat nimittäin ovat yhteensopivia sellaisten Jumalaa koskevien väitteiden kanssa kuin että Jumala on armollinen ja että Jumala on rakkaus. Edelleen tauko muistuttaa luomisen viimeisestä päivästä, jona Jumala lepäsi. Tauko on musikaalinen sapatti, jumalanpalveluspäivä, jolloin ihminen luopuu kaikesta kuormituksestansa ja juhlii Aurinkoa ja ylösnousemusta.
Pythagoras huomasi, että lukusarja määrittelee kolme harmonista intervallia, jotka ovat 2:1 eli oktaavi, 3:2 eli kvintti sekä 4:3 eli kvartti. Näin paikkansa pitävä, ikuinen matemaattinen totuus, joka heijasti todellisuuden rakennetta, oli ilmaistavissa sävelin soittamalla oktaavi, kvintti ja kvartti. Ihmiskorvan mahdollisuuksiin puolestaan kuului kyky tavoittaa intervallisoinnut, mikä merkitsi sen käsittämistä, millaiseksi Jumala oli luonut maailman.
Myöhemmin kristillisessä teologiassa heti Augustinuksen jälkeen elänyt Boethius esitti teoksessaan De Musica, että on olemassa kolmenlaista musiikkia: kosmista musiikkia, ihmisen korvallaan kuulemaa musiikkia ja musiikkia, jonka ihminen saa aikaan rakentamiensa soittimien avulla.
Boethiuksen mielestä todellisuuden rakenteen ilmaiseva musiikki ylittää ihmisen aistit. Sen tavoittamiseksi tarvitaan jonkinlaista sisäistä kykyä, sitä, josta Joonas Kokkonen on lausunut: Säveltäjän työn tärkein väline on sisäisen kuulemisen kyky.
Jo uskonpuhdistuksen aikana, jolloin Luther luonnehti musiikkia heti sananjulistamisen jälkeen tärkeimmäksi evankeliumin julistamisen keinoksi, tällainen huomautus oli tärkeä. Luther katsoi, että usko tulee kuulemisesta. Kun julistettu Sana yhdistyy musiikkiin, musiikki ilmaisee paljon enemmän kuin vain sisäisiä tunteita ja kokemuksia. Se ilmaisee sen, mikä on Jumalan tahto.
Pythagoraksen ja myöhemmin kristittyjen Boethiuksen ja Lutherin ajatuksia musiikin luonteesta todellisuuden rakenteen ja Jumalan tahdon ilmaisijana heijastaa myös ajatus kirkkosävellajeista. Kirkkosävellajien tehtävä on ilmaista Jumalan musiikkimaku eli se sävelrakenne, jonka mukaisesti Jumalan uskotaan tahtovan todellisuuden muodostuvan.
Kirkkosävellajit eli moodit poikkeavat normaalista tuntemastamme musiikista ja niiden tehtävä on se, että ne on varattu ilmaisemaan yliluonnollisen tahdon ja käsittämisen muotoja. Ne muodostivat 700-luvulta alkaen perustan gregoriaanisen laulun musiikilliselle luokitukselle.
Järjestelmä käsittää 12 luokitusta, doorinen, hypodoorinen, fryyginen, hypofryyginen, lyydinen, hypolyydinen, miksolyydinen, hypomiksolyydinen, aiolinen, hypoaiolinen, jooninen ja hypojooninen, jotka on ryhmitetty pareittain kuuteen autenttisiksi ja plagiaalisiksi nimitettyihin muotoihin. Autenttisten muotojen ulottuvuus on oktaavin ala ja plagiaalisten kvarttia alempi. Toinen merkittävä erottelu tässä järjestelmässä on resitointisävelen sijaitseminen autenttisiksi kutsuttujen sävellajien osalta kvinttiä ylempänä kuin perusmuoto ja plagiaalimuotojen osalta terssiä ylempänä kuin perusluokitusten niin sanottu finalis sävel.
Kirkkosävellajit merkitsevät kristillistä korjausta pythagoralaiseen näkemykseen oktaavista, kvartista ja kvintistä todellisuuden peruselementteinä. Ne lisäävät näihin terssin. Kun ajoittain keskustellaan siitä, millainen musiikki sopii kirkkoon ja siitä, onko hengellisellä musiikilla erityispiirteitä, keskiaikainen vastaus on, että hengellinen musiikki poikkeaa muusta musiikista terssin verran.
Moodisto on kiinnostava, koska klassisen teologian mukaan sen keskeiset laulajat, enkelit, jakaantuvat yhdeksään tasoon: enkelit, arkkienkelit, hallitukset, voimat, vallat, herruudet, valtaistuimet, kerubit ja serafit. Yhdeksän tasoa jakaantuvat puolestaan kolmeen. Enkelisfäärien taustalla näyttää olevan pikemminkin pythagoralainen lukuajattelu kuin kristillinen, joka ehkä edellyttäisi kahtatoista enkelisfääriä. Perinnäisen enkelihierarkian luonnostellut Dionysios Pseudo-Areiopagita elikin parisataa vuotta ennen kirkkosävellajien vakiintumista.
Oli miten oli, klassinen kristillinen näkemys todellisuuden rakenteesta on se, että alkuperäisessä luomisjärjestyksessä luomisen ylistystä edustavat ns. enkelikuorot, jotka ovat täyttyneet ylistysmusiikista. Mitä ylemmäksi enkelihierarkiassa käydään, sitä voimallisemmaksi musiikki muuttuu. Voi olla, että serafit eivät ole enää musikaalisia olentoja. Niiden musiikkiin verrattava äänentuotanto on muuttunut puhtaaksi huudoksi, koska ne ovat niin lähellä ikuista Valoa eli Jumalaa, kaiken musiikin lähdettä.
Kristillisen kertomuksen mukaan ennen kuin ihminen oli luotu, kaikkein korkein enkeli, kaikkein taitavin Paganinin tasoinen ylistäjä, Lucifer, lankesi. Paratiisissa ei siis sananmukaisesti soinut Paganini, vaan tämä taho ryhtyi kapinaan. Paratiisia alkoivat vartioida kerubit ja erityisesti heidän johtajansa Gabriel, joka on myös Paratiisin kuvernööri tai maaherra.
Luciferin lankeemuksen seurauksena enkelikuorojen laulu katosi ja sen korvasi enkelten välisen sodan jyly. Musiikki muuttui meluksi, mökämusiikiksi, todellisuuden rakennetta ei voinut enää käsittää, mahdollisuudet pythagoralaisilla suhteilla tai kirkon moodeilla ilmaistuun kokemukseen menivät menojansa. Boethiuksen kuvaama sisäinen kuunteleminen vaurioitui erittäin juuriin käyvällä tavalla. Koko kosmos oli pilaantunut ja sen nuotitus epäonnistunut. Musiikki ja laulut katosivat maailmasta.
Todellisuuden vaurioituminen ja sen muuttuminen epämusikaaliseksi otettiin varsin vakavasti uskonpuhdistuksen aikana. Kirkkomusiikkia ei enää pyritty muodostamaan erityisen kirkkosävellajiston varaan, vaan kirkkomusiikin perustaksi tulivat kansanlaulut, ns. luonnollinen musiikki. Kun tavalliset laulut yhdistettiin kristilliseen sanomaan, niiden avulla kyettiin ilmaisemaan inkarnaation ihme: infinitum capax est in finitum, ääretön sopii äärelliseen. Se, mikä oli menetetty, oli, kuitenkin, läsnä siinä todellisuudessa, joka oli asettunut menetyksen tilaan. Monet laulut, vaikkapa Jumala ompi linnamme, olivat täysin maallisia renkutuksia, jotka kristillisen sanoituksen myötä muutettiin hengellisiksi. Jopa suomalaisten Siionin virsien sävelmähistoriallinen tausta juontaa juurensa ranskalaiseen 1500-luvun chansoniin.
Musiikilla on semanttisia ominaisuuksia. Se siis viittaa tai sisältää maailman tai todellisuuden, kuten jo Pythagoras, Boethius ja muut ajattelivat. Millaisia musiikin semanttiset ominaisuudet ovat?
Asian tarkastelu on hieman kyseenalaista, koska 1900-luvun semantiikan tutkimusta sävytti pitkään Ludwig Wittgensteinin esittämä näkemys, jonka mukaisesti semantiikka on analysoimatonta. Hänen mukaansa emme voi sanoa semantiikan peruskäsitteestä totuudesta yhtään mitään, emme saavuta kielen ja maailman välisiä suhteita, voimme vain vaieta siitä, mistä ei voi puhua. Vuosisadan loppupuolella omaksuttiin kuitenkin melko laajasti näkemys, jonka mukaisesti Wittgenstein oli erehtynyt. Totuus ei ole saavuttamaton. Pikemminkin se on ehtymätön. Emme voi käsittää kielen ja maailman välistä suhdetta kokonaisuutena, mutta voimme irrottaa kielestä paloja ja verrata niitä kielen muihin osiin. Näin tekemällä voimme edetä totuutta kohti ikään kuin askel askeleelta.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että semantiikka, joka merkitsee toden ja epätoden asteikolla mitattua ajattelun ja maailman välistä suhdetta, liittyy nimenomaisesti inhimillisiin kieliin, joita yleensä ajattelemme sellaisina, että ne ovat luonnollisia puhuttuja kieliä, joiden syntaksi eli sanasto ja kielioppi on ilmaistavissa formaalisesti.
Kulttuurimme sisältyy kuitenkin näkemys, jonka mukaisesti olisi olemassa myös ns. mentaalikieli, mielen kieli, joka edeltää luonnollisia kieliä. Mentaalikieli olisi jonkinlainen sisäinen mielen kyky, joka kykenee kääntämään luonnollisten kielten lauseet henkisiksi ilmaisuiksi. Mentaalikieleen saattaa perustua esimerkiksi se, että opimme helposti vieraita kieliä. Voi olla, että mentaalikieli on jo lapsella äidin kohdussa ennen kuin hän on oppinut ensimmäistä vierasta kieltään eli äidinkieltään.
Voi olla, että eräänlainen käsittämiskyky, joka musiikkiin liittyy, sijaitsee juuri tällaisessa mentaalikielessä. Ennen puhumaan oppimista lapset saattavat hyräillä. Myös kuoleman lähestyessä ja ihmisen siirtyessä tietoisuudessaan kerrostumiin, joille luonnollinen kieli ei enää yllä, ihminen näyttää käsittävän musiikkia.
Voi olla, että Boethius oli osittain oikeassa, kun hän esitti, että on musiikkia, jota voidaan kuulla vain yliluonnollisin aistein. Voi olla, että kaikki musikaalinen käsittäminen liittyy kykyymme kuulla kuulematta, sisäiseen kuulemiseen. Sisäisen kuulemisen semantiikka liittyy ehkä siihen, että sen välittämien musikaalisten rakenteiden luonne on vastaava kuin todellisuuden yleinen luonne. Todellisuuksia on kuitenkin monenlaisia ja voi olla, että voimme musiikkiin liittyvien valintojen avulla ohjata ihmisiä tietynlaiseen todellisuuteen, esimerkiksi pois kaupallisesta todellisuudesta hengelliseen todellisuuteen.
Yllä tehty huomautus on mielestäni tärkeä, koska voi olla, ettei sanojen yhtyminen musiikkiin ole aivan välttämätöntä, jotta musiikista tulisi hengellistä. Voi olla, että musiikin syntaksi voi sisältää riittävät edellytykset hengellisille kokemuksille.
Mikä musiikin syntaksissa olisi sellaista, joka mahdollistaisi hengellisten kokemusten syntymisen? Yksi ehdokas tällaiseksi ovat tietenkin kirkkosävellajit. Toinen ehdokas, jota käsittelen hieman, koska se liittyy luterilaiseen perinteeseen, on tauko.
Tauko merkitsee vaikenemista joko yhdessä tai kaikissa äänissä, joista jälkimmäinen on nimeltään kenraalipaussi. Kenraalipaussi on siis se, mihin virsi viittaa, kun se sanoo, että maat, metsät, hiljenneinä, kiittävät Jumala. Eriaikaiset tauot puolestaan voivat hahmottaa sävelteoksen yleistä rakennetta tai tukea äänen itsenäistä asemaa. Niihin liittyy psykologisia ilmaisuarvoja, joista tyypillisimmät ovat pysähtyminen ja odottaminen.
Rakenteellisena erityistehosteena taukoa on käytetty viimeistään Beethovenin 7. sinfoniasta alkaen, mutta jo uskonpuhdistuksen ajan säveltäjät ottivat erittäin vakavasti tauon merkityksen musiikille. Taukoa käytettiin ilmaisuvoimallisesti erityisesti barokkimusiikissa, jonka tauoista esimerkillisin on toccatojen stylus phantasticus tauko.
Tauko ilmaisee ylistystä ja kiitosta. Se hahmottaa kokonaisuuden, tukee yksilöitä, pysäyttää ja odottaa. On siis niin, että taitavasti käytettynä yksi musikaalinen ilmaisumuoto, tauko, mahdollistaa oikeastaan kaiken sen, mistä hengellisessä elämässä tuntuisi luontevalta ajatella olevan kysymys.
Vaikeneminen liittää meidät enkelten maailmaan, ylistykseen. Vaikeneminen osoittaa sen, mitä etsimme, kokonaisuuden. Vaikeneminen antaa sen, mikä on tullut kyseenalaistetuksi, olemassaolon oikeuden.
Tauko tekee sen, mitä monien pitäisi tehdä: pysäyttää. Tauko asettaa tilaan, joka on ihmisen perustilanne: odottamiseen.
Tahtoisinkin ehdottaa, että mikäli kysyttäisiin, mikä on Jumalan paikka, locus, musiikissa, se olisi lähinnä tauko.
Tauon merkitysanalyysin ainesosat nimittäin ovat yhteensopivia sellaisten Jumalaa koskevien väitteiden kanssa kuin että Jumala on armollinen ja että Jumala on rakkaus. Edelleen tauko muistuttaa luomisen viimeisestä päivästä, jona Jumala lepäsi. Tauko on musikaalinen sapatti, jumalanpalveluspäivä, jolloin ihminen luopuu kaikesta kuormituksestansa ja juhlii Aurinkoa ja ylösnousemusta.
perjantaina, joulukuuta 01, 2006
Dei Romanorum
Latinan alkeisoppikirjassa, jonka olen päivännyt vuonna 1982, kerrotaan että Italia est patria poetarum. Teoksen nimi on Elementa Linguae Latinae ja sen ovat laatineet Erkki Palmen ja Tuomo Pekkanen (WSOY 1975). Kielioppi oli Linkomiehen.
Kerrotaan, että Romani servos habebant, roomalaisilla oli orjia. Edelleen informoidaan, että Sparta et Athenae sunt oppida Graeciae, Kreikan kaupunkeja ja että Imperium Romanum amplum erat, Rooman valta oli laaja. In amphitheatro gladiatores pugnabant, gladiaattorit taistelivat amfiteattereissa. Homo homini lupus, susi sudelle ihminen.
Mercurius et Neptunus et Saturnus erant dei Romanorum. Nämä olivat Rooman jumalia. Niiden toiminnan taustalla olivat kreikkalaiset jumalat ja vanhat italialaiset jumalat, jotka olivat hämäränhenkiä: lemureita eli peikkoja ja larvoja eli esi-isien henkiä, maaneja, haamujumalia. Vanhassa Italiassa uskottiin, että kaikella on sielu eli numen. Sana saattoi tarkoittaa myös jumalaa. Myöhemmin erityisesti Rudolf Otto teki tiettäväksi numenaalisen tietoisuuden luonteen teoksessaan Das Heilige (1917).
Mercurius ja kumppanit olivat siis puhtaasti kreikkalaisia maahanmuuttajia. Kävikö heille siten, että heistä tuli muukalaisia itselleen. Julia Kristeva on kertonut, että entisenä bulgarialaisena hän ei kotiudu Ranskaan, mutta on muuttonsa myötä menettänyt myös kotimaisen identiteettinsä. He olivat yleisjumalia, mutta kuten juhlajumala ja kenttäjumala eroavat toisistaan, siten kehkeytyi Roomaan myös toisen asteen huippuosaajia ja alkoi laadunkehitys hengelliseksi massatuotannoksi.
Lavernia suojelee Rooman varkaita vielä nykyisinkin ja Terminus raja-asemia. Liber, jonka juhlia kutsuttiin nimellä Liberalia, on juoppojen ja vapaan markkinatalouden toimijoiden ystävä. Sellaisessakin holtittomassa maailmassa lapsia suojelee Pietas kumppaninaan Vaticanus, joka on kielen synnyn jumala, lapsen ensimmäinen kielellinen ilmaisu kun on va.
Merkittävä roomalainen jumala oli Vesta, kotilieden jumalatar. Vestan pyöreän temppelin keskuksessa paloi yötä päivää tuli, jota vartioivat vestaalit eli Vestan neitsyet. Vestaaleja oli 6 ja he palvelivat kymmenestä ikävuodesta eteenpäin 30 vuotta. He olivat erittäin arvostettuja Roomassa. Täytettyään 40 on impi tehtävänsä tehnyt ja saa neitsyt mennä.
Ruinae de historia Italiae narrant, rauniot kertovat Italian historiasta, mutta jumalat ovat ikuisia.
Latinat yllä viestivät siitä, että kielen opiskelu on hauskaa, mutta samalla myös siitä, että käsillä ei ole erityisen kaunis kieli. Se sopii pikemminkin legioonalaisten suuhun, komento- ja virastokieleksi. sotahulluille teologeille ja juristeille, toisin kuin kreikka, joka on filosofian ja pakanoiden omiman Jeesus-liikkeen kieli. Ajatelkaa nyt sellaistakin sanaa kuin aleetheia, totuus, kuinka kaunis! Kyllä veritas on paljon rumempi.
Kerrotaan, että Romani servos habebant, roomalaisilla oli orjia. Edelleen informoidaan, että Sparta et Athenae sunt oppida Graeciae, Kreikan kaupunkeja ja että Imperium Romanum amplum erat, Rooman valta oli laaja. In amphitheatro gladiatores pugnabant, gladiaattorit taistelivat amfiteattereissa. Homo homini lupus, susi sudelle ihminen.
Mercurius et Neptunus et Saturnus erant dei Romanorum. Nämä olivat Rooman jumalia. Niiden toiminnan taustalla olivat kreikkalaiset jumalat ja vanhat italialaiset jumalat, jotka olivat hämäränhenkiä: lemureita eli peikkoja ja larvoja eli esi-isien henkiä, maaneja, haamujumalia. Vanhassa Italiassa uskottiin, että kaikella on sielu eli numen. Sana saattoi tarkoittaa myös jumalaa. Myöhemmin erityisesti Rudolf Otto teki tiettäväksi numenaalisen tietoisuuden luonteen teoksessaan Das Heilige (1917).
Mercurius ja kumppanit olivat siis puhtaasti kreikkalaisia maahanmuuttajia. Kävikö heille siten, että heistä tuli muukalaisia itselleen. Julia Kristeva on kertonut, että entisenä bulgarialaisena hän ei kotiudu Ranskaan, mutta on muuttonsa myötä menettänyt myös kotimaisen identiteettinsä. He olivat yleisjumalia, mutta kuten juhlajumala ja kenttäjumala eroavat toisistaan, siten kehkeytyi Roomaan myös toisen asteen huippuosaajia ja alkoi laadunkehitys hengelliseksi massatuotannoksi.
Lavernia suojelee Rooman varkaita vielä nykyisinkin ja Terminus raja-asemia. Liber, jonka juhlia kutsuttiin nimellä Liberalia, on juoppojen ja vapaan markkinatalouden toimijoiden ystävä. Sellaisessakin holtittomassa maailmassa lapsia suojelee Pietas kumppaninaan Vaticanus, joka on kielen synnyn jumala, lapsen ensimmäinen kielellinen ilmaisu kun on va.
Merkittävä roomalainen jumala oli Vesta, kotilieden jumalatar. Vestan pyöreän temppelin keskuksessa paloi yötä päivää tuli, jota vartioivat vestaalit eli Vestan neitsyet. Vestaaleja oli 6 ja he palvelivat kymmenestä ikävuodesta eteenpäin 30 vuotta. He olivat erittäin arvostettuja Roomassa. Täytettyään 40 on impi tehtävänsä tehnyt ja saa neitsyt mennä.
Ruinae de historia Italiae narrant, rauniot kertovat Italian historiasta, mutta jumalat ovat ikuisia.
Latinat yllä viestivät siitä, että kielen opiskelu on hauskaa, mutta samalla myös siitä, että käsillä ei ole erityisen kaunis kieli. Se sopii pikemminkin legioonalaisten suuhun, komento- ja virastokieleksi. sotahulluille teologeille ja juristeille, toisin kuin kreikka, joka on filosofian ja pakanoiden omiman Jeesus-liikkeen kieli. Ajatelkaa nyt sellaistakin sanaa kuin aleetheia, totuus, kuinka kaunis! Kyllä veritas on paljon rumempi.
torstaina, marraskuuta 30, 2006
J. S. Bachin blogit
Kurjat keisarit ja ruhtinaat eivät ole tilanneet unettomiksi öikseen vain tarinoita ja näytelmiä vaan myös musiikkia. Niinpä tarina, jota tutkijat eivät pidä totena, kertoo, että kreivi Kaiserling tilasi J. S. Bachilta sarjan klaveerisävellyksiä cembalistinsa Johann Gottlieb Goldbergin annostelemiksi nukahtamispillereiksi.
Olen kaivannut niitä korviini. Minulla on Gouldin lp, mutta levarin levittyä jo 10 vuotta sitten hankin ensin kannettavan cd:n jonka kytkin viritinvahvistimeen ja myöhemmin hieman paremmat laitteet.
Äsken löysin Naxoksen version, jolla soittaa Jenó Jandó. Gouldin meditatiivinen örinä puuttuu ja kosketus, mutta kyllä tulkinta minun korviini on tasokas ja nautinnollinen. Naxos on se yhtiö, joka myy vähintäänkin hyvää keskitasoa huokeasti henkilöille, jotka eivät elä varakkaan ja huolettoman herran ja rouvan elämää ympärillään savolaisia ja pohjalaisia oppineita.
Levyä kuunnellessani haltioiduin erityisesti versiosta 29, joka on profeetallinen. Varasaklaveerin eli pianoforten eli pianon suhde cembaloon eli kynsiklaveeriin on vähän sama kuin Matti Salmisen suhde XV yöhön, mutta voi arvata, että kun versio 29 ensi kerran soitettiin cembalolla, kaukaisella tähdellä syttyi pianon valo.
Oli aikaa käydä hyllyllä ja riistää sieltä rauhastaan Otavan iso musiikkitietosanakirja, Malcolm Boydin Bach (suom. Kati Hämäläinen, Otava 1991) sekä Glenn Gouldin Kirjoituksia musiikista (suom. Hannu-Ilari Lampila, Otava 1988).
Minulla on ollut väärä mielikuva. Olen kuvitellut, että urut (ja kuoro) olivat Bachille sitä mitä sinfoniaorkesteri Sibeliukselle. Tawastjstjerna väitteli kyllä Sibeliuksen pianotöistä ja Gould kirjoittaa niistä pienen kiittävän esseen, erityisesti Kyllikistä. Silti voinee yhtyä yleiseen käsitykseen, että tasokkaatkin pianotyöt ovat lähinnä olohuonemusiikkia sinfonioiden ja viulukonserton rinnalla. Olen kuvitellut, että klaveerisoittimet merkitsivät hieman samaa Bachille.
Mutta ei se niin ole.
Bach muun muassa julkaisi, vuosina 1726-1742, klaveerisarjat Clavier-Übung I-IV, joista Goldberg-muunnelmat, alkuperäiseltä nimeltään Aria mit verschiedenen Värenderung, on viimeinen.
Sarjat antavat aihetta monenlaiseen iloitteluun, jonka ympärille voisi perustaa kokonaisen Tomppeliherrojen ritarikunnan. Sarja I korostaa jokaisen osan itsenäisyyttä, II keskittyy kahtalaisuuksiin ja vastakohtiin. III on yhtä symboliikkaa täynnänsä: kaksi sormiota ja jalkio, Es-duuri-preludin kolme b:tä ja kolme sukulaisideaa (eikö herää jo Bach-koodi! Ja eikun dollareiksi!). Sitten kolmella jaolliset kuusi katekismuskoraalia, joissa on vielä viittaukset Lutherin kahteen katekismukseen. Sävellysten yhteismäärä on 3 x 3 x 3. Kun sarja III myytiin, sen hinta oli 3 taaleria.
Ja sitten tämä viimeinen osa, IV, Goldberg-muunnelmat. Miten niin muunnelmat, kun ei ole yhteistä teemaa? Bach-koodin avain tässä on Anna Magdalena Bachin muistikirjassa oleva 32-tahtinen parillinen sarabande, bassokulku.
Bach tutkii muunnelmissa erilaisia musiikillisia mahdollisuuksia blogin tapaan. Esimerkiksi muunnelmassa 30 Bach esittää quodlibetin ajan iskelmästä ”Kaali ja nauriit ovat ajaneet minut pakoon”.
Quodlibet oli alun perin keskiaikaisissa väittelyharjoituksissa käytetty disputaation muoto, disputaatio ”mistä vaan”. Lahjakkaimmat ja aisoja vastaan potkivat oppilaat pitivät sellaisia mielellään. Useat Lutherin disputaatioista olivat juuri quodlibet disputaatioita. Viides evankelista liittyi tähän traditioon, eräänlaiseen bloggaamiseen ennen tietotekniikan asialle suomia mahdollisuuksia. Englanniksi sitä sanotaan keybordmusiciksi
Olen kaivannut niitä korviini. Minulla on Gouldin lp, mutta levarin levittyä jo 10 vuotta sitten hankin ensin kannettavan cd:n jonka kytkin viritinvahvistimeen ja myöhemmin hieman paremmat laitteet.
Äsken löysin Naxoksen version, jolla soittaa Jenó Jandó. Gouldin meditatiivinen örinä puuttuu ja kosketus, mutta kyllä tulkinta minun korviini on tasokas ja nautinnollinen. Naxos on se yhtiö, joka myy vähintäänkin hyvää keskitasoa huokeasti henkilöille, jotka eivät elä varakkaan ja huolettoman herran ja rouvan elämää ympärillään savolaisia ja pohjalaisia oppineita.
Levyä kuunnellessani haltioiduin erityisesti versiosta 29, joka on profeetallinen. Varasaklaveerin eli pianoforten eli pianon suhde cembaloon eli kynsiklaveeriin on vähän sama kuin Matti Salmisen suhde XV yöhön, mutta voi arvata, että kun versio 29 ensi kerran soitettiin cembalolla, kaukaisella tähdellä syttyi pianon valo.
Oli aikaa käydä hyllyllä ja riistää sieltä rauhastaan Otavan iso musiikkitietosanakirja, Malcolm Boydin Bach (suom. Kati Hämäläinen, Otava 1991) sekä Glenn Gouldin Kirjoituksia musiikista (suom. Hannu-Ilari Lampila, Otava 1988).
Minulla on ollut väärä mielikuva. Olen kuvitellut, että urut (ja kuoro) olivat Bachille sitä mitä sinfoniaorkesteri Sibeliukselle. Tawastjstjerna väitteli kyllä Sibeliuksen pianotöistä ja Gould kirjoittaa niistä pienen kiittävän esseen, erityisesti Kyllikistä. Silti voinee yhtyä yleiseen käsitykseen, että tasokkaatkin pianotyöt ovat lähinnä olohuonemusiikkia sinfonioiden ja viulukonserton rinnalla. Olen kuvitellut, että klaveerisoittimet merkitsivät hieman samaa Bachille.
Mutta ei se niin ole.
Bach muun muassa julkaisi, vuosina 1726-1742, klaveerisarjat Clavier-Übung I-IV, joista Goldberg-muunnelmat, alkuperäiseltä nimeltään Aria mit verschiedenen Värenderung, on viimeinen.
Sarjat antavat aihetta monenlaiseen iloitteluun, jonka ympärille voisi perustaa kokonaisen Tomppeliherrojen ritarikunnan. Sarja I korostaa jokaisen osan itsenäisyyttä, II keskittyy kahtalaisuuksiin ja vastakohtiin. III on yhtä symboliikkaa täynnänsä: kaksi sormiota ja jalkio, Es-duuri-preludin kolme b:tä ja kolme sukulaisideaa (eikö herää jo Bach-koodi! Ja eikun dollareiksi!). Sitten kolmella jaolliset kuusi katekismuskoraalia, joissa on vielä viittaukset Lutherin kahteen katekismukseen. Sävellysten yhteismäärä on 3 x 3 x 3. Kun sarja III myytiin, sen hinta oli 3 taaleria.
Ja sitten tämä viimeinen osa, IV, Goldberg-muunnelmat. Miten niin muunnelmat, kun ei ole yhteistä teemaa? Bach-koodin avain tässä on Anna Magdalena Bachin muistikirjassa oleva 32-tahtinen parillinen sarabande, bassokulku.
Bach tutkii muunnelmissa erilaisia musiikillisia mahdollisuuksia blogin tapaan. Esimerkiksi muunnelmassa 30 Bach esittää quodlibetin ajan iskelmästä ”Kaali ja nauriit ovat ajaneet minut pakoon”.
Quodlibet oli alun perin keskiaikaisissa väittelyharjoituksissa käytetty disputaation muoto, disputaatio ”mistä vaan”. Lahjakkaimmat ja aisoja vastaan potkivat oppilaat pitivät sellaisia mielellään. Useat Lutherin disputaatioista olivat juuri quodlibet disputaatioita. Viides evankelista liittyi tähän traditioon, eräänlaiseen bloggaamiseen ennen tietotekniikan asialle suomia mahdollisuuksia. Englanniksi sitä sanotaan keybordmusiciksi
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006
Historiantekijä
Tämä tuskin lakanapyykille matkalla oleva kyrios oli pienikokoinen, mutta kaunis, harvahampainen tosin, mutta rinnassaan Otavan tähtikuviota muistuttava syntymämerkki. Hänen lempilauseensa oli festina lente, kiiruhda hitaasti. Näin kertoo Suetonius.
Alunperin hän oli nimeltään Octavius, mutta voitettuaan Kleopatran ja tämän rakastajan Antoniuksen Aktionin meritaistelussa 31 eKr. hän sai arvonimekseen Augustus, joka tarkoittaa korkeaa ja majesteetillista. Kutsuttiin häntä myös nimillä princeps senatus, senaatin ensimmäinen ja imperator, ylipäällikkö, käskijä.
Hänen pyrkimyksensä oli esiintyä rauhan ruhtinaana, hänen aikanaan aloitettiin Paxin kultti. Tosiasiassa hänen hallituskautensa oli kuitenkin sotaisa: hän levitti demokratiaa ja rauhaa kuten sittemmät aatekumppaninsa lännessä.
Hän rakennutti Roomaan vesijohdot, 20 metriä korkeita seitsenkerroksisia rakennuksia, kaksi teatteria, tekojärven meritaistelunäytöksiä varten, tieverkoston, jonka keskustaulu sijaitsi Forum Romanumilla. Rauhan ja viemärien rahoittamisen seurauksena hän pääsi historiaan eli jouluevankeliumiin, jossa hänestä todetaan: Factum est autem, in diebus illis exiit edictum a Caesare Augusto, ut describeretur universus orbis
Hänen sotaisuutensa ja epäinhimillisyytensä oli niin suuri, että hän menetti yöunensa. Unettomina öinään hän kuunteli tarinankertojia, joita mesenaatti Gaius Clinius Maecenas toimitti hänen luoksensa.
Maecenaan kirjallisen piirin kuuluisimmat nimet olivat Vergilius ja Horatius.
Publius Vergilius Maro, Rooman suurin runoilija, oli vielä keskiajalla kunnioitettu, mm. Danten oppaana Divina Commediassa. Hän on ollut kristityille mieleen, koska kirjoitti runossaan, että on syntyvä lapsi, joka lahjoittaa maailmalle rauhan ja hallitsee sitä esi-isien hengessä. Pääteos on Aeneis. Aeneis on Afroditen ja troialaisen Ankhiseen poika, joka Troian kukistuessa pakeni laivoilla Pallas Athenen kuvaa kantaen läntiseen maahan perustaakseen Troiaakin mahtavamman kaupungin. Monien seikkailujen jälkeen Aeneis saapuu Tiber-joen läheisyydessä sijaitsevaan Latiumin maakuntaan, jonka kuningas Latinus antaa hänelle kruununperimysoikeudet. Miltei yhtä kuuluisa on Georgica, maanviljelystä koskeva runosikermä.
Quintus Horatius Flaccus oli pieni pyöreä mies, joka luonnehti itseään lihavaksi ja kiiltäväksi possuksi Epikuroksen laumassa. Tärkein teos on De arte poetica.
Sanonnoiksi jäivät: Varium et mutabile semper femina = vaihtelevainen ja oikullinen on nainen, Mirabile dictu = ihmeellistä sanoa (Vergilius) sekä Aurea mediocritas = kultainen keskitie, Nuda veritas = alaston totuus ja Vestigia terrent = jäljet pelottavat (Horatius). Kuuluisimmaksi muodostui kuitenkin Vergiliuksen labor omnia vincit = työ voittaa kaiken, jota toisteltiin Kolmannessa Roomassa1940-luvulla.
Alunperin hän oli nimeltään Octavius, mutta voitettuaan Kleopatran ja tämän rakastajan Antoniuksen Aktionin meritaistelussa 31 eKr. hän sai arvonimekseen Augustus, joka tarkoittaa korkeaa ja majesteetillista. Kutsuttiin häntä myös nimillä princeps senatus, senaatin ensimmäinen ja imperator, ylipäällikkö, käskijä.
Hänen pyrkimyksensä oli esiintyä rauhan ruhtinaana, hänen aikanaan aloitettiin Paxin kultti. Tosiasiassa hänen hallituskautensa oli kuitenkin sotaisa: hän levitti demokratiaa ja rauhaa kuten sittemmät aatekumppaninsa lännessä.
Hän rakennutti Roomaan vesijohdot, 20 metriä korkeita seitsenkerroksisia rakennuksia, kaksi teatteria, tekojärven meritaistelunäytöksiä varten, tieverkoston, jonka keskustaulu sijaitsi Forum Romanumilla. Rauhan ja viemärien rahoittamisen seurauksena hän pääsi historiaan eli jouluevankeliumiin, jossa hänestä todetaan: Factum est autem, in diebus illis exiit edictum a Caesare Augusto, ut describeretur universus orbis
Hänen sotaisuutensa ja epäinhimillisyytensä oli niin suuri, että hän menetti yöunensa. Unettomina öinään hän kuunteli tarinankertojia, joita mesenaatti Gaius Clinius Maecenas toimitti hänen luoksensa.
Maecenaan kirjallisen piirin kuuluisimmat nimet olivat Vergilius ja Horatius.
Publius Vergilius Maro, Rooman suurin runoilija, oli vielä keskiajalla kunnioitettu, mm. Danten oppaana Divina Commediassa. Hän on ollut kristityille mieleen, koska kirjoitti runossaan, että on syntyvä lapsi, joka lahjoittaa maailmalle rauhan ja hallitsee sitä esi-isien hengessä. Pääteos on Aeneis. Aeneis on Afroditen ja troialaisen Ankhiseen poika, joka Troian kukistuessa pakeni laivoilla Pallas Athenen kuvaa kantaen läntiseen maahan perustaakseen Troiaakin mahtavamman kaupungin. Monien seikkailujen jälkeen Aeneis saapuu Tiber-joen läheisyydessä sijaitsevaan Latiumin maakuntaan, jonka kuningas Latinus antaa hänelle kruununperimysoikeudet. Miltei yhtä kuuluisa on Georgica, maanviljelystä koskeva runosikermä.
Quintus Horatius Flaccus oli pieni pyöreä mies, joka luonnehti itseään lihavaksi ja kiiltäväksi possuksi Epikuroksen laumassa. Tärkein teos on De arte poetica.
Sanonnoiksi jäivät: Varium et mutabile semper femina = vaihtelevainen ja oikullinen on nainen, Mirabile dictu = ihmeellistä sanoa (Vergilius) sekä Aurea mediocritas = kultainen keskitie, Nuda veritas = alaston totuus ja Vestigia terrent = jäljet pelottavat (Horatius). Kuuluisimmaksi muodostui kuitenkin Vergiliuksen labor omnia vincit = työ voittaa kaiken, jota toisteltiin Kolmannessa Roomassa1940-luvulla.
Tämä on järjestyksessä 100. blogi katkeamattomasta kynästä. Juhlan kunniaksi päätin julkaista ylläolevan katsauksen maailmanhistoriaan. Kirjattakoon muistoksi, että käyntejä profiilissa on n. 800. Päämäärä, 105 blogia putkeen, alkaa jo häämöttää.
tiistaina, marraskuuta 28, 2006
Mikä oli Akatemia?
380-luvun puolivälissä eKr. tuolloin noin neljäkymmenvuotias Platon hankki omistukseensa pienen tiluksen Akadeimeia nimisestä puistosta. Puisto sijaitsi muutama kilometri luoteeseen Ateenan kaupunkikeskuksesta, jota hallitsevat Akropolis ja sen alarinteeseen levittäytyvä tori, agora. Puisto oli saanut nimensä Hekademos- eli Akademos-jumaluuden mukaan. Sen alueella sijaitsi gymnasioneja, joissa nuorukaiset urheilivat ja kokoontuivat. Lisäksi puistossa ilmeisesti sijaitsi Museion eli runotarten asuinsija. Platon rakennutti sinne pienen talon, joka lienee ollut tyypillinen ateenalaisasumus, ehkä vaatimaton kaksikerroksinen rakennus, jossa on muutamia huoneita.
Platonin viheliäisestä talosta, Akatemiasta, tuli sittemmin kuuluisa. Yhdessä Akatemiassa parikymmentä vuotta opiskelleen Aristoteleen perustaman Lykeionin kanssa Akatemia on jäänyt aatehistoriaan instituutiona, joka muodostaa keskeiset puitteet sille, mitä nykyisin sanomme länsimaiseksi sivistykseksi. Kun lisäämme niihin vielä joitakin roomalaisia puitteita sekä keskiajan luostareissa syntyneet yliopistot, on koko länsimaisen sivistyksen institutionaalinen ydin mainittu.
On ehkä jonkin verran kiinnostavaa huomauttaa, että maatilamaisen idyllin hankinta on ollut yksi sivistyksellisen kulttuurin käyttäytymismuoto. Platonin talon lisäksi aatehistoriallisesti kuuluisia antiikin maatiloja ovat esimerkiksi Ciceron Tusculum ja Cassiciacum, jonne Augustinus vetäytyi jättäessään valtiollisen puhetaidon opettajan viran Milanossa ja kääntyessään kristinuskoon. Uudella ajalla kuuluisien sivistyksen etsimiseen suuntautuneiden maatilojen perillisiä ovat esimerkiksi Anton Tsehovin Melinhovna ja Wystan Audenin Kirchenstettin pömpeli lähellä Wieniä. Maanviljelys (agricultura) on usein liitetty hengen viljelyyn (cultura). Sillä puolestaan on yhteys jumalanpalvelukseen (cultus Dei).
Platon kokosi ympärilleen joukon henkilöitä, luvultaan ehkä vain muutaman kymmenen, jotka kokoontuivat säännöllisesti Akademeian puistossa ja sen gymnasioneissa sekä Platonin talolla. Kokoontumisiin kuului nyyttikestiperiaatteella järjestyttyjä yhteisaterioita, joilla Bakkhoksen suoma innostus ei ollut vierasta. Bakkhos edusti Platonin nuoruudessaan harjoittamien eleusilaisten mysteerien todellisuutta, jossa keskeisempää kuin juopuminen oli hurmio. Bakkhoksen palvojat saattoivat antautua huikeaan menoon myös ilman viinipuun antia. Platon suhtautui tähän menoon hilpeästi ja hieman torjuvasti. Kun hänestä itsestään tehtiin myöhemmin jumala, tämä ei ollut hänen omien pyrkimystensä mukaista. Uskonnollisella toiminnalla oli kuitenkin sijansa Akatemiassa eräänlaisena turvajärjestelmänä. Tähän on muun muassa seuraava syy:
Platon uskoi, että kreikkalainen kaupunkivaltio voisi menestyä, mikäli sen johtoon olisi koulutettu henkilöitä, joita hän kutsui filosofeiksi. Platon ymmärsi, että ympäröivä yhteiskunta saattaisi pitää tätä kumouksellisena toimintana. Niinpä hänen yhteisönsä esiintyi virallisesti Apollonille ja runottarille pyhitettynä kulttiyhteisönä. Näin Platonin Akatemian ulkoinen status oli olla jonkinlainen Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosasto, vaikka tietenkin sen oma sisäinen tavoite oli aivan muuta.
Filosofit erosivat tuona aikana vielä vaikutusvaltaisista sofisteista sikäli, että filosofit olivat pikemminkin tutkijoita kun taas sofistit, joista kenties kuuluisimmat olivat Gorgias ja Protagoras, julistajia. Voisi myös sanoa, että sofistit olivat viisastelijoita ja intellektuaalisten silmänkääntötemppujen tekijöitä, joskin luonnehdinta on liioitteleva ja selittyy osittain Platonin ja jälkimaailman harjoittamasta propagandasta.
Filosofien ihanne oli olla vilpittömiä viisauden etsijöitä. He kyllä arvostivat ilmaisun esteettistä harmonista muotoa, mutta heille harmoniseen muotoon puettu ajatus oli muotoa ensisijaisempi. Tällaiset ajatukset saavutettiin harjoittamalla uudenlaiseksi rationaaliseksi menetelmäksi kehittyvää dialektiikkaa.
Dialektiikka merkitsi kriittistä dialogimuotoista keskustelua, jonka kurinalaisuus perustuu järkiperäisiin sääntöihin sekä vilpittömään ja vakavaan totuudellisuuden tavoittelemiseen. Dialektiikka etenee joko analyyttisen tarkastelun avulla ja askel askeleelta yksimielisyyteen käsiteltävästä asiasta tai päätyy ratkaisemattomaan kysymykseen, jota kutsutaan aporiaksi. Dialektiikan teemat ovat kysymykset tietämisen mahdollisuuksista, luonteesta ja kohteista, olevaisen synnystä, rakenteesta ja päämäärästä, hyvästä elämästä ja toiminnasta sekä kauneudesta. Kun tällaista keskustelua käytiin, Platonin tehtäväksi muodostui sen ohjaaminen. Yhteisöllisessä sivistyksellisessä kanssakäymisessä hän esiintyi pikemminkin eräänlaisena rehtorina, hänen oppilaansa, tovin Aleksanteri Suuren kotiopettajana Makedoniassa toimineen Aristoteleen, ollessa selvästi professori, erityisesti eläintieteen professori; tosin hänellä oli runsaasti muitakin kiinnostuksenkohteita lähes kaikilla tietämisen alueilla aina urheilutulosten kirjaamiseen saakka.
Vaikka Platonin Akatemian muodostumisen yksi motiivi liittyi yhteiskunnan kehittämiseen, pian tämän käytännöllisen päämäärän sivuutti filosofia filosofian takia. Akatemiasta versoutui koulu, skhole, joka merkitsee vapaata aikaa tai keskusteluun käytettyä aikaa. Platonistisessa perinteessä skholee sai tulkinnan, jonka mukaisesti se on vapautta käytännön huolista ja filosofian ulkopuolisista päämääristä.
Myöhemmin Aristoteles selitti tätä katsomusta esittämällä, että elämässä on neljä keskeistä toimintaympäristöä: sota, rauha, hyödykkeiden tuottaminen ja koulu. Koulu ja rauha kuuluvat yhteen kun taas sota ja hyödykkeiden tuottaminen muodostavat oman elämänpiirinsä. Koulua voidaan käydä siksi, että ihmisellä on jo välttämättömät hyödykkeet käytössään. Koulun tehtävä ei ole tuottaa hyödykkeitä, vaan abstrakteja totuuksia, jotka ovat itsessään arvokkaita ja tekevät elämästä elämisen arvoisen.
Platonin viheliäisestä talosta, Akatemiasta, tuli sittemmin kuuluisa. Yhdessä Akatemiassa parikymmentä vuotta opiskelleen Aristoteleen perustaman Lykeionin kanssa Akatemia on jäänyt aatehistoriaan instituutiona, joka muodostaa keskeiset puitteet sille, mitä nykyisin sanomme länsimaiseksi sivistykseksi. Kun lisäämme niihin vielä joitakin roomalaisia puitteita sekä keskiajan luostareissa syntyneet yliopistot, on koko länsimaisen sivistyksen institutionaalinen ydin mainittu.
On ehkä jonkin verran kiinnostavaa huomauttaa, että maatilamaisen idyllin hankinta on ollut yksi sivistyksellisen kulttuurin käyttäytymismuoto. Platonin talon lisäksi aatehistoriallisesti kuuluisia antiikin maatiloja ovat esimerkiksi Ciceron Tusculum ja Cassiciacum, jonne Augustinus vetäytyi jättäessään valtiollisen puhetaidon opettajan viran Milanossa ja kääntyessään kristinuskoon. Uudella ajalla kuuluisien sivistyksen etsimiseen suuntautuneiden maatilojen perillisiä ovat esimerkiksi Anton Tsehovin Melinhovna ja Wystan Audenin Kirchenstettin pömpeli lähellä Wieniä. Maanviljelys (agricultura) on usein liitetty hengen viljelyyn (cultura). Sillä puolestaan on yhteys jumalanpalvelukseen (cultus Dei).
Platon kokosi ympärilleen joukon henkilöitä, luvultaan ehkä vain muutaman kymmenen, jotka kokoontuivat säännöllisesti Akademeian puistossa ja sen gymnasioneissa sekä Platonin talolla. Kokoontumisiin kuului nyyttikestiperiaatteella järjestyttyjä yhteisaterioita, joilla Bakkhoksen suoma innostus ei ollut vierasta. Bakkhos edusti Platonin nuoruudessaan harjoittamien eleusilaisten mysteerien todellisuutta, jossa keskeisempää kuin juopuminen oli hurmio. Bakkhoksen palvojat saattoivat antautua huikeaan menoon myös ilman viinipuun antia. Platon suhtautui tähän menoon hilpeästi ja hieman torjuvasti. Kun hänestä itsestään tehtiin myöhemmin jumala, tämä ei ollut hänen omien pyrkimystensä mukaista. Uskonnollisella toiminnalla oli kuitenkin sijansa Akatemiassa eräänlaisena turvajärjestelmänä. Tähän on muun muassa seuraava syy:
Platon uskoi, että kreikkalainen kaupunkivaltio voisi menestyä, mikäli sen johtoon olisi koulutettu henkilöitä, joita hän kutsui filosofeiksi. Platon ymmärsi, että ympäröivä yhteiskunta saattaisi pitää tätä kumouksellisena toimintana. Niinpä hänen yhteisönsä esiintyi virallisesti Apollonille ja runottarille pyhitettynä kulttiyhteisönä. Näin Platonin Akatemian ulkoinen status oli olla jonkinlainen Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosasto, vaikka tietenkin sen oma sisäinen tavoite oli aivan muuta.
Filosofit erosivat tuona aikana vielä vaikutusvaltaisista sofisteista sikäli, että filosofit olivat pikemminkin tutkijoita kun taas sofistit, joista kenties kuuluisimmat olivat Gorgias ja Protagoras, julistajia. Voisi myös sanoa, että sofistit olivat viisastelijoita ja intellektuaalisten silmänkääntötemppujen tekijöitä, joskin luonnehdinta on liioitteleva ja selittyy osittain Platonin ja jälkimaailman harjoittamasta propagandasta.
Filosofien ihanne oli olla vilpittömiä viisauden etsijöitä. He kyllä arvostivat ilmaisun esteettistä harmonista muotoa, mutta heille harmoniseen muotoon puettu ajatus oli muotoa ensisijaisempi. Tällaiset ajatukset saavutettiin harjoittamalla uudenlaiseksi rationaaliseksi menetelmäksi kehittyvää dialektiikkaa.
Dialektiikka merkitsi kriittistä dialogimuotoista keskustelua, jonka kurinalaisuus perustuu järkiperäisiin sääntöihin sekä vilpittömään ja vakavaan totuudellisuuden tavoittelemiseen. Dialektiikka etenee joko analyyttisen tarkastelun avulla ja askel askeleelta yksimielisyyteen käsiteltävästä asiasta tai päätyy ratkaisemattomaan kysymykseen, jota kutsutaan aporiaksi. Dialektiikan teemat ovat kysymykset tietämisen mahdollisuuksista, luonteesta ja kohteista, olevaisen synnystä, rakenteesta ja päämäärästä, hyvästä elämästä ja toiminnasta sekä kauneudesta. Kun tällaista keskustelua käytiin, Platonin tehtäväksi muodostui sen ohjaaminen. Yhteisöllisessä sivistyksellisessä kanssakäymisessä hän esiintyi pikemminkin eräänlaisena rehtorina, hänen oppilaansa, tovin Aleksanteri Suuren kotiopettajana Makedoniassa toimineen Aristoteleen, ollessa selvästi professori, erityisesti eläintieteen professori; tosin hänellä oli runsaasti muitakin kiinnostuksenkohteita lähes kaikilla tietämisen alueilla aina urheilutulosten kirjaamiseen saakka.
Vaikka Platonin Akatemian muodostumisen yksi motiivi liittyi yhteiskunnan kehittämiseen, pian tämän käytännöllisen päämäärän sivuutti filosofia filosofian takia. Akatemiasta versoutui koulu, skhole, joka merkitsee vapaata aikaa tai keskusteluun käytettyä aikaa. Platonistisessa perinteessä skholee sai tulkinnan, jonka mukaisesti se on vapautta käytännön huolista ja filosofian ulkopuolisista päämääristä.
Myöhemmin Aristoteles selitti tätä katsomusta esittämällä, että elämässä on neljä keskeistä toimintaympäristöä: sota, rauha, hyödykkeiden tuottaminen ja koulu. Koulu ja rauha kuuluvat yhteen kun taas sota ja hyödykkeiden tuottaminen muodostavat oman elämänpiirinsä. Koulua voidaan käydä siksi, että ihmisellä on jo välttämättömät hyödykkeet käytössään. Koulun tehtävä ei ole tuottaa hyödykkeitä, vaan abstrakteja totuuksia, jotka ovat itsessään arvokkaita ja tekevät elämästä elämisen arvoisen.
maanantaina, marraskuuta 27, 2006
Autiolle saarelle
Ryhdyin miettimään, mitä suomalaista kaunokirjallisuutta, sanokaamme kymmenen teosta, toivoisin, jos joutuisin autiolle saarelle.
Selvä ykkönen on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Tarinani on tavallinen ja tosi: koululaisena esitelmiä, näytelmiä ja pakkolukua, jotka kaikki jättävät kylmäksi. Parikymppisenä romaanin lukeminen vapaaehtoisesti ja havahtuminen: taivaan vallat, mikä kirja, mitä kieltä! Ja mikä kirjoittaja, missä ympäristössä ja missä maassa! Voi hyvänen aika sentään!
Sitten tuleekin paljon tyhjää. Väinö Linnan Tuntematon sotilas nousee mieleen vielä helposti, ja Topeliuksen Välskärin kertomuksia, Waltarin Valtakunnan salaisuus ja Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu. Jälleen pitää miettiä: Ollin pakinoita, Aapelin pakinoita. Jep. Siinä on jo 7. No runoja loput: vaikkapa Mustapään, Viidan ja Saarikosken kootut. Taisi tulla jo 10 täyteen. Jos ei tullut, niin Volter Kilven Alastalon salissa, jotta olisi aina yksi kirja lukematta.
Pääosin vanhaa kirjallisuutta siis. Osasyynä valintaan lienee, että lopetin kaunokirjallisuuden lukemisen vuonna 1987, jolloin vaihdoin sen filosofiaan. Siihen asti luin sen, mitä kauppaan ilmestyi ja mitä kirjastossa oli. Olen tietysti senkin jälkeen lukenut, mutta muutamaa romaania ja runokokoelmaa vuodessa ei lasketa. Tällainen lukeminen ei ole sitä, että saavutaan joka päivä kaupungilta reppu täynnä ja hotkitaan kirja tai kaksi illassa.
Vuoden 1987 jälkeenkin tosin suomen kieli soi levylautasella ainakin vuoteen 2000 asti, jolloin synnytyslaitokselle lähtiessäni ostin Juicen levyn L. Siinä on muun muassa laulu "Talo lehmusten alla". Kaikki muistelevat Juicea, niin minäkin.
Tottakai Juice soi kouluvuodet taustalla, Tampereella, missä kävin koulua. Ensimmäisen kerran oikein pysähdyin kuuntelemaan Aumalan Antin kellarihuoneessa vuonna 1981 levyä Ajan henki. Sanoitukset olivat nerokkaita ja juuri sopivasti likaisia tavalla, joka pistää kuuntelemaan poissa vanhempien olohuoneesta, mutta jota voi kaiuttaa hiljaa sinnekin.
Myöhemmin Juice teki muitakin tarinanomaisia levyjä kuten Boogiteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä (1981), joka oli ilmestyessään huikea ja on sitä vieläkin sekä Yölento (1986), joka on luultavasti paras ja ylittämätön Juicen kokonaisuuksista. Muistelen, että Juice totesi sen olevan galaxin hienoin levy, eikä paljon asiassa erehtynyt. Näiden kokonaisuuksien jälkeen ilmestyi vielä puolentusinaa levyjä, joilla jokaisella on muutama täyskymppi. Ottaisin näistäkin jonkun autiolle saarelle.
Juice oli hahmona Eino Leinon ja Pentti Saarikosken perillinen. Kielenkäyttäjänä häneen vaikutti luullakseni suomalaisista kirjailijoista voimakkain Lauri Viita.
Juice oli tavattoman monipuolinen henkilö, ajan mittaan hänestä tuli suomirockin patriarkka. Hyllyssäni on Juicen kirjoituskokoelma Vaikuttajat korvissamme (Kirjayhtymä 1993), jossa Juice esittelee 23 nimekästä muusikkoa. Hän kirjoittaa heistä kaikista myönteisesti, ilman kademieltä.
Viime kesänä kuulin, kun Matti Salminen lauloi Juicen läsnäollessa evergreenin XV yö. Salminen louhi laulusta tasoja, joita siihen ei tietäisi sisältyvän. Elämys oli huikea. Kun Martti Talvela esitti Paavo Ruotsalaista tässä on hieman samaa, ensisilmäykseltä täysin yhteensopimatonta. Salmisen esitys osoitti jälleen, että on se mahdollista.
Juicelle toimitettiin 40-vuotislahjaksi Siionin virret ja Paavo Ruotsalaisen kirjekokoelma muistutuksena kotiseudullaan vaikuttaneesta ja rokanneesta erämaan profeetasta, jonka perillinen Juice eräiltä osin epäilemättä oli: Västeråsissa hän heilui aivan soosissa, on Juicen luonnehdinta kaavilaisesta kantritähdestä, joka sopii molempiin merkkihenkilöihin.
Juice oli joskus kiusaantunut laulujensa uskonnollisista tulkinnoista, mutta sävelsi myös tietoisesti virsiä. Hänen mukaansa Jeesus oli sovittanut synnit, jotka Jumala oli säveltänyt. Kun Jumalasuhteesta kysyttiin, Juice totesi, että soittelemme päivittäin. Jaska Mäkinen teki nuoriso-ohjaajantutkinnon tutkarin Juicen sanoituksista ja myöhemmin Lasse Halme teologian lisensiaatintutkimuksen samasta aiheesta. Halmeen tutkimus on hieman villi eikä ehkä seuraa akateemisia konventioita. Se kielii kuitenkin asian kiinnostavuudesta ja siitä, että se ei ollut Juicellekaan vieras. Hänessä oli itäistä jurodivyitä, Jumalan tähden houkkaa.
Autiolle saarelle haaksirikkoutuminen on tuttu juttu Robinson Crusoesta, mutta parhaimman version siitä on kehitellyt Umberto Eco teoksessaan Eilisen päivän saari. Teos ei ole kaikin puolin muuten vetävä, mutta idea on hyvä. Se kuvaa henkilöä, joka on niin surkea että ei osaa edes haaksirikkoutua oikein. Hän haaksirikkoutuu lähelle saarta, joka sijaitsee kuitenkin eilisessä niin että sinne ei ole pääsyä.
Dan Brown ja kumppanit ovat pistäneet Econ konseptilla rahoiksi sillä erolla, että eivät ole kuvaamansa aiheen asiantuntijoita toisin kuin Eco, jolla on San Marinossa oma yliopisto. Katselin äsken Ron Howardin elokuvaa Da Vinci-koodi, joka on oman aikamme vastine Ruusun nimen filmatisoinnille. Ei hullumpi. Joitakin laahaavia kohtia ja samoja ongelmia kuin kirjassa, kryptotekstien ja arvoitusten kaleidoskooppi ei lopu vaan sitä jatketaan eteenpäin vielä silloin kun idea on jo hyödynnetty. Juice ei tehnyt siten, vaan otti löysät pois ja pisti uutta putkeen eli kykeni kulkemaan eteenpäin silloin, kun huomasi, että pallo on jo maalissa. Sellaisena hän osasi, kuten nykysin sanotaan 'sanoittaa' aikaansa, niiden kokemuksia, jotka ovat haaksirikkoutuneet lähelle eilisen päivän saarta.
sunnuntai, marraskuuta 26, 2006
Tuomiosunnuntaina
Olin kirjoista lukenut, mutta havahduin vasta paikanpäällä, että totta tosiaan, häntä sanottiin Taivaan Pojaksi. Katselin hänen valtaistuintaan Kielletyssä Kaupungissa, ja keisarien hautalaaksossa sijaitsevan patsaan luona ihmettelin anekauppaa, juaneiden kekoa.Nämä asiat ovat siten yleisinhimillisiä ja crosskulturaalisia, vaikka voisi erehtyä luulemaan, että todellisuus on viihteellistynyt sellaiseksi, että viimeistä sanaa käyttää jonkinlainen juontaja. Että tämä päättyy kuin Uutisvuodossa: ja voittajille annamme makkaraa ja häviäjille vehnäjauhoja.
Järjestys se olla pitää, ajattelee moni. Joku taas ihmettelee, että pitääkö kaikkeen tuohon uskoa. Viimeksi Antti Eskola on pohdiskellut näitä kysymyksiä julkisesti ja esittänyt, että jumalanpalveluksen kaavassa voisi olla hiljainen kohta niille, jotka eivät yhdy vaikeatajuisiin kohtiin.
Mutta entä jos jumalanpalvelus on hurskaalle yhtä hiljaisuutta?
Wittgenstein esitti näihin kysymyksiin ratkaisukseen ajatusta uskonnollista kuvista. Reijo Työrinojan väitöskirjan Uskon kielioppi (STKSJ 1984) loppupuolella on kootusti sanottu, mitä Wittgenstein tällä tarkoitti. Lainaan Reijon kirjasta (s. 223) Wittgensteinin huomautuksia: "Jos vertaamme lausetta kuvaan, meidän on pidettävä mielessämme, vertaammeko sitä muotokuvaan (historialliseen esitykseen) vai laatukuvaan. Molemmilla vertailuilla on mielekkyytensä. Kun katson laatukuvaa, se sanoo minulle jotakin, vaikka en hetkeäkään usko (uskottele), että siinä näkemäni ihmiset ovat todellisia tai että tässä tilanteessa on ollut todellisia ihmisiä. Entä, jos näet kysyisin: "'Mitä se sitten sanoo minulle?' Haluaisin sanoa 'Kuva sanoo minulle itse itsensä'. Toisin sanoen, se, että kuva sanoo minulle jotakin, on sen omassa rakenteessa, sen muodoissa ja väreissä. (Mitä merkitsisi, jos sanottaisiin 'Musiikillinen teema ilmaisee minulle itse itsensä.'?)
On päivänkirkasta että sunnuntain evankeliumi Mt. 25: 31-46 on kuva. Ihmisen Poika tulee kirkkaudessa ja jakaa vuohiin ja lampaisiin sen perusteella, onko häntä käyty sairaalassa ja vankilassa katsomassa.
Käyttäytymisemme, elämäntapamme on tuomiomme ja mikään sanomisistamme ei ole viimeinen sana. Tämä on kuva, joka muuttaa ihmistä, ei uskonnollinen dogmi tahi tieteellinen propositionaalinen teoria. Se sanoo minkä se sanoo ja se on aivan varmasti totta.
Se, onko asia arkaaista perinnettä, josta tulisi vapautua vai modernia vouhotusta, on hieman niin ja näin. Kirkkokäsikirjaan tuomiosunnuntai tuli vasta 1958 Ruotsista. Näin kyseessä on uusi villitys, jonka rinnalle viimeisimmässä kirkkokäsikirjassa on kirjattu Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Toisaalta pitää paikkansa, että jo karoliiniarmeija veisasi: "Torvi sitt' kuuluu korkiall'/ Kuin haudoill' sanoman saattaa,/ Se kuolleet kaikk' kyllä pian/Ylösherättää maasta:/ Vaan ne kuin elävän' kohdataan,/ Ne sangen äkilt' muutetaan,/ Pyhän ruumiit kirkastetaan...Älä siis, Jesu, kauvan sill'/ Viivyttel' tuomios kanssa;/ Ahdistus on tääll' ihmisill';/ Tuska pakottaa kansaa./ Joudu, jo joudu, Jesus Christ,/Päästä kansas pirun käsist'/Ja ijankaikkisest' tuskast'! (virsi 402 vuoden 1701 virsikirjassa).
lauantaina, marraskuuta 25, 2006
Risainen elämä
Olen lueskellut iltaisin Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämänkertojen suomennosta, joka on tynkä. Koosteessa on vain joitakin kreikkalaisia ja roomalaisia elämänkertoja, jotka on kirjoitettu vuoteen 115 jKr. mennessä.
Siitä huolimatta, että kyseessä on supistelma, kirja on korkeatasoinen. Kieli on huolellista ja luontevaa, esitystapa miellyttävän ailahtelevaista ja nautinnollista.
Alkuperäisessä teoksessa on henkilöpareja. Kreikkalaisen rinnalla on roomalainen. Plutarkhos pyrki osoittamaan, että kreikkalainen kulttuuri ei sittenkään ollut aivan ylivoimainen, vaan myös roomalaisella kulttuurilla on arvonsa.
Hänestä tulikin Rooman keisarin kaveri ja hänelle myönnettiin prokonsulin arvo.
Naureskelen kuvaukselle, että Cicero eli nuoruudessaan huoletonta ja riippumatonta elämää ympärillään kreikkalaisia ja roomalaisia oppineita. Kenestä nykyisestä suurmiehestä, jos sellaisia enää olisi, voisi kirjoittaa: hän eli riippumatonta ja huoletonta elämää ympärillään savolaisia ja pohjalaisia oppineita.
Ja kiinnitän huomiota tiedonantoon, jonka mukaan Perikles oli Anaksagoraan oppilas. Platon oli sitä mieltä, että valtion johdossa pitäisi olla filosofi. Tällä on taustansa perikleeläisessä demokratiassa. Tosin Perikles ei Plutarkhoksen mielestä ollut kovinkaan demokraattinen, vaan sen sijaan mielisteli kansaa Kimonia vastaan. Perikles tuo mieleeni Jyrki Kataisen: tasainen, miellyttävä ääni, moitteeton pukeutuminen, tyylitellyt käytöstavat ja vain harvoin jalkautumista populuksen saloille. Varsinainen ero liittyy siihen, että Perikleen pää oli pitkä. Hän ei mielellään näyttänyt sitä julkisesti, ja jos näytti, kätki sen kypärään.
Plutarkhos esittää mallin, miten hyvä kirjoittaja kirjoittaa. Hän ei ole kuitenkaan tarinansa vanki, vaan saattaa siirtyä yllättäen aivan uuteen diskurssiin kesken lausetta. Sellaista on taide, ja sellaista elämä.
Plutarkhoksen ihmisystävälliset piirteet ovat herättäneet epäilyksiä, että hän olisi saanut vaikutteita kristinuskosta. Sama koskee Senecaa. Ilmeisesti kummankaan kohdalla ei asia näin ollut, vaan pikemminkin on kysymys siitä, että kristinusko muotoutui ’ajan hengen’ vaikutuksen alaisena. Vaikutteet voivat kuitenkin ehkä kulkea toisinpäin. Plutarkhoksen teos oli niiden kirjojen joukossa, joita Dietrich Bonhoeffer tilasi vankilaan. Bonhoeffer luonnosteli fragmentaarisen teologian ohjelmaa, polyfonista katsomusta, jossa kuitenkin soi kontrapunkti. Ehkä Plutarkhoksella oli sormensa mukana.
Isotätini Laina kuului Ida Ahlbergin seurueeseen. Kun Ida kuoli, hän kutsui Lainan luokseen ja lausui plutarkhosmaisesti: ”Taiteeni perustuu siihen, että olen etsinyt suurten persoonien seuraa.” Myöhemmin Laina oli Saksassa lausumassa runoja. Hän vieraili Niemöllereillä. Martin oli jo keskitysleirillä. Vastaan tuli pieni poika, jolta Laina kysyi, että kukas siinä. Poika pamautti: ”Niemöller, Ich bin Niemöller.” Kuvassa kuitenkin Bonhoeffer.
Siitä huolimatta, että kyseessä on supistelma, kirja on korkeatasoinen. Kieli on huolellista ja luontevaa, esitystapa miellyttävän ailahtelevaista ja nautinnollista.
Alkuperäisessä teoksessa on henkilöpareja. Kreikkalaisen rinnalla on roomalainen. Plutarkhos pyrki osoittamaan, että kreikkalainen kulttuuri ei sittenkään ollut aivan ylivoimainen, vaan myös roomalaisella kulttuurilla on arvonsa.
Hänestä tulikin Rooman keisarin kaveri ja hänelle myönnettiin prokonsulin arvo.
Naureskelen kuvaukselle, että Cicero eli nuoruudessaan huoletonta ja riippumatonta elämää ympärillään kreikkalaisia ja roomalaisia oppineita. Kenestä nykyisestä suurmiehestä, jos sellaisia enää olisi, voisi kirjoittaa: hän eli riippumatonta ja huoletonta elämää ympärillään savolaisia ja pohjalaisia oppineita.
Ja kiinnitän huomiota tiedonantoon, jonka mukaan Perikles oli Anaksagoraan oppilas. Platon oli sitä mieltä, että valtion johdossa pitäisi olla filosofi. Tällä on taustansa perikleeläisessä demokratiassa. Tosin Perikles ei Plutarkhoksen mielestä ollut kovinkaan demokraattinen, vaan sen sijaan mielisteli kansaa Kimonia vastaan. Perikles tuo mieleeni Jyrki Kataisen: tasainen, miellyttävä ääni, moitteeton pukeutuminen, tyylitellyt käytöstavat ja vain harvoin jalkautumista populuksen saloille. Varsinainen ero liittyy siihen, että Perikleen pää oli pitkä. Hän ei mielellään näyttänyt sitä julkisesti, ja jos näytti, kätki sen kypärään.
Plutarkhos esittää mallin, miten hyvä kirjoittaja kirjoittaa. Hän ei ole kuitenkaan tarinansa vanki, vaan saattaa siirtyä yllättäen aivan uuteen diskurssiin kesken lausetta. Sellaista on taide, ja sellaista elämä.
Plutarkhoksen ihmisystävälliset piirteet ovat herättäneet epäilyksiä, että hän olisi saanut vaikutteita kristinuskosta. Sama koskee Senecaa. Ilmeisesti kummankaan kohdalla ei asia näin ollut, vaan pikemminkin on kysymys siitä, että kristinusko muotoutui ’ajan hengen’ vaikutuksen alaisena. Vaikutteet voivat kuitenkin ehkä kulkea toisinpäin. Plutarkhoksen teos oli niiden kirjojen joukossa, joita Dietrich Bonhoeffer tilasi vankilaan. Bonhoeffer luonnosteli fragmentaarisen teologian ohjelmaa, polyfonista katsomusta, jossa kuitenkin soi kontrapunkti. Ehkä Plutarkhoksella oli sormensa mukana.
Isotätini Laina kuului Ida Ahlbergin seurueeseen. Kun Ida kuoli, hän kutsui Lainan luokseen ja lausui plutarkhosmaisesti: ”Taiteeni perustuu siihen, että olen etsinyt suurten persoonien seuraa.” Myöhemmin Laina oli Saksassa lausumassa runoja. Hän vieraili Niemöllereillä. Martin oli jo keskitysleirillä. Vastaan tuli pieni poika, jolta Laina kysyi, että kukas siinä. Poika pamautti: ”Niemöller, Ich bin Niemöller.” Kuvassa kuitenkin Bonhoeffer.
P.S.
Otsikko, jonka kirjoitin perjantaina sillä blogi on Kiriwatin ajassa, on kuuluisan miehen Juice Leskisen hienon laulun nimi. Hän kuoli eilen. Parikymmentä vuotta sitten Juice nauroi, että teologisessa tiedekunnassa on poikia, jotka luulevat hänen sanovan Jumala aina kun hän sanoo Sinä. Olin yksi heistä. Lux aeternam luceat eius.
perjantaina, marraskuuta 24, 2006
We want rock you
Kotimaa 23. 11. raportoi Euroopan Unionin intellektuaalisessa kasvukeskuksessa ja maailmankaikkeuden keskipisteessä Helsingissä järjestetyn teologisen symposiumin vieraan, professori Stanley Hauerwasin ajatuksista.
Kotimaan mukaan Hauerwas ihmettelee sitä, miten kansaa, joka ei käy kirkossa, voidaan luonnehtia maailman luterilaisimmaksi. Hän kertoo kaikille eurooppalaisille kansankirkoille viestikseen: I’ll beat the hell out of them.”
Teologisessa keskustelussa on tapana lausua, että älä lehtiä lue vaan kysy minulta itseltäni. Varmaankin nämäkin lausahdukset ovat kiistettävissä, mutta joka tapauksessa ne herättävät kysymyksiä. Onkohan muuten Hauerwas todella osoittanut eurooppalaisille kristityille helvettiä vai onko hän kenties käyttänyt sanaa bell eli kulkunen tahi kello?
Liekö arvoisa Suomalaisen Teologisen Kirjallisuuden Seura liittynyt niiden evankelioijien joukkoon, jotka säännönmukaisesti roudaavat milloin missäkin yleisöäänestyksessä Amerikan merkittävimmiksi henkilöiksi äänestettyjä revolverisankareita kertomaan tänne, että raukat ovat rajat ja elämästänne ei ole mihinkään, tehkää parannus?
Aina sama juttu. Ensin Billy Graham. Sitten John Spong. Nyt Hauerwas samassa allianssikristillisessä ekskommunikaation apostolaatissa.
Hauerwas ei oman siteeratun lausuntonsa perusteella tunne suomalaista uskonnollisuutta, mutta on valmis esittämään sitä koskevia tyrmääviä arvostelmia. Kun hänet on pyydetty tieteellisen symposiumin esitelmöitsijäksi Suomeen, herää tässä yhteydessä kysymys, ovatko hänen muutkin teoriansa samantasoisia.
Olen lukenut pari Hauerwasin kirjaa ja niistä kirjoittanutkin eräässä tutkimuksessa. Sikäli hänen puheenvuorollaan on arvoa, että kirjojen perusteella häntä ei voi päätellä kusipääksi vaan pikemminkin hieman löysänlaisen narratiivisen teologian edustajaksi. Jos Haeurwas on todella hölissyt kuten Kotimaa raportoi, ilmiö on uusi, suorastaan tieteellinen sensaatio: Yalen suuri Stanley Hauerwas ei tiedä mistä puhuu. Sikäli otan takaisin myös Suomalaiseen Teologiseen Kirjallisuusseuraan kohdistuvan ivan: tuskin senkään piirissä on osattu aavistaa, että keskustelu menee kaistapäiden tarinoiksi. Itse asiassa, jos olisin ollut suunnitteluryhmässä, olisin varmaan kannattanut ajan varaamista Hauerwasin esitelmälle. Olisi pitänyt arvata, että Jonathan Edwardsin perinne tässäkin on kyseessä. Ylös, ulos ja lenkille, kokemusimperialismi rulaa: muilla kuin meillä ei ole totuutta eikä edes syviä kokemuksia.
Lisävalaistuksesta huolimatta herää kysymys, että mitä tieteellistä arvoa sillä tiedolla on, että amerikkalaiset eivät arvosta muita kulttuureita vaan tahtovat muuttaa ne itsensä kaltaisiksi? Eikö tästä ole näyttöä jo muutenkin?
Saas nähdä, kuka seuraavaksi hinataan tänne sekularisaation ahjoon uskovaisia ihmisiä käännyttämään. Isossa maassa riittää muuallekin lähetettäviksi. Jokainen on huge and amazing but most critical and humble number 1 of the universe.
Kotimaan mukaan Hauerwas ihmettelee sitä, miten kansaa, joka ei käy kirkossa, voidaan luonnehtia maailman luterilaisimmaksi. Hän kertoo kaikille eurooppalaisille kansankirkoille viestikseen: I’ll beat the hell out of them.”
Teologisessa keskustelussa on tapana lausua, että älä lehtiä lue vaan kysy minulta itseltäni. Varmaankin nämäkin lausahdukset ovat kiistettävissä, mutta joka tapauksessa ne herättävät kysymyksiä. Onkohan muuten Hauerwas todella osoittanut eurooppalaisille kristityille helvettiä vai onko hän kenties käyttänyt sanaa bell eli kulkunen tahi kello?
Liekö arvoisa Suomalaisen Teologisen Kirjallisuuden Seura liittynyt niiden evankelioijien joukkoon, jotka säännönmukaisesti roudaavat milloin missäkin yleisöäänestyksessä Amerikan merkittävimmiksi henkilöiksi äänestettyjä revolverisankareita kertomaan tänne, että raukat ovat rajat ja elämästänne ei ole mihinkään, tehkää parannus?
Aina sama juttu. Ensin Billy Graham. Sitten John Spong. Nyt Hauerwas samassa allianssikristillisessä ekskommunikaation apostolaatissa.
Hauerwas ei oman siteeratun lausuntonsa perusteella tunne suomalaista uskonnollisuutta, mutta on valmis esittämään sitä koskevia tyrmääviä arvostelmia. Kun hänet on pyydetty tieteellisen symposiumin esitelmöitsijäksi Suomeen, herää tässä yhteydessä kysymys, ovatko hänen muutkin teoriansa samantasoisia.
Olen lukenut pari Hauerwasin kirjaa ja niistä kirjoittanutkin eräässä tutkimuksessa. Sikäli hänen puheenvuorollaan on arvoa, että kirjojen perusteella häntä ei voi päätellä kusipääksi vaan pikemminkin hieman löysänlaisen narratiivisen teologian edustajaksi. Jos Haeurwas on todella hölissyt kuten Kotimaa raportoi, ilmiö on uusi, suorastaan tieteellinen sensaatio: Yalen suuri Stanley Hauerwas ei tiedä mistä puhuu. Sikäli otan takaisin myös Suomalaiseen Teologiseen Kirjallisuusseuraan kohdistuvan ivan: tuskin senkään piirissä on osattu aavistaa, että keskustelu menee kaistapäiden tarinoiksi. Itse asiassa, jos olisin ollut suunnitteluryhmässä, olisin varmaan kannattanut ajan varaamista Hauerwasin esitelmälle. Olisi pitänyt arvata, että Jonathan Edwardsin perinne tässäkin on kyseessä. Ylös, ulos ja lenkille, kokemusimperialismi rulaa: muilla kuin meillä ei ole totuutta eikä edes syviä kokemuksia.
Lisävalaistuksesta huolimatta herää kysymys, että mitä tieteellistä arvoa sillä tiedolla on, että amerikkalaiset eivät arvosta muita kulttuureita vaan tahtovat muuttaa ne itsensä kaltaisiksi? Eikö tästä ole näyttöä jo muutenkin?
Saas nähdä, kuka seuraavaksi hinataan tänne sekularisaation ahjoon uskovaisia ihmisiä käännyttämään. Isossa maassa riittää muuallekin lähetettäviksi. Jokainen on huge and amazing but most critical and humble number 1 of the universe.
Thank you so much mr. Big for illuminating our pagan souls and fetch your Nobelprize!
torstaina, marraskuuta 23, 2006
Ihanaa, Paulig, ihanaa!
Silmiini osui muutama päivä sitten Pauligin hallituksen puheenjohtajan Bertel Pauligin haastattelu. Haastattelija ihmetteli, että mistä rahat uuteen paahtimoon ja miksi Suomeen? Eikös täällä ole työvoima kallista?
Paulig totesi siihen tapaan, että ei se työvoima täällä nyt eurooppalaisessa verrannossa niin tavattoman kallista ole. Tulee ottaa huomioon sekin, että suomalaisessa yhteiskunnassa on korkea koulutus ja sosiaali- ja terveysturva, jonka seurauksena työvoima on tasokasta.
Suomeen kannattaa rakentaa, koska suomalaiset juovat kahvia erittäin paljon. Bertel Pauligin mukaan hänen henkilökuntansakin on aatteeseen niin syvästi sitoutunut, että jos verikokeen ottaisi, suonesta tulisi mokkaa.
Kyseessä on perheyritys. Omistajuudella on merkitystä sen suhteen, missä nuotit annetaan.
Tällaiset puheenvuorot saavat mielen viheltämään ja nostavat intoa.
Teollisuuden ja liike-elämän julkisuudessa olleet tempaukset ovat synnyttäneet teillä ja aitovierillä kysymyksiä, että huoripojatko täällä rulaa? Tilanne luo otollisen markkinointi-iskun paikan tahoille, joilla on patrioottisia intressejä. Kun holtiton meno yltyy, mitäpä parempaa siihen voisi todeta kuin: Minä juon nyt kahvia!
Kaikki on myynnissä. On tärkeää, että ne tahot, joilla on juurevuutta ja selkärankaa, tulevat esille.
En ihmettele, että suomalaiset juovat kahvia. Meillä vaikuttivat pitkään sukupolvet, jotka olivat saaneet korviketta ja joille oikea kahvi oli ylellisyyttä. Olen maistanut korviketta, kuten pettuakin ja voin puolueettomana todistajana todistaa, että kumpikaan ei ole suussa sulavaa.
Pauligin tuote on brändätty Paulatytöin, jotka viittaavat Suomineitoon. Kun olin pieni poika Helsingissä, parhaimpiin hetkiin kuten Mumin luo mentäessä, ostettiin Presidenttiä.
Suomi on myynnissä. Pauligilla on oivallettu, että on se kaupan suomalaisille itselleenkin. Siitä takuuvarma menestys.
Minä juon nyt kahvia!
Paulig totesi siihen tapaan, että ei se työvoima täällä nyt eurooppalaisessa verrannossa niin tavattoman kallista ole. Tulee ottaa huomioon sekin, että suomalaisessa yhteiskunnassa on korkea koulutus ja sosiaali- ja terveysturva, jonka seurauksena työvoima on tasokasta.
Suomeen kannattaa rakentaa, koska suomalaiset juovat kahvia erittäin paljon. Bertel Pauligin mukaan hänen henkilökuntansakin on aatteeseen niin syvästi sitoutunut, että jos verikokeen ottaisi, suonesta tulisi mokkaa.
Kyseessä on perheyritys. Omistajuudella on merkitystä sen suhteen, missä nuotit annetaan.
Tällaiset puheenvuorot saavat mielen viheltämään ja nostavat intoa.
Teollisuuden ja liike-elämän julkisuudessa olleet tempaukset ovat synnyttäneet teillä ja aitovierillä kysymyksiä, että huoripojatko täällä rulaa? Tilanne luo otollisen markkinointi-iskun paikan tahoille, joilla on patrioottisia intressejä. Kun holtiton meno yltyy, mitäpä parempaa siihen voisi todeta kuin: Minä juon nyt kahvia!
Kaikki on myynnissä. On tärkeää, että ne tahot, joilla on juurevuutta ja selkärankaa, tulevat esille.
En ihmettele, että suomalaiset juovat kahvia. Meillä vaikuttivat pitkään sukupolvet, jotka olivat saaneet korviketta ja joille oikea kahvi oli ylellisyyttä. Olen maistanut korviketta, kuten pettuakin ja voin puolueettomana todistajana todistaa, että kumpikaan ei ole suussa sulavaa.
Pauligin tuote on brändätty Paulatytöin, jotka viittaavat Suomineitoon. Kun olin pieni poika Helsingissä, parhaimpiin hetkiin kuten Mumin luo mentäessä, ostettiin Presidenttiä.
Suomi on myynnissä. Pauligilla on oivallettu, että on se kaupan suomalaisille itselleenkin. Siitä takuuvarma menestys.
Minä juon nyt kahvia!
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Antiikkia, antiikkia
Roomalainen kulttuuri on yhdistelmä vanha- ja aitoroomalaisesta perinteestä ja siihen liittyneestä kreikkalaisesta perinteestä. Vanharoomalainen perinne merkitsee ennen n. 200 eKr. vaikuttanutta kulttuuria, jonka juuret ovat etruskivaikutteissa.
Yhtenä käänteenä on pidetty toista puunilaissotaa eli Hannibalin sotaa 218-201, jossa Rooma voitti Karthagon. Roomasta tuli sen jälkeen kasvava kulttuurikeskus, jonne virtasi suuri muuttoliike köyhiä. Senaattorisukujen valta kasvoi heidän voidessaan ottaa orjia ja vaurastua valloitettujen alueiden rikkauksilla. Rikkaudesta ja ulkonaisesta hyvinvoinnista seurasi kiinnostus kulttuuriin.
Lopullinen roomalainen kulttuurisynteesi syntyi 70-luvulla eKr. Se merkitsi latinankielisen kirjallisuuden syntyä. Ulkoisia instituutioita olivat muun muassa ensimmäinen julkinen kirjasto vuonna 39 ja ensimmäinen pysyvä teatterirakennus vuonna 55
Synteesin osat olivat vanharoomalaisuus ja aitoroomalaisuus. Vanharoomalaisuudelle olivat keskeisiä seuraavat asiat:
- ritualistinen uskonto
- vakavuus
- velvollisuuksien uskollinen täyttäminen
- arvokkuus ja perinnesidonnaisuus
- häikäilemätön oman piirin etujen vartiointi
- askeettinen elämäntapa
- miesten ja naisten työnjako
- käytännöllisen ja aineellisen korostaminen
Vanharoomalaisten arvojen kenties merkittävin puolustaja oli puolustaja Cato vanhempi (234-149)
Aitoroomalaisuuden keskeisiä teemoja olivat:
- Rooma-aate
- maailmanvaltiuteen liittyvät pyrkimykset
- suureellisuus
- hallitsijakultti
- organisointikyky
- tehokkuus
- kyky omaksua uusia vaikutteita ja suhteuttaa ne perinteeseen
- poikkeuksien torjuminen
Merkittävimmät roomalaiset filosofit olivat: Lucretius, Cicero ja Seneca. Lucretiuksen pääteos oli De rerum Natura. Se sisältää 6 kirjaa luonnontieteestä.
Cicero, joka toimi valtiollisissa tehtävissä ja murhattiin kirjoitti muun muassa teokset De re publica (Valtiosta), De officiis (Velvollisuuksista), Hortensius (kadonnut teos), Tusculanae disputationes (Tusculanin keskustelut) ja De natura deorum (jumalien luonteesta). Cicerolle keskeinen termi oli humanitas. Humaani ihminen on kirjallisesti ja taiteellisesti sivistynyt henkilö, jolla on moraalia periaatteita ja perinteiden kunnioitusta. Hän tuntee vastuunsa muita ihmisiä kohtaan ja toimii suvaitsevaisesti, oikeudenmukaisesti ja järkevästi. Hän osaa ilmaista itseään huolitellusti ja vakuuttavasti.
Seneca oli kotoisin rikkaasta perheestä, joka oli vanharoomalainen. Hän ei yhtynyt isänsä arvoihin, vaan liittyi stoalaisuuteen. Seneca toimi senaattorina, keräsi valtavan omaisuuden viininviljelijänä ja huolehti keisari Neron kasvatuksesta. Häntä syytettiin osallistumisesta Neron vastaiseen salaliittoon ja määrättiin tekemään itsemurha.
Seneca kirjoitti esseitä, tyylillisesti huoliteltuja, mutta epäsystemaattisia pohdiskeluja. Hänen kirjojaan ovat muun muassa De vita beata, De otio (Vapaa-ajasta), De providentia (sallimuksesta), Naturales questiones (luontoa koskevia kysymyksiä) sekä Epistulae morales, (moraalia koskevia kirjeitä Lucretiukselle)
Ja nyt mun pitäis antaa sulle joku hinta näistä? No mä sanoisin, että kirjasin näitä ylös, sillä tarkoitukseni on keskustella eräässä yhteydessä, missä merkityksessä olemme roomalaisia. Vanharoomalaisuus ja aitoroomalaisuus ovat kiinnostavia perinteitä, jotka valottavat maaseudun ja kaupungin sekä paikalliskulttuurin ja globalisaation välistä suhdetta. Niiden nykyinen kuva on Yhdysvallat. Kannattaa muistaa, että Lucretiuksen luonnonfilosofia, Ciceron humanismi ja Senecan stoalainen asenne syntyivät vastauksina sanottuun jännitteeseen. Ne ovat edelleen elinvoimaisia vastauksia täällä elomme teillä. Oliko yllättävää?
Yhtenä käänteenä on pidetty toista puunilaissotaa eli Hannibalin sotaa 218-201, jossa Rooma voitti Karthagon. Roomasta tuli sen jälkeen kasvava kulttuurikeskus, jonne virtasi suuri muuttoliike köyhiä. Senaattorisukujen valta kasvoi heidän voidessaan ottaa orjia ja vaurastua valloitettujen alueiden rikkauksilla. Rikkaudesta ja ulkonaisesta hyvinvoinnista seurasi kiinnostus kulttuuriin.
Lopullinen roomalainen kulttuurisynteesi syntyi 70-luvulla eKr. Se merkitsi latinankielisen kirjallisuuden syntyä. Ulkoisia instituutioita olivat muun muassa ensimmäinen julkinen kirjasto vuonna 39 ja ensimmäinen pysyvä teatterirakennus vuonna 55
Synteesin osat olivat vanharoomalaisuus ja aitoroomalaisuus. Vanharoomalaisuudelle olivat keskeisiä seuraavat asiat:
- ritualistinen uskonto
- vakavuus
- velvollisuuksien uskollinen täyttäminen
- arvokkuus ja perinnesidonnaisuus
- häikäilemätön oman piirin etujen vartiointi
- askeettinen elämäntapa
- miesten ja naisten työnjako
- käytännöllisen ja aineellisen korostaminen
Vanharoomalaisten arvojen kenties merkittävin puolustaja oli puolustaja Cato vanhempi (234-149)
Aitoroomalaisuuden keskeisiä teemoja olivat:
- Rooma-aate
- maailmanvaltiuteen liittyvät pyrkimykset
- suureellisuus
- hallitsijakultti
- organisointikyky
- tehokkuus
- kyky omaksua uusia vaikutteita ja suhteuttaa ne perinteeseen
- poikkeuksien torjuminen
Merkittävimmät roomalaiset filosofit olivat: Lucretius, Cicero ja Seneca. Lucretiuksen pääteos oli De rerum Natura. Se sisältää 6 kirjaa luonnontieteestä.
Cicero, joka toimi valtiollisissa tehtävissä ja murhattiin kirjoitti muun muassa teokset De re publica (Valtiosta), De officiis (Velvollisuuksista), Hortensius (kadonnut teos), Tusculanae disputationes (Tusculanin keskustelut) ja De natura deorum (jumalien luonteesta). Cicerolle keskeinen termi oli humanitas. Humaani ihminen on kirjallisesti ja taiteellisesti sivistynyt henkilö, jolla on moraalia periaatteita ja perinteiden kunnioitusta. Hän tuntee vastuunsa muita ihmisiä kohtaan ja toimii suvaitsevaisesti, oikeudenmukaisesti ja järkevästi. Hän osaa ilmaista itseään huolitellusti ja vakuuttavasti.
Seneca oli kotoisin rikkaasta perheestä, joka oli vanharoomalainen. Hän ei yhtynyt isänsä arvoihin, vaan liittyi stoalaisuuteen. Seneca toimi senaattorina, keräsi valtavan omaisuuden viininviljelijänä ja huolehti keisari Neron kasvatuksesta. Häntä syytettiin osallistumisesta Neron vastaiseen salaliittoon ja määrättiin tekemään itsemurha.
Seneca kirjoitti esseitä, tyylillisesti huoliteltuja, mutta epäsystemaattisia pohdiskeluja. Hänen kirjojaan ovat muun muassa De vita beata, De otio (Vapaa-ajasta), De providentia (sallimuksesta), Naturales questiones (luontoa koskevia kysymyksiä) sekä Epistulae morales, (moraalia koskevia kirjeitä Lucretiukselle)
Ja nyt mun pitäis antaa sulle joku hinta näistä? No mä sanoisin, että kirjasin näitä ylös, sillä tarkoitukseni on keskustella eräässä yhteydessä, missä merkityksessä olemme roomalaisia. Vanharoomalaisuus ja aitoroomalaisuus ovat kiinnostavia perinteitä, jotka valottavat maaseudun ja kaupungin sekä paikalliskulttuurin ja globalisaation välistä suhdetta. Niiden nykyinen kuva on Yhdysvallat. Kannattaa muistaa, että Lucretiuksen luonnonfilosofia, Ciceron humanismi ja Senecan stoalainen asenne syntyivät vastauksina sanottuun jännitteeseen. Ne ovat edelleen elinvoimaisia vastauksia täällä elomme teillä. Oliko yllättävää?
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
Vapaita vastauksia
Vapaa-ajattelijat r.y. on avannut uskontoaiheisen vaalikoneen. En ole ehdokas, mutta pelaan aikani kuluksi trivial pursuittia.
Kysymykset:
1. Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon on julkisoikeudellinen erityisasema purkaa?Tilanne tulee säilyttää suunnilleen nykyisenä seuraavan vuosikymmenen ajan.Erityisasema tulee purkaa seuraavan vuosikymmenen aikana.En vastaa
2. Kantasi evankelis-luterilaisen kirkon yhteisövero-osuuteen ja hautaustoimeen?Nykyisen suuruinen vero-osuus tulee muuttaa suoraksi valtionavuksi.Ainoastaan hautaustoimen tappio tulee korvata suoralla valtionavulla.Hautaustoimi pitää siirtää kuntien tehtäväksi ja kirkon yhteisövero-osuus poistaaHautaustoimi tulee yksityistää ja kirkon yhteisövero-osuus poistaa.Hautaustoimi ja yhteisövero-osuus tulee säilyttää nykyisellään.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
3. Uskontokunnilla on vihkimisoikeus, tuleeko tätä muuttaa?Vihkimisoikeus pitää ulottaa myös uskonnottomiin katsomusryhmiin.Kaikille riittää siviilivihkiminen, uskontokuntien omat seremoniat tulee erottaa virallisesta vihkimisestä.Nykyisiin vihkimisoikeuksiin ei tarvita muutoksia.En vastaa / Ei mikään edellisistä
4. Ns. Muhammed-pilakuvat julkaistiin Suomessakin. Tulisiko tämä sallia?Kyllä, julkaisua ei saa kieltää lailla.Ei, pilakuvien julkaisun pitäisi olla rangaistavaa.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
5. Tulisiko poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä kieltää vai sallia?Ympärileikkaus tulee kieltää.Ympärileikkaus tulee sallia, mutta omalla kustannuksella.Ympärileikkaus tulee sallia ja maksaa valtion varoista.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
6. Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?Nykyinen 18 vuoden raja on hyvä.Ikärajaa tulee laskea esim. 15 vuoteen.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
7. Mikä on kantasi peruskoulun ja lukion uskontojen ja ET:n opetukseen?Pitää siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.Peruskoulun ja lukion katsomusaineet voidaan lakkauttaa.Nykyinen järjestelmä tulee säilyttää.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
8. Millaisista peruskoulun juhlista tulee saada vapautus katsomuksellisin syin?
Jos juhlaan kuuluu yksikin virsi.Jos esitetään Jeesuksen syntymäkuvaelma, mutta ei yksittäisen virren vuoksi.Ei minkään ohjelman seuraamisesta, mutta lasta ei saa pakottaa näyttelemään uskonnollisessa kuvaelmassa.Koulun juhliin ei tule kuulua virsiä tms. uskonnollisia osia.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
9. Mikä on kantasi yleisradiolain mukaisiin kristillisiin jumalanpalveluksiin ja hartausohjelmiin?YLE:n tulee lähettää myös muiden uskontojen hartaus- ym. ohjelmia sekä uskonnottomien katsomusten erikoisohjelmia.Hartausohjelmat tulee poistaa laissa määrätyistä tehtävistä.Yleisradiolaki ja ohjelmakäytäntö tulee hartausohjelmien osalta säilyttää nykyisenä.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
10. Tulisiko muslimeja varten olla erillisiä uimahallivuoroja miehille ja naisille?Kyllä.Ei.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
Kysymykset:
1. Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon on julkisoikeudellinen erityisasema purkaa?Tilanne tulee säilyttää suunnilleen nykyisenä seuraavan vuosikymmenen ajan.Erityisasema tulee purkaa seuraavan vuosikymmenen aikana.En vastaa
2. Kantasi evankelis-luterilaisen kirkon yhteisövero-osuuteen ja hautaustoimeen?Nykyisen suuruinen vero-osuus tulee muuttaa suoraksi valtionavuksi.Ainoastaan hautaustoimen tappio tulee korvata suoralla valtionavulla.Hautaustoimi pitää siirtää kuntien tehtäväksi ja kirkon yhteisövero-osuus poistaaHautaustoimi tulee yksityistää ja kirkon yhteisövero-osuus poistaa.Hautaustoimi ja yhteisövero-osuus tulee säilyttää nykyisellään.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
3. Uskontokunnilla on vihkimisoikeus, tuleeko tätä muuttaa?Vihkimisoikeus pitää ulottaa myös uskonnottomiin katsomusryhmiin.Kaikille riittää siviilivihkiminen, uskontokuntien omat seremoniat tulee erottaa virallisesta vihkimisestä.Nykyisiin vihkimisoikeuksiin ei tarvita muutoksia.En vastaa / Ei mikään edellisistä
4. Ns. Muhammed-pilakuvat julkaistiin Suomessakin. Tulisiko tämä sallia?Kyllä, julkaisua ei saa kieltää lailla.Ei, pilakuvien julkaisun pitäisi olla rangaistavaa.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
5. Tulisiko poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä kieltää vai sallia?Ympärileikkaus tulee kieltää.Ympärileikkaus tulee sallia, mutta omalla kustannuksella.Ympärileikkaus tulee sallia ja maksaa valtion varoista.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
6. Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?Nykyinen 18 vuoden raja on hyvä.Ikärajaa tulee laskea esim. 15 vuoteen.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
7. Mikä on kantasi peruskoulun ja lukion uskontojen ja ET:n opetukseen?Pitää siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.Peruskoulun ja lukion katsomusaineet voidaan lakkauttaa.Nykyinen järjestelmä tulee säilyttää.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
8. Millaisista peruskoulun juhlista tulee saada vapautus katsomuksellisin syin?
Jos juhlaan kuuluu yksikin virsi.Jos esitetään Jeesuksen syntymäkuvaelma, mutta ei yksittäisen virren vuoksi.Ei minkään ohjelman seuraamisesta, mutta lasta ei saa pakottaa näyttelemään uskonnollisessa kuvaelmassa.Koulun juhliin ei tule kuulua virsiä tms. uskonnollisia osia.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
9. Mikä on kantasi yleisradiolain mukaisiin kristillisiin jumalanpalveluksiin ja hartausohjelmiin?YLE:n tulee lähettää myös muiden uskontojen hartaus- ym. ohjelmia sekä uskonnottomien katsomusten erikoisohjelmia.Hartausohjelmat tulee poistaa laissa määrätyistä tehtävistä.Yleisradiolaki ja ohjelmakäytäntö tulee hartausohjelmien osalta säilyttää nykyisenä.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
10. Tulisiko muslimeja varten olla erillisiä uimahallivuoroja miehille ja naisille?Kyllä.Ei.En vastaa / Ei mikään edellisistä.
Vastaukset:
1. En kannata muutoksia tässä asiassa. Kyseessä on käytännössä toimiva ratkaisu. Maassa jossa enemmistö kansalaisista on luterilaisia, järjestely toimii eräänlaisena laiskan tyypin mallina. Muut ratkaisut vain lisäisivät byrokratiaa. Ortodoksien määrä on Suomessa pieni, mutta kyseessä on historiallisesti tärkeä järjestely, joka koskee toista ekumeenisista vanhoista kirkoista. Ortodoksit ovat luterilaisten sisarkirkko, jolla tulee olla maassa perheenjäsenen oikeudet. Suomen asema kansainvälisesti uskontokysymyksen järjestämisen mallimaana heikentyisi huomattavasti, jos järjestelyihin tehtäisiin muutoksia. Siirtyisimme vapaakirkkonäkemyksen suuntaan. En kannata sitä enkä siihen liittyvää teologiaa.
2. Yhteisöveroon saattaa liittyä ongelmia, mutta ajatus jonka mukaan tämäkin asia siirtyisi kunnille, olisi nykyisessä kuntatalouden tilanteessa hyvin erikoinen. Jos hautaaminen olisi kuntien vastuulla, ne joutuisivat toteuttamaan sen ostopalveluna seurakunnilta. Yhteiskuntaa ei pidä monimutkaistaa, vaan ohjata rahankulkua suoraan. Lisäksi alalle saattaisi syntyä makaaberia bisnestä, jossa hautaamista kilpailutettaisiin. Luin äsken keskustelupalstalta kommentin, jonka mukaan kristityt tulisi haudata nukkekoteineen lähimpään hautaan. Ajattelin, että johan Joosef Arimatialainen teki sen, mutta miksi nukkekotien kanssa? Miten käy niiden kristittyjen kanssa, joilla ei ole nukkekotia? Haudataanko heidän kanssaan jokin muu lelu? Edelleen, miksi lähimpään hautaan? Eikö tästä voisi syntyä liiallista kristinuskon muistelemista? Nyt pohdin, mitä auttaisi, jos hautaajana olisi kunta?
3. Eräässä mielessä vihkiminen ja uskonnollinen seremonia ovat eri asioita jo nyt. Pappi siunaa avioliiton, joka on yhteiskunnallinen instituutio. Suurin osa ihmisistä tahtoo toimenpiteen yhtenä kappaleena, porukan kuljettaminen maistraatista kirkkoon vie bensaa ja ei ole ympäristöystävällistä.
4. Suomalaisessa yhteiskunnassa kannattaa puolustaa sananvapautta, mutta sananvapaus ei merkitse oikeutta herjata. Muhammed-pilakuvia ei tule levitellä.
5. Varsinainen eettinen ongelma on tyttöjen ympärileikkaus.
6. Nykyisin jo 12 vuotiasta kuunnellaan asiassa. 15 vuoden ikä voisi olla sopiva.
7. Suomi on viimeinen länsimaa, jossa opetetaan tieteellisen ateismin pohjalta syntynyttä oppiainetta. Euroopan pussinperäksi muodostumisen takia elämänkatsomustieto voitaisiin poistaa ja korvata filosofisen etiikan ja kulttuurientuntemuksen kursseilla. Uskontotunneille tulee olla vapaa pääsy oppilailla, jotka eivät ole annettavan uskonnonopetuksen taustalla olevan tunnustuksen jäseniä.
8. Antaisin vapautuksen oppilaalle tilaisuudesta, jossa veisataan virsi, virren veisaamisen ajaksi, mikäli hän osoittaisi sen vakaumuksensa vastaiseksi. Jeesuksen syntymäkuvaelma voidaan tulkita yleiseksi kulttuurikasvatukseksi oppilaille, jotka eivät ole kristittyjä. Mielestäni lasta ei saa pakottaa näyttelemään uskonnollisessa kuvaelmassa, kuten ei ylipäänsäkään saa pakottaa näyttelemään. Nykyisinhän uskonnonvapauslaki on aiheuttanut sekoilua. Kyseessä on kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin perustuva positiivinen vapaus, jonka mukaisesti henkilöllä on oikeus harjoittaa uskontoa. Sellaisena se Suomeenkin tuli 1920-luvulla, jolloin uskonnonvapauslain avulla järjestettiin muidenkin kuin luterilaisten ja ortodoksien oikeudet suomalaisessa yhteiskunnassa. Ketään ei saa pakottaa, mutta lain ja uskonnonvapauden idea ei ole ensisijaisesti vapaus uskonnosta. Istanbulissakaan ei peitetä moskeijaa verholla kun pari luterilaista turistia saapuu kaupunkiin. Miksi Suomessa pitäisi menetellä näin arvostettavien uskonnollisten vähemmistöjen takia?
9. Yleisradion hartausohjelman palvelevat pääasiassa niitä, jotka ovat estyneitä osallistumaan tilaisuuksiin paikan päällä. Sellaisina niillä on merkittävä yleisön enemmistöä koskeva palvelufunktio. Radion aamuhartaus on Yle ykkösen kuunnelluin ohjelma. Radiojumalanpalveluksia seurataan erittäin merkittävässä määrin. Muita hartausohjelmia voi puolestani olla, mutta niiden rahoittaminen yleisradion lupamaksuilla on ongelmallista, koska rahoittajien määrä on niin pieni.
10. Olisi hyvä, jos jokin uimahalli ottaisi tämän asian huomioon ja järjestäisi erilliset uimavuorot.
1. En kannata muutoksia tässä asiassa. Kyseessä on käytännössä toimiva ratkaisu. Maassa jossa enemmistö kansalaisista on luterilaisia, järjestely toimii eräänlaisena laiskan tyypin mallina. Muut ratkaisut vain lisäisivät byrokratiaa. Ortodoksien määrä on Suomessa pieni, mutta kyseessä on historiallisesti tärkeä järjestely, joka koskee toista ekumeenisista vanhoista kirkoista. Ortodoksit ovat luterilaisten sisarkirkko, jolla tulee olla maassa perheenjäsenen oikeudet. Suomen asema kansainvälisesti uskontokysymyksen järjestämisen mallimaana heikentyisi huomattavasti, jos järjestelyihin tehtäisiin muutoksia. Siirtyisimme vapaakirkkonäkemyksen suuntaan. En kannata sitä enkä siihen liittyvää teologiaa.
2. Yhteisöveroon saattaa liittyä ongelmia, mutta ajatus jonka mukaan tämäkin asia siirtyisi kunnille, olisi nykyisessä kuntatalouden tilanteessa hyvin erikoinen. Jos hautaaminen olisi kuntien vastuulla, ne joutuisivat toteuttamaan sen ostopalveluna seurakunnilta. Yhteiskuntaa ei pidä monimutkaistaa, vaan ohjata rahankulkua suoraan. Lisäksi alalle saattaisi syntyä makaaberia bisnestä, jossa hautaamista kilpailutettaisiin. Luin äsken keskustelupalstalta kommentin, jonka mukaan kristityt tulisi haudata nukkekoteineen lähimpään hautaan. Ajattelin, että johan Joosef Arimatialainen teki sen, mutta miksi nukkekotien kanssa? Miten käy niiden kristittyjen kanssa, joilla ei ole nukkekotia? Haudataanko heidän kanssaan jokin muu lelu? Edelleen, miksi lähimpään hautaan? Eikö tästä voisi syntyä liiallista kristinuskon muistelemista? Nyt pohdin, mitä auttaisi, jos hautaajana olisi kunta?
3. Eräässä mielessä vihkiminen ja uskonnollinen seremonia ovat eri asioita jo nyt. Pappi siunaa avioliiton, joka on yhteiskunnallinen instituutio. Suurin osa ihmisistä tahtoo toimenpiteen yhtenä kappaleena, porukan kuljettaminen maistraatista kirkkoon vie bensaa ja ei ole ympäristöystävällistä.
4. Suomalaisessa yhteiskunnassa kannattaa puolustaa sananvapautta, mutta sananvapaus ei merkitse oikeutta herjata. Muhammed-pilakuvia ei tule levitellä.
5. Varsinainen eettinen ongelma on tyttöjen ympärileikkaus.
6. Nykyisin jo 12 vuotiasta kuunnellaan asiassa. 15 vuoden ikä voisi olla sopiva.
7. Suomi on viimeinen länsimaa, jossa opetetaan tieteellisen ateismin pohjalta syntynyttä oppiainetta. Euroopan pussinperäksi muodostumisen takia elämänkatsomustieto voitaisiin poistaa ja korvata filosofisen etiikan ja kulttuurientuntemuksen kursseilla. Uskontotunneille tulee olla vapaa pääsy oppilailla, jotka eivät ole annettavan uskonnonopetuksen taustalla olevan tunnustuksen jäseniä.
8. Antaisin vapautuksen oppilaalle tilaisuudesta, jossa veisataan virsi, virren veisaamisen ajaksi, mikäli hän osoittaisi sen vakaumuksensa vastaiseksi. Jeesuksen syntymäkuvaelma voidaan tulkita yleiseksi kulttuurikasvatukseksi oppilaille, jotka eivät ole kristittyjä. Mielestäni lasta ei saa pakottaa näyttelemään uskonnollisessa kuvaelmassa, kuten ei ylipäänsäkään saa pakottaa näyttelemään. Nykyisinhän uskonnonvapauslaki on aiheuttanut sekoilua. Kyseessä on kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin perustuva positiivinen vapaus, jonka mukaisesti henkilöllä on oikeus harjoittaa uskontoa. Sellaisena se Suomeenkin tuli 1920-luvulla, jolloin uskonnonvapauslain avulla järjestettiin muidenkin kuin luterilaisten ja ortodoksien oikeudet suomalaisessa yhteiskunnassa. Ketään ei saa pakottaa, mutta lain ja uskonnonvapauden idea ei ole ensisijaisesti vapaus uskonnosta. Istanbulissakaan ei peitetä moskeijaa verholla kun pari luterilaista turistia saapuu kaupunkiin. Miksi Suomessa pitäisi menetellä näin arvostettavien uskonnollisten vähemmistöjen takia?
9. Yleisradion hartausohjelman palvelevat pääasiassa niitä, jotka ovat estyneitä osallistumaan tilaisuuksiin paikan päällä. Sellaisina niillä on merkittävä yleisön enemmistöä koskeva palvelufunktio. Radion aamuhartaus on Yle ykkösen kuunnelluin ohjelma. Radiojumalanpalveluksia seurataan erittäin merkittävässä määrin. Muita hartausohjelmia voi puolestani olla, mutta niiden rahoittaminen yleisradion lupamaksuilla on ongelmallista, koska rahoittajien määrä on niin pieni.
10. Olisi hyvä, jos jokin uimahalli ottaisi tämän asian huomioon ja järjestäisi erilliset uimavuorot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)